The Fifth Element - puuttuva tekijä

The Fifth Element - puuttuva tekijä 1997

7.55

Taksikuski Korben Dallas elää 2200-luvun New Yorkissa. Eräänä tavallisena päivänä hän saa hyvin epätavallisen matkustajan, ja tulee vedetyksi mukaan maailman tuholta pelastavan, viidennen elementin, ajojahtiin. Salaperäinen, kaunis punapäinen avaruusolio, Leeloo, on villin ajojahdin keskipisteenä, julman Zorgin ja hänen raakalaismaisten alamaistensa tehdessä kaikkensa kaaoksen luomiseksi.

1997

100 Streets

100 Streets 2016

6.20

Kolme ihmistä, kolme elämäntarinaa. Kaikki tapahtumat sijoittuvat sadan lontoolaiskadun alueelle. Entinen rugbynpelaaja Max taistelee pitääkseen avioliittonsa kasassa. Huumevälittäjä Kingsley haluaa epätoivoisesti päästä pois kadulta. Taksinkuljettaja George haaveilee vaimonsa kanssa lapsesta.

2016

The Fare

The Fare 2018

6.60

Taksikuski Harris juuttuu yövuorollaan pimeään aikaluuppiin, josta ei ole paluuta, muistamatta mitään aikaisemmasta elämästään. Kun viehättävä asiakas Penny istuutuu taksin takapenkille, hänestä tulee kuskin ainoa apu arvoituksen ratkaisemisessa. Mutta äkkiä nainen katoaa takapenkiltä jäljettömiin. Harris nollaa taksamittarin ja yhtäkkiä Penny ilmestyy taas kyytiin. Kuski on juuttunut lopullisesti hämärän rajamaille – hänen ainoa mahdollisuutensa palata normaaliin maailmaan on toistaa tapahtumaa ja yrittää muistaa mahdollisimman paljon. Vai onko kaikella jokin aivan toinen tarkoitus?

2018

Fall

Fall 1997

6.90

1997

Taxi

Taxi 1953

6.40

1953

Hawaiian Eye

Hawaiian Eye 1959

5.20

Private Eyes Tom Lopaka and Tracy Steele are based out of Hawaiian Village Resort where they work both hotel security and are hired by others to look into various matters. They're helped by their trusty right-hand man Kazuo Kim who runs a taxi company and is always eager to help them.

1959

Marion and Geoff

Marion and Geoff 2000

7.80

Keith Barret, a taxi driver, is estranged from his wife, Marion, and children, Rhys and Alun. Although it's clear the separation is having a devastating effect on him, he's determined - to the point of near insanity - to remain positive.

2000