Vangitut

Vangitut 2013

8.10

Keller Dover kohtaa jokaisen vanhemman pahimman painajaisen. Kellerin 6-vuotias tytär Anna ja tämän ystävä Joy katoavat. Ainoa johtolanka on ränsistynyt asuntoauto, joka oli pysäköitynä Dovereiden kotikadulla. Etsivä Loki pidättää auton kuljettajan, Alex Jonesin, mutta joutuu päästämään hänet vapaaksi todisteiden puuttuessa. Huolesta hätääntynyt Keller ottaa ohjat omiin käsiinsä. Hän kaappaa epäillyn miehen.

2013

Autot

Autot 2006

6.98

Kilpa-autoässä Salama McQueen elää elämää pikakaistalla, kunnes kiertotie saa hänet jäämään jumiin Syylari Cityyn, valtatie 66:n varrella uinuvaan kylään. Siellä hän tapaa Sallin, Martin, Doc Hudsonin ja koko joukon hulvattomia hahmoja, jotka auttavat häntä näkemään elämässä olevan kyse muustakin kuin pokaaleista ja maineesta.

2006

Taistelija

Taistelija 1982

7.50

John Rambo on Vietnamin sodan veteraani. Vihreiden barettien vähäpuheinen soturi oli joskus täydellinen tappokone, mutta Vietnamin sodan liekkien kuoltua hän haluaa vain unohtaa ja elää rauhassa. Virkaintoisen ja ylimielisen pikkukylän sheriffin mielestä palkittu sotaveteraani on kuitenkin vain pelkkä kulkuri. Sheriffi heittää Rambon tyrmään ja kohtelee tätä kuin kapisinta koiraa. Mutta sitten todellinen helvetti pääsee valloilleen: Rambo karkaa. Sheriffi lähettää kaikki miehensä karkulaisen perään - tuhoisa ihmismetsästys on alkanut!

1982

Prinsessa Mononoke

Prinsessa Mononoke 1997

8.33

Vakavasti sairas Prinssi Ashitaka on matkalla kauas itään etsimään parannusta villisikajumalan langettamaan kiroukseen, mutta joutuu yllättäen keskelle metsän eläinten ja raudan takomiseen erikoistuneen Tataraban klaanin välistä sodankäyntiä. Esiteollinen kaivosyhteisö on vallannut metsää, jota uhkaa kuolema hyväksikäyttäjien kynsissä. Ashitaka kohtaa sotatantereella Sanin eli Prinsessa Mononoken, susien kasvattaman ihmislapsen, joka johtaa metsäneläinten laumoja. Taistelun ohessa Ashitaka törmää salaperäiseen joukkioon, joka haluaa tappaa peurajumala Shishi-Gamin, koska uskoo siten saavuttavansa kuolemattomuuden. Samainen Shishi-Gami on ainoa, joka pystyy vapauttamaan Prinssin kirouksesta. Ashitaka joutuu pulmalliseen välikäteen ja rauhanrakentajan asemaan.

1997

Naapurini Totoro

Naapurini Totoro 1988

8.10

Totoro on kunnianosoitus luonnonvoimille. Tarina etenee uuteen kotiin ja läheiseen metsään tutustuvien 10- ja 4-vuotiaiden tyttöjen näkökulmasta. Totoro jakaa hyvää mieltä omapäisesti ja mielivaltaisesti. Totoro on kuin säätila, mahdoton ennustaa. Sen mukaan on vain elettävä. Sen viehätysvoimaa ei voi kiertää eikä väistää. Totoro on maailmanlaajuinen ilmiö. Kerrankin elokuva, joka sopii taatusti kaiken ikäisille.

1988

Vain muutaman dollarin tähden

Vain muutaman dollarin tähden 1965

8.02

Eastwood on tarkkasilmäinen, nopeaälyinen palkkionmetsästäjä, joka seuraa Indion - seudun salakavalimman rikollisen - verisiä jälkiä. Hänen pahin kilpailijansa eversti Mortimer on päättänyt napata Indion ensin - elävänä tai kuolleena. Epäonnistuttuaan saalistuksessaan - tai toistensa eliminoinnissa - kaksikolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä yhteistyötä tai kohdata varma kuolema Indion ja tämän murhanhimoisen lainsuojattomien joukon käsissä.

1965

Hot Fuzz

Hot Fuzz 2007

7.60

Konstaapeli Nicholas Angel on työssään niin hyvä, että saa kaikki muut näyttämään huonoilta. Seurauksena hänen pomonsa ovat päättäneet pyyhkäistä hänet maton alle. Niinpä Lontoon huippupoliisi löytää itsensä uneliaasta Sandfordin pikkukylästä maaseudulta. Uneliaassa Sandfordin kylässä Angel on kuin kala kuivalla maalla. Ennen ensimmäistä työpäivää hän ehtii jo pidättää rattijuopon, joka tosin osoittautuu poliisipäällikön pojaksi ja hänen uudeksi parikseen. Aluksi työtehtävät ovat joutsenen metsästämistä ja nopeuksien mittaamista, mutta oudot onnettomuudet kiinnittävät kireän tulokkaan huomion.

2007

Väristyksiä

Väristyksiä 1990

6.90

Juuri kun Val McKee ja Earl Basset päättävät jättää Perfectionin, Nevadan, alkaa kummallinen jyrinä, joka estää heidän lähtönsä. Hyvinkoulutetun seismologiopiskelijan avulla he huomaavat eristäytyneen kotikaupunkinsa olevan jättiläismäisten, ihmisiä syövien, maan alla elävien olioiden vierailun kohde.

1990

Signs

Signs 2002

6.70

Graham Hess on pappi, joka menetti uskonsa vaimon kuoltua traagisessa autoonnettomuudessa. Hän asuu maatilallaan Pennsylvaniassa lastensa ja veljensä kanssa. Eräänä aamuna he havaitsevat suuria, symmetrisiä ympyröitä pellollaan. Mistä ne ovat tulleet? Ja miksi? Vai onko se pelkkää paikkakuntalaisten kuisantekoa? Pian alkaa outoja peltokuvioita kuitenkin esiintyä eri puoliilla maapalloa. Niitä on aivan liian paljon ja ne ovat aivan liian täydellisiä ollakseen ihmisen tuottamia...

2002

Rautanaamio

Rautanaamio 1998

6.60

On vuosi 1660, ja Ranskassa nähdään nälkää. Vallassa on huikentelevainen nuori kuningas Ludvig XIV, jolle kauniit naiset ja loisteliaat juhlat ovat kansan hyvinvointia tärkeämpiä. Samaan aikaan Bastiljin alimmassa tyrmässä viruu rautanaamioon puettu vanki, jonka henkilöllisyys on hämärän peitossa. Edellistä kuningasta kunniakkaasti puolustaneet muskettisoturit, Athos, Porthos, Aramis ja D'Artagnan, päättävät vielä kerran yhdistää voimansa valtakunnan - ja salaperäisen vangin - pelastamiseksi.

1998

Twin Peaks - Tuli kulje kanssani

Twin Peaks - Tuli kulje kanssani 1992

7.40

Tämä rosoinen, kiehtova elokuva kertoo tapahtumista ennen ohjaaja David Lynchin erittäin suosittua Twin Peaks -TV-sarjaa. Twin Peaks: Tuli kulje kanssani vie katsojan takaisin kauniiseen, mutta samalla häiriintyneeseen kaupunkiin tutustumaan syvällisemmin yhteisön outoihin asukkaisiin ja heidän takanaan piileviin salaisuuksiin. FBI:n erikoisagentti Chester Desmond katoaa salaperäisesti tutkiessaan tarjoilija Teresa Banksin kuolemaa. Seuraavana vuonna vielä toinenkin nuori tyttö, vuosikurssin kuningatar Laura Palmer näyttää joutuneen koko yhteisöä vallassaan pitävien pahojen voimien uhriksi. Tässä kohtaa erikoisagentti Dale Cooper ottaa tutkimuksen langat käsiinsä ja päättää ratkaista mysteerin intuitiivisilla kyvyillään.

1992

Homefront

Homefront 2013

6.95

Huumepoliisi Phil Broker on onnistunut soluttautumaan huumeita tehtailevaan ja välittävään moottoripyöräjengiin, mutta joutuu paljastamaan itsensä, kun on aika pidättää porukka. Samassa yhteydessä jengin pomon, Danny T:n, poika saa surmansa, ja pomo vannoo kostoa. Brokerin henkilöllisyys häivytetään poliisin rekistereistä ja hän asettuu tyttärensä kanssa louisianalaiseen pikkukaupunkiin salanimen turvin. Pian tieto Brokerin läsnäolosta kuitenkin kantautuu paikallisen huumepomon Gator Bodinen korviin, ja Broker huomaa olevansa perheineen uusien sekä vanhojen vihollisten tappolistalla.

2013

Ihmissusi Lontoossa

Ihmissusi Lontoossa 1981

7.40

John Landisin ohjaama kauhukomedia Ihmissusi Lontoossa on todellinen kasariklassikko. Vuonna 1981 valmistunut elokuva kertoo amerikkalaisesta nuorukaisesta, joka reppumatkalla Englannissa joutuu ihmissuden raatelemaksi ja muuttuu siten itsekin täydenkuun aikana valloilleen pääseväksi hirviöksi – ainakin niin hän saa kuulla kuolleen ystävänsä haamulta. Ennen seuraavaa täydenkuun hetkeä hänen on selvitettävä, onko kaikki totta vai pelkkää harhaa.

1981

The Wolfman

The Wolfman 2010

5.90

Universalin klassikkoon perustuvassa The Wolfman -elokuvassa Benicio Del Toro esittää ahdistunutta aatelismiestä Lawrence Talbotia, joka palaa perheensä tilalle auttamaan veljensä kihlattua Gwen Conliffea etsimään kadonnutta rakastettuaan. Talbot tapaa jälleen etäisen isänsä ja ryhtyy etsimään veljeään. Hän saa selville, että kyltymätön verenhimoinen peto tappaa kylän asukkaita ja että tapausta on saapunut tutkimaan myös Scotland Yardin epäluuloinen etsivä Aberline. Metsästäessään painajaismaista petoa Talbotille valkenee myös hänen perhettään vainoava pimeä salaisuus...

2010

Pahan sanansaattajat

Pahan sanansaattajat 2007

5.70

Solomonin perhe on jättänyt taakseen kiireisenä sykkivän Chicagon ja muuttanut syrjäiselle tilalle Pohjois-Dakotaan. Täällä, keskellä rauhallisesti lainehtivia auringonkukkapeltoja, 16-vuotias Jess huomaa näkevänsä outoja ilmestyksiä. Aikuiset eivät kuitenkaan kummituksia näe - eikä niitä näe kukaan muu kuin Jessin kolmevuotias, vaitelias pikkuveli Ben. Henkien käydessä väkivaltaisiksi Jess joutuu vaaralliseen yhteenottoon. Jess yrittää turhaan varoittaa vanhempiaan, jotka luulevat tytön vain kaipaavan takaisin kaupunkiin.

2007

Uhrijuhla

Uhrijuhla 1973

7.30

Ylikonstaapeli Howie saapuu Skotlannin kaukaiselle Summerislen saarelle tutkimaan nuoren tytön katoamista. Pahaa aavistamattaan tämä vankkumaton kristitty onkin päätynyt maailmaan, jossa muinaiset pakanalliset uskomukset ja rituaalit ovat hyvinkin voimissaan.

1973

Wolf Children

Wolf Children 2012

8.20

Opiskelijana toimiva ihmisnainen rakastuu muuttofirmassa työskentelevään ihmissusimieheen. Onnistuneesta rakkausliitosta syntyy kaksi hellyttävää lasta. Isä kuolee, ja äiti joutuu kamppailemaan taloudellisen selviytymisen, kaupunkiympäristön vihamielisyyden ja tunnepuuskien mukaan lapsista susiksi tai jonkinlaisiksi ihmissusiksi muuttuvien pienten huollettavien tuomien haasteiden kanssa. Suurin kysymys on kuitenkin se haluavatko lapset jäädä ihmisiksi vai susiksi – viekö veri yksinäisyyteen, mutta vapauteen vai sopeutumiseen ja sosiaalisuuteen?

2012

Kylä

Kylä 2004

6.50

Pieni kylä jossain Yhdysvaltain koilliskolkassa elää 1800-luvun loppua. Kaikki vaikuttaisi olevan hyvin. Jostain syystä punainen väri on julistettu pannaan, eikä ympäröiviin metsiin ole asiaa. Kylän reunamilla kohoavat puiset vartiotornit, joissa vahtivat keltaviittaiset vartijat. Yhteisöllinen tunnelma alkaa vaikuttaa entistä enemmän ahdistavalta käpertyneisyydeltä. Kun raitilta löytyy nyljettyjä koiria, herää asukkaissa kauhu.Kylää uhkaavat salaperäiset hirviöt, joita ei mainita nimeltä. Kylä on tehnyt niiden kanssa sopimuksen, jossa asukkaat lupaavat olla menemättä metsään, ja hirviöt taas jättävät heidät rauhaan. Kylänvanhimmat valvovat ehtojen noudattamista.Nyt jokin on suututtanut oliot. Vanhimpia hermostuttaa lisäksi sulkeutuneen, mutta rehellisen Luciuksen halu lähteä metsän halki kaupunkiin hakemaan tarpeellisia lääkkeitä. Traagiset tapahtumat pakottavat kuitenkin Luciuksen kihlatun, sokean Ivyn, ottamaan ohjat käsiinsä.

2004

Dr. Romantic

Dr. Romantic 2016

8.30

An eccentric, triple board-certified virtuoso surgeon leaves a top job in Seoul and ends up at a provincial hospital, where he mentors young doctors.

2016

Heartbeat

Heartbeat 1992

7.00

Set during the 1960s in the fictional North Yorkshire village of Aidensfield, this enduringly popular series interweaves crime and medical storylines.

1992

Happy Valley

Happy Valley 2014

7.96

Happy Valley is a dark, funny, multi-layered thriller revolving around the personal and professional life of Catherine, a dedicated, experienced, hard-working copper. She is also a bereaved mother who looks after her orphaned grandchild.

2014

Silver Spoon

Silver Spoon 2013

7.62

Yuugo Hachiken enrolled in Ooezo Agricultural High School for the reason that he could live in a dorm there. In some ways he chose Ooezo in an effort to escape the highly competitive prep schools he had attended previously, but he was faced with an entirely new set of difficulties at Oezo, surrounded by animals and Mother Nature. After growing up in an average family, he began to encounter clubs and training the likes of which he had never seen before.

2013

Last of the Summer Wine

Last of the Summer Wine 1973

7.10

Unencumbered by wives, jobs or any other responsibilities, three senior citizens who've never really grown up explore their world in the Yorkshire Dales. They spend their days speculating about their fellow townsfolk and thinking up adventures not usually favored by the elderly. Last of the Summer Wine premiered as an episode of Comedy Playhouse in 1973. The show ran for 295 episodes until 2010. It is the longest running comedy Britain has produced and the longest running sitcom in the world.

1973

Sítio do Picapau Amarelo

Sítio do Picapau Amarelo 2001

7.40

The series exhibited several stories based on folklore and mythology , with characters such as Cuca, Saci Pererê and Iara from Brazilian folklore and then later with several characters from fairytales, fables, literature and greek mythology. The residents of Sítio, Emília, Narizinho, Pedrinho, Dona Benta and Tia Nastacia live several adventures with a lot of the mystery and dangers that haunt the remote town of Arraial do Tucanos.

2001

Lark Rise to Candleford

Lark Rise to Candleford 2008

8.31

Set in the small hamlet of Lark Rise and the wealthier neighbouring market town, Candleford, the series chronicles the daily lives of farm-workers, craftsmen and gentry at the end of the 19th Century. Lark Rise to Candleford is a love letter to a vanished corner of rural England and a heart-warming drama series teeming with wit, wisdom and romance.

2008

América

América 2005

6.20

Sol and Tião are born to different social backgrounds—she to a poor suburban family in Rio, and him to an even poorer family who raised cattle in West São Paulo State. They eventually meet, due to unlikely circumstances, but part again, as she has set as her ultimate priority to reach the United States or bust. While she comes to the U.S. to live as an illegal immigrant, he remains in Brazil and, despite many trials and tribulations, he becomes a successful rodeo cowboy.

2005

The Vicar of Dibley

The Vicar of Dibley 1994

7.40

Reverend Granger is assigned as the Vicar of the rural parish of Dibley, but she is not quite what the villagers expected.

1994

Three Meals a Day: Jeongseon Village

Three Meals a Day: Jeongseon Village 2014

6.60

The first installment of "Three Meals a Day" Series. Celebrities are chosen to live for three days a week in a rural setting. They are required to use their own means to find food for and prepare three meals a day.

2014

Hamish Macbeth

Hamish Macbeth 1995

7.67

Hamish Macbeth is a comedy-drama series made by BBC Scotland and first aired in 1995. It is loosely based on a series of mystery novels by M. C. Beaton. The series concerns a local police officer, Constable Hamish Macbeth in the fictitious town of Lochdubh on the west coast of Scotland. The titular character was played by Robert Carlyle. It ran for three series from 1995 to 1997, with the first two series having six episodes and the third having eight.

1995

Dokter Tinus

Dokter Tinus 2012

7.20

A successful vascular surgeon is suddenly confronted with a blood phobia, making it impossible for him to exercise his job in the hospital. He moves from the capital to the countryside to work as the GP of a village where he only knows his aunt. His predecessor was well liked, so his new community is less than welcoming. The empathic capabilities of the doctor leaves much to be desired, making it even harder for him to win his place in the close-knit community.

2012

Kokoro Library

Kokoro Library 2001

10.00

Kokoro Library lies nestled in an unpopulated mountain far away from town. Three sisters, Iina, Aruto and Kokoro, call the library home and run it from day to day. Kokoro is just beginning her adventures at the library. Will she be become a full-fledged librarian? Will the remote library ever attract readers? Kokoro tries her best to make her dreams come true at Kokoro Library, a place where miracles can happen.

2001

Where the Heart Is

Where the Heart Is 1997

6.50

Where the Heart Is is a British television family drama series set in the fictional Yorkshire town of Skelthwaite. It focuses on the professional and personal lives of the district nurses who work in the town.

1997

Tuscan Passion

Tuscan Passion 2012

6.30

A story of murder, conspiracy and secrets but above all about a great love story; Tuscan Passion tells the story of an impossible love between Aurora Taviani and Alessandro Monforte. Both belong to enemy families and both are divided by a history of blood and mystery.

2012

The Darling Buds of May

The Darling Buds of May 1991

7.80

An idyllic picture of 1950's rural England as seen through the lives of the Larkins, a farm family living in Kent. The show revolves around Pa Larkin, a man of a kind and mischievous nature with a penchant for getting into scrapes and talking his way out of them with equal equanimity; and his daughters, as they deal with growing up and discovering the joys and sorrows of young love.

1991

Mad Doctor

Mad Doctor 2022

7.80

To run away from the dark past, Dr. Liu works at a countryside hospital. She assumes the job would be nice and easy there, but instead she witnesses and deals with various bizarre medical cases.

2022

Three Meals a Day: Gochang Village

Three Meals a Day: Gochang Village 2016

9.50

South Korean celebrities gather to live in rural Gochang Village. With the theme "self-sustaining organic life," they must find their own food and prepare three meals a day.

2016

Follyfoot

Follyfoot 1971

5.50

Follyfoot is a children's television series co-produced by the majority-partner British television company Yorkshire Television and the independent West German company TV Munich. It aired in the United Kingdom between 1971 and 1973, repeated for two years after that and again in the late 1980s. The series starred Gillian Blake in the lead role. Notable people connected with the series were actors Desmond Llewelyn and Arthur English and directors Jack Cardiff, Stephen Frears, Michael Apted and David Hemmings. It was originally inspired by Monica Dickens' 1963 novel Cobbler's Dream; she later wrote four further books in conjunction with the series—Follyfoot in 1971, Dora at Follyfoot in 1972, The Horses of Follyfoot in 1975, and Stranger at Follyfoot in 1976.

1971