Samaa verta

Samaa verta 1993

8.14

Taylor Hackford on ohjannut tämän vahvan ja eeppisen tarinan sukua toisilleen olevista pojista, jotka kasvavat aikuisiksi veljeksinä itäisen Los Angelesin väkivaltaisessa jengikulttuurissa. Heidän yhteytensä katkeaa järkyttävissä olosuhteissa, ja kohtalo kuljettaa heistä jokaisen omalle tielleen: Pacon armeijaan ja huumepoliisiksi, Miklon San Quentinin vankilan julmiin jengeihin ja Cruzin huumeidenkäyttäjäksi. Mutta verisiteet ja kunnia punovat heidän elämänsä yhteen kunkin taistellessa omalla tavallaan vallasta ja kunnioituksesta.

1993

New Police Story

New Police Story 2004

7.20

Poliisin eliittiryhmää johtava komisario Chan Kwok-Wing potee syyllisyyttä pulloon tarttuneena, nuorisojengin surmattua hänen johtamansa ryhmän. Nyt joutuu elämänsä haasteen eteen, kun röyhkeä rikollisjoukko alkaa tappaa tarkoituksella poliiseja. Chan päämääräksi tulee soluttautua vihollisen joukkoihin ja kostaa. Avukseen hän saa nuoren poliisin, jossa tuntuu olevan jotain kummallista.

2004

Kerran sotureita

Kerran sotureita 1994

7.38

Lee Tamahorin rautaisella otteella ohjaama elokuva kertoo Uuden-Seelannin maorisotureista polveutuvasta Heken perheestä, joka asuu köyhässä kaupunkilähiössä. Perheen patriarkka Jake ”The Muss” Heke on karismaattinen ja raju mies, mutta myös väkivaltainen ja alkoholismin kanssa kamppaileva. Hänen vaimonsa Beth Heke on perheen sydän, joka yrittää pitää perheen koossa Jaken aggressiivisesta käytöksestä huolimatta.

1994

Reksi

Reksi 1987

6.47

Poliisikaan ei uskalla tulla tähän kouluun. Tämä koulu on pääteasema niille oppilaille, jotka on potkittu pois muista kouluista. Pahimmat oppilaat ovat muodostaneet mafian ja hallitsevat muita kovin ottein. Rikollisuus kukoistaa: tuhopoltto, tappo, kidutus... opettajien suojana on kovaotteinen turvallisuusmies. Kouluun palkataan uusi rehtori, Rick Latimer. Hänet on erotettu edellisestä koulusta. Rick on päättänyt murskata oppilaiden muodostaman mafian sen omilla keinoilla. Yhteentörmäys on väistämätön...

1987

City of Men

City of Men 2007

7.10

Rio de Janeiron slummeissa isättöminä kasvaneet 18-vuotiaat kaverukset Acerola ja Laranjinha päättävät selvittää isiensä kohtalon. Etsintä panee ystävyyden kovalle koetukselle, ja menneisyyden haamut kurottavat nykypäivään keskellä slummien huumejengien välistä sotaa.

2007

Ikebukuro West Gate Park

Ikebukuro West Gate Park 2000

7.80

Living in an area known for its juvenile crime, 21-year-old Makoto has become a member of a youth gang called the G-Boys. Known for his cool head and ability to get things done, Makoto becomes a key troubleshooter for the gang by diffusing tense situations and keeping his friends out of harm's way. However, the death of his girlfriend and an escalating turf war with a rival gang threaten to be more than Makoto can handle.

2000