Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge

Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge 2017

6.65

Kovia kokenut kapteeni Jack on taas pulassa, kun hengenvaaralliset aavepiraatit kammottavan kapteeni Salazarin johdolla onnistuvat pakenemaan Bermudan paholaiskolmiosta tarkoituksenaan tehdä selvää kaikista merirosvoista - erityisesti Jackista. Jackin ainoa keino pelastua on etsiä tarunhohtoinen Poseidonin kolmikärki, mutta sen löytääkseen hänen on pitkin hampain yhdistettävä voimansa älykkään ja kauniin tähtitieteilijän Carina Smythin sekä Kuninkaallisen laivaston uppiniskaisen merimiehen Henryn kanssa. Säälittävän pienen ja ränsistyneen purkkinsa Dying Gullin ruorissa kapteeni Jack toivoo paitsi kääntävänsä häntä viime aikoina piinanneen kovan onnen putken, myös pelastavansa henkikultansa kohdatessaan mahtavimman ja häijyimmän vastustajan, jonka on ikinä tavannut.

2017

Uncharted

Uncharted 2022

6.91

Uncharted esittelee katujen kasvatti Nathan Draken ja kertoo hänen ensimmäisestä aarteenmetsästysseikkailustaan viisaan partnerinsa Victor "Sully" Sullivanin kanssa. Huippusuositun videopelisarjan inspiroima eeppinen toimintaseikkailu seuraa Natea ja Sullya vaarallisella matkalla, jonka tavoitteena on löytää "kaikkien aikojen suurin aarre" samalla, kun he seuraavat vihjeitä löytääkseen Naten pitkään kadoksissa olleen veljen.

2022

Aarreplaneetta

Aarreplaneetta 2002

7.60

Robert Louis Stevensonin ajaton kertomus on saanut futuristisen version, jossa salainen kartta innoittaa lähtemään jännittävälle aarteenmetsästykselle maailmankaikkeuden halki. Nuori Jim Hawkins ja ratkiriemukas kosminen miehistö pelottoman kapteeni Amelian johdolla lähtevät etsimään omaa kohtaloaan. Loisteliaan avaruuskaljuunan kyydissä Jim tapaa aluksen kyborgikokki John Silverin, joka opettaa hänelle ystävyyden arvon ja unelmien voiman. Pian Jim lyöttäytyy yhteen uuden robottikaverinsa B.E.N:in ja muotoa muuttavan Morphin kanssa löytääkseen suuremman aarteen kuin oli ikinä osannut kuvitella.

2002

Arkajalat

Arkajalat 1985

7.51

Merenrantakaupungin asukkaat joutuvat muuttouhan alle, kun rikkaat maanomistajat haluavat rakentaa talojen tilalle golf-kentän. Mikey Walsh on pikkupoika, joka ei haluaisi muuttaa perheineen pois tutuilta kulmilta. Isoveli Brand tajuaa realiteetit ja tyytyy tuomioon, kuten myös pikkukaupungin muut asukkaat. Eräänä päivänä Mikey koluaa kavereidensa Chunkin, Mouthin ja Datan kanssa isoisänsä vanhoja tavaroita talonsa ullakolta ja löytää legendaarisen aarrekartan. Aarteen avulla Mikey voisi pelastaa kotipaikkansa! Kaverit päättävät lähteä aarteen metsästykseen ja lopulta porukkaan saadaan mukaan myös isoveli Brand, Andy ja Stef. Näin on kasassa The Goonies! Maan alla seikkaillessa vastaan tulee kaiken maailman vastoinkäymisiä, ansoja jne. Aarteen perässä on lisäksi Fratellin rikollisperhe Mama Fratellin ja idiottipoikien Jaken ja Francisin voimin.

1985

Vihreän timantin metsästys

Vihreän timantin metsästys 1984

6.80

Michael Douglas ja Kathleen Turner joutuvat elämänsä seikkailuun tässä romanttisessa menestyskujeilussa, jonka sivuosassa nähdään Danny DeVito. Kun romaanikirjailija Joan Wilderin (Turner) sisar kidnapataan tämän etsiessä korvaamatonta jalokiveä Kolumbian viidakossa, tietää se menoa Joanille. Hän lähtee yksin pelastamaan sisartaan ja löytää pian itsensä vuorikiipeilyn ja vaaran keskeltä. Joan lyöttäytyy yhteen komean aarteenmetsästäjän kanssa (Douglas), joka saa Joanin vakuuttumaan, että aarre on löydettävä ennen roistoja.

1984

Kolme kuningasta

Kolme kuningasta 1999

6.65

Pieni joukko amerikkalaisia sotilaita on vakaasti päättänyt, että Irakin sodasta on vietävä kotiin kunnollinen "matkamuisto". He ajavat pitkin aavikkoa etsien kuwaitilaisten miljoonien arvoista aarretta. Elokuva oli suurmenestys ja meni täysille saleille sekä USA:ssa että Euroopassa.

1999

Kurkunleikkaajien saari

Kurkunleikkaajien saari 1995

5.80

Harry, Dawg ja Mordechai Adams ovat merirosvoveljiksiä, joilla on kullakin pala aarrekarttaa. Veljeksistä kieroimpaan, Dawgiin, iskee ahneus ja hän haluaa koko aarrekartan itselleen. Pian Dawg yrittää saada Harryn kartan ja haavoittaa tätä kuolettavasti. Ennen kuolemaansa Harry ehtii kertoa tyttärelleen Morganille oman kartan palasensa kätkön. Morgan lähtee kostamaan isänsä kuoleman ja etsimään kartan palaa sekä itse aarretta apunaan kourallinen merirosvoja ja veijarimainen onnenonkija Shaw. Kun aarteella on muitakin tavoittelijoita, retki on täynnä taisteluita ja toimintaa.

1995

Numb

Numb 2015

5.50

Aviopari Will ja Dawn ovat taloudellisissa vaikeuksissa sen jälkeen kun työpaikka, jonka avulla Will toivoi turvaavansa heidän tulevaisuutensa, katosi markkinoiden romahdettua. He ovat matkalla kotikaupunkiinsa talvisella moottoritiellä ja poimivat epäitsekkäänä hetkenään kyytiinsä liftaavat sisarukset Leen ja Cherylin, jotka ovat aloittamassa uutta elämää. Yöllä he melkein törmäävät vanhaan mieheen, joka kulkee lumisella tiellä kylmissään ja pahoista paleltumista kärsien. Yrittäessään selvittää miehen henkilöllisyyttä he löytävät nipun käteistä, käsintehdyn kartan GPS-koordinaatteineen sekä kultarahan, joka on osa suurempaa kadonnutta ryöstösaalista. Will ja Dawn suostuvat vastahakoisesti Leen suunnitelmaan viedä mies poliisille ja pitää rahat. Yrityksenä pelastaa taloudellinen tilanteensa, kaikki neljä lähtevät lumiseen erämaahan etsimään maahan haudattua kultaa.

2015

Treasure Island

Treasure Island 2012

6.20

In this two-part miniseries adaptation of the classic adventure novel, young Jim Hawkins is the only one who can direct a schooner to an island known for buried treasure. But aboard the ship is a mysterious man whose true motives challenge Jim's trust in the entire crew.

2012

King Solomon's Mines

King Solomon's Mines 2004

6.20

Renowned safari hunter Allan Quatermain is lured back into the unknown recesses of the African jungles to find a man who disappeared while searching for the fabled King Solomon's Mines--a destination of legendary riches from which no soul has ever returned alive.

2004

Cooper's Treasure

Cooper's Treasure 2017

6.50

The incredible story of 1960's legendary astronaut Gordon Cooper and the secret treasure map he began from space.

2017