Kummisetä

Kummisetä 1972

8.69

Francis Ford Coppolan eeppisessä mestariteoksessa Marlon Brando sai Oscarin roolistaan Corleone perheen johtohahmona. Brandon esittämä Don Corleone ei ole elokuvaversiossa niin selkeä päähenkilö kuin Mario Puzon romaanissa. Sen sijaan huomio keskittyy varsin pian Don Corleonen poikaan Michaeliin, jonka varassa saaga etenee loppuunsa. Ohjaaja Coppola maalaa hyytävän muotokuvan sisilialaisen mafiaperheen vallan noususta ja laskusta Amerikassa. Elokuva on erinomainen kuvaus niin italialaisen Corleonen perheen elämästä kuin heidän harjoittamasta likaisesta rikollisesta toiminnasta. Mario Puzon best-selleriin perustuvan tarinan antia ovat myös Al Pacinon, James Caanin ja Robert Duvallin vakuuttavat roolit. Vuonna 1972 Kummisetä sai kymmenen Oscar-ehdokkuutta, joista se palkittiin kolmella Oscarilla mm. parhaana elokuvavana. Kummisedän ohjaajaksi kaavailtiin alun perin Sergio Leonea.

1972

Kummisetä II

Kummisetä II 1974

8.57

Tämä loistava jatko-osa ensimmäiselle Kummisetä -elokuvalle jatkaa Corleonen perheen mahtimiesten tarinaa. Toisessa osassa ohjaaja Francis Ford Coppola kertoo rinnakkain kahden sukupolven elämästä: Don Viton lapsuuden ja nuoruuden - roolissa lahjakas Robert De Niro - ja perheen nuorimman pojan Michaelin (Al Pacino) nousun uudeksi Doniksi. Ensimmäisen Kummisedän näyttelijäkaarti jatkaa rooleissaan, ja he ovat Coppolan johdolla tehneet kiistatta elokuvahistorian parhaan jatko-osan. Robert De Niro sai ensimmäisen Oscarin ja elokuva palkittiin kuudella Oscarilla, mm. vuoden parhaana elokuvana.

1974

The Apprentice

The Apprentice 2024

6.97

Donald J. Trump on päättänyt nousta vaikutusvaltaisen isänsä varjosta ja tehdä itselleen nimeä Manhattanin kiinteistöalalla. Eletään 1970-luvun New Yorkissa. Hän on uransa alkutaipaleella, kun hän kohtaa Roy Cohnin, vaikutusvaltaisen asianajajan, josta tulee yksi hänen elämänsä määrittävimmistä ihmisestä. Nuoressa Donaldissa lupauksia näkevä Cohn - joka varmisti Julius ja Ethel Rosenbergin vakoilutuomion sekä osallistui kommunistiepäilyjen tutkimuksiin senaattori Joseph McCarthyn rinnalla - opettaa uudelle oppipojalleen, miten kerätä vaurautta ja valtaa petoksen, pelottelun ja median manipuloinnin avulla.

2024

Kummisetä III

Kummisetä III 1990

7.40

Kummisetä-trilogian päätös tehtiin 16 vuotta kakkososaa myöhemmin pitkälti Coppolan Zoetrope-studion kassavajeen täyttämiseksi, mutta toki saagan korkea taso on silti tallella. Kolmososassa vanha Michael Corleono veljeilee Vatikaanin kanssa ja yrittää luotsata perheen bisneksiä kunniallisemmalle pohjalle. Michaelin veljenpoika ja manttelinperijä sen sijaan uskoo mafian väkivaltaisempaan perinnepuoleen. Lisäksi Michaelin tytär rakastuu tähän serkkuun.

1990

The Judge

The Judge 2014

7.33

Hank Palmer on ylimielinen ja kyyninen huippulakimies. Hän on erikoistunut puolustamaan pulaan joutuneita upporikkaita asiakkaita, jotka ovat mitä ilmeisimmin syyllisiä mutta välttyvät raudanlujan asianajajansa ansiosta vankilatuomiolta. Uutinen äidin kuolemasta saa Hankin hektisen elämän pysähtymään. Hän matkustaa kotikulmilleen indianalaiseen pikkukaupunkiin järjestelemään hautajaisia. Samalla hän tapaa pitkästä aikaa kaksi veljeään ja isänsä. Hank puhuttelee perheen patriarkkaa nimellä tuomari, sillä oikeussalissa tuomioita jakava Joseph Palmer tuntee arvonsa, ja välit Hankin kanssa ovat kylmenneet. Hank ei pääsekään palaamaan suurkaupungin sykkeeseen, kun hautajaiset ovat ohi. Selviää että muistikatkoista kärsivää isää syytetään murhasta. Hankista tulee pyytämättä ja yllätyksenä isänsä puolustusasianajaja.

2014

Susanin kääntymys

Susanin kääntymys 1947

7.40

Susanin kääntymys (Miracle on 34th Street) on George Seatonin ohjaama yhdysvaltalainen jouluelokuva vuodelta 1947. Elokuvassa tavaratalon joulupukkina työskentelevä Kris Kringle joutuu oikeuden edessä todistamaan olevansa oikea joulupukki. Elokuva sai kolme Oscar-palkintoa. Palkinnot tulivat parhaasta alkuperäistarinasta, parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta ja Edmund Gwennille parhaasta miessivuosasta roolistaan Kris Kringlenä.

1947

Queen of Hearts

Queen of Hearts 2019

6.90

Annen elämä on täydellisesti hallinnassa. Hän on menestyksekäs ja taipumaton työssään asianajajana ja onnellisesti naimisissa lääkäri Peterin kanssa, jonka kanssa hänellä on kaksi tytärtä. Mutta vietellessään 17-vuotiaan poikapuolensa Gustavin hän vaarantaa kaiken. QUEEN OF HEARTS on tarina himon hinnasta ja valheen voimasta ja muotokuva ihmisestä, joka ajautuu kohti valintaa, jolla on arvaamattomat seuraukset.

2019

Blitz

Blitz 2011

6.20

Toimintatähti Jason Statham ei säästele panoksiaan kotimaansa kamarallakaan jahdatessaan pirullista kissa-ja-hiiri leikkiä pyörittävää sarjamurhaajaa. Kahden toisiaan inhoavan lontoolaispoliisin on yhdistettävä voimansa saadakseen kiinni tappaja, joka jahtaa heidän kollegoitaan.

2011

Bridget Jones - elämäni sinkkuna

Bridget Jones - elämäni sinkkuna 2001

6.70

Eräänä uudenvuodenpäivänä kolmenkympin virstanpylvään ohittanut Lontoon kaunistus Bridget Jones, krapulaisena ja yhä sinkkuna, päättää ottaa elämänsä hallintaan ja alkaa pitää päiväkirjaa: "Päätös numero yksi: kymmenen kiloa painosta pois. Numero kaksi: mukava, järkevä poikaystävä eikä enää romanttisia suhteita tirkistelijöihin, suuruudenhulluihin, tunneköyhiin paskiaisiin eikä pervertikkoihin." Päiväkirjan sivut pöllyävät kun Bridget Jonesin elämään tupsahtaa kaksi miestä, sovinistinen seksipeto Daniel Clever ja herkkä ja huomaavainen Mark Darcy. ”Bridget Jones-elämäni sinkkuna” perustuu Helen Fieldingin bestselleriin.

2001

Sihteeri

Sihteeri 2002

6.77

Lee Holloway (Maggie Gyllenhaal) on hiljattain vapautettu mielisairaalasta ja kotitutunut ylihuolitsevaisen äidin ja alkoholisti-isänsä hoiviin. Saadakseen elämänsä takaisin kuosiin hän päättää palkkautua - ja pääseekin - sihteeriksi erään asianajajan toimistoon. Hän tekee kaikkensa miellyttääkseen uutta pomoa, mutta - hups - konekirjoitustöihin jää aivan liikaa virheitä. Pomo E. Edward Grey (James Spader) ottaa vanhakantaiset kikat käyttöönsä ja antaa piiskaa tuhmalle toimistotytölle. Toimenpiteellä ei kuitenkaan ole toivottua vaikutusta kun sihteeri vain nautiskelee minkä kerkiää.

2002

Tappaja

Tappaja 2023

6.57

Kohtalokkaan virheen jälkeen salamurhaaja taistelee työnantajiaan – ja itseään – vastaan kansainvälisessä ajojahdissa, josta hän yrittää pitää tunteensa erillään.

2023

Blondin kosto 2

Blondin kosto 2 2003

5.68

Blondin koston jatko-osassa Elle Woods on menestyvä asianajaja ja kerää yhä kaiken huomion erilaisilla menettelytavoillaan. Elle ottaa tehtäväkseen puolustaa eläinten oikeuksia, mutta Yhdysvaltain kongressin käytävillä kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Avulias ovimies on Ellen pelastus.

2003

Päämies

Päämies 1994

6.68

11-vuotias Mark Sway ja hänen pikkuveljensä olivat väärässä paikassa väärään aikaan. Mark saa tietää kaamean salaisuuden ja joutuu FBI:n ja Mafian välisen kilpailun kapulaksi. Kello käy hänelle...

1994

Philadelphia

Philadelphia 1993

7.72

Lupaava nuori lakimies Andrew Beckett on juuri saanut potkut arvostetusta lakifirmasta. Työtoverit väittävät ettei hän ollut tarpeeksi hyvä, mutta Andrewin mielestä todellinen syy on hänen sairastumisensa aidsiin. Puolustaakseen oikeuksiaan Andrew haastaa firman oikeuteen. Yhdeksän asianajajaa kieltäytyy kunniasta, kunnes teräväpäinen ja peräänantamaton Joe Miller suostuu ottamaan tehtävän vastaan.

1993

On aika tappaa

On aika tappaa 1996

7.38

Mississipin osavaltion pikkukaupungissa kaksi punaniskaa raiskaa ja melkein surmaa 10-vuotiaan mustan pikkutytön. He jäävät kiinni ja joutuvat oikeuteen. Tytön isällä Carl Lee Haileyllä on omat käsityksensä Etelävaltioiden tavasta jakaa oikeutta valkoisille. Hän tappaa kylmäverisesti pikkutyttönsä raiskaajat ja joutuu itse oikeuden eteen. Roturistiriidat nousevat pintaan ja tilanne kärjistyy mellakoiksi, jotka houkuttelevat median paikalle.

1996

Oikeuden palvelija

Oikeuden palvelija 2011

7.21

Mickey Haller on puolustusasianajaja, jonka toimisto sijaitsee miehen autossa; Lincoln Continentalissa. Valtaosan nihkeästä urastaan Haller on puolustanut pikkunilkkejä, haaveillen suuremmasta jutusta. Hän tajuaa tilaisuutensa tulleen saadessaan tehtäväkseen puolustaa liukasliikkeistä hurmuria – joka sattuu myös olemaan upporikas. Näennäisen yksinkertaisesta oikeudenkäynnistä kehittyy kuitenkin hengenvaarallinen eloonjäämiskamppailu.

2011

Vaarallinen suhde

Vaarallinen suhde 1987

6.84

Dan Gallagher on newyorkilainen lakimies, joka vaimonsa poissa ollessa ajautuu seksikkään Alex Forrestin syliin. Dan katuu heti syrjähyppyään ja päättää unohtaa sen saman tien. Mutta Alex on toista mieltä. Hänellä ei ole aikomustakaan kadota Danin elämästä... eikä Alex kaihda mitään keinoja saadakseen tahtonsa läpi.

1987

Firma

Firma 1993

6.74

Mitch McDeere on nuori asianajaja, joka saa houkuttelevan työtarjouksen Memphisissä sijaitsevasta yrityksestä. Rahasta alkuun sokaistunut Mitch huomaa kuitenkin pian, että yrityksellä on myös pimeä puolensa, josta FBI on kiinnostunut. FBI pyytää Mitchiä ilmiantajakseen, mutta firma ei suhtaudu suopeasti pettureihin...

1993

Suits

Suits 2011

8.23

While running from a drug deal gone bad, Mike Ross, a brilliant young college-dropout, slips into a job interview with one of New York City's best legal closers, Harvey Specter. Tired of cookie-cutter law school grads, Harvey takes a gamble by hiring Mike on the spot after he recognizes his raw talent and photographic memory.

2011

Law & Order

Law & Order 1990

7.39

In cases ripped from the headlines, police investigate serious and often deadly crimes, weighing the evidence and questioning the suspects until someone is taken into custody. The district attorney's office then builds a case to convict the perpetrator by proving the person guilty beyond a reasonable doubt. Working together, these expert teams navigate all sides of the complex criminal justice system to make New York a safer place.

1990

Big Mouth

Big Mouth 2022

8.19

A lawyer, caught up in a murder case, becomes a notorious and genius con artist overnight, in order to fight against a huge conspiracy and survive.

2022

Better Call Saul

Better Call Saul 2015

8.69

Six years before Saul Goodman meets Walter White. We meet him when the man who will become Saul Goodman is known as Jimmy McGill, a small-time lawyer searching for his destiny, and, more immediately, hustling to make ends meet. Working alongside, and, often, against Jimmy, is “fixer” Mike Ehrmantraut. The series tracks Jimmy’s transformation into Saul Goodman, the man who puts “criminal” in “criminal lawyer".

2015

The Good Wife

The Good Wife 2009

7.60

Alicia Florrick boldly assumes full responsibility for her family and re-enters the workforce after her husband's very public sex and political corruption scandal lands him in jail.

2009

Destined with You

Destined with You 2023

8.10

A lawyer bound by a centuries-old curse becomes entangled with a civil servant who holds the key to his freedom — igniting an unexpected romance.

2023

JAG

JAG 1995

7.31

Harmon "Harm" Rabb Jr. is a former pilot turned lawyer working for the military's JAG (Judge Advocate General) division, the elite legal wing of officers that prosecutes and defends those accused of military-related crimes. He works closely with Lt. Col. Sarah Mackenzie, and together they do what needs to be done to find the truth.

1995

How to Get Away with Murder

How to Get Away with Murder 2014

7.86

A sexy, suspense-driven legal thriller about a group of ambitious law students and their brilliant, mysterious criminal defense professor. They become entangled in a murder plot and will shake the entire university and change the course of their lives.

2014

Bull

Bull 2016

7.00

Dr. Jason Bull is the brilliant, brash, and charming founder of a hugely successful trial consulting firm.

2016

Perry Mason

Perry Mason 1957

7.60

The cases of master criminal defense attorney Perry Mason and his staff who handled the most difficult of cases in the aid of the innocent.

1957

The Lincoln Lawyer

The Lincoln Lawyer 2022

7.73

Sidelined after an accident, hotshot Los Angeles lawyer Mickey Haller restarts his career - and his trademark Lincoln - when he takes on a murder case.

2022

The Defenders

The Defenders 1961

6.20

The Defenders is an American courtroom drama series . It starred E. G. Marshall and Robert Reed as father-and-son defense attorneys who specialized in legally complex cases, with defendants such as neo-Nazis, conscientious objectors, civil rights demonstrators, a schoolteacher fired for being an atheist, an author accused of pornography, and a physician charged in a mercy killing.

1961

Murder Mindfully

Murder Mindfully 2024

7.60

When mafia lawyer Björn attends a mindfulness class to find a better work-life balance, he discovers surprising new coping strategies — including murder.

2024

Matlock

Matlock 1986

7.14

Matlock is an American television legal drama, starring Andy Griffith in the title role of criminal defense attorney Ben Matlock. The show, produced by The Fred Silverman Company, Dean Hargrove Productions, Viacom Productions and Paramount Television originally aired from September 23, 1986 to May 8, 1992 on NBC; and from November 5, 1992 until May 7, 1995 on ABC. The show's format is similar to that of CBS's Perry Mason, with Matlock identifying the perpetrators and then confronting them in dramatic courtroom scenes. One difference, however, was that whereas Mason usually exculpated his clients at a pretrial hearing, Matlock usually secured an acquittal at trial, from the jury.

1986

Extraordinary Attorney Woo

Extraordinary Attorney Woo 2022

8.50

Brilliant attorney Woo Youngwoo tackles challenges in the courtroom and beyond as a newbie at a top law firm and a woman on the autism spectrum.

2022

Marvel's Daredevil

Marvel's Daredevil 2015

8.16

Lawyer-by-day Matt Murdock uses his heightened senses from being blinded as a young boy to fight crime at night on the streets of Hell’s Kitchen as Daredevil.

2015

Presumed Innocent

Presumed Innocent 2024

8.09

A horrific murder upends the Chicago Prosecuting Attorney's Office when one of its own is suspected of the crime—leaving the accused fighting to keep his family together.

2024

A Case For Two

A Case For Two 1981

5.20

Ein Fall für zwei is a German television series, which premiered on September 11, 1981 on ZDF. The series, located in Frankfurt am Main, features two main characters who solve crimes: a defense attorney and a private investigator. Josef Matula, a former German police officer, has gone into private business. His method of investigation is very effective and direct, and he sometimes even resorts to dirty tricks. Claus Theo Gärtner has portrayed the role since the start of the series.

1981

The Secret House

The Secret House 2022

5.20

A story about quitting being a good boy and chasing evil to the end for the sake of the mother and sister who sacrificed for themselves. A revenge play in which a dirt spoon lawyer chasing the traces of his missing mother walks into the secret surrounding him to fight the world.

2022

The Good Fight

The Good Fight 2017

7.62

Picking up one year after the events of the final broadcast episode of "The Good Wife", an enormous financial scam has destroyed the reputation of a young lawyer, Maia Rindell, while simultaneously wiping out her mentor and godmother Diane Lockhart's savings. Forced out of her law firm, now called "Lockhart, Deckler, Gussman, Lee, Lyman, Gilbert, Lurie, Kagan, Tannebaum & Associates", they join Lucca Quinn at one of Chicago's preeminent law firms.

2017