Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät

Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät 1981

7.90

On vuosi 1936. Seikkailuja pelkäämätön sanavalmis arkeologi Indiana Jones lähetetään etsimään liitonarkkia, jota myös vallanhimoiset natsit havittelevat. Arkki ei kuitenkaan saa päätyä saksalaisten käsiin, sillä se tekisi natsiarmeijasta voittamattoman.

1981

Monte Criston Kreivi

Monte Criston Kreivi 2002

7.67

Komea ja vilpitön nuorukainen Edmond Dantes joutuu virumaan syyttömänä vankilassa parhaan ystävänsä katkeran petoksen seurauksena. Kostonhalu pitää Edmondin hengissä vuosikaudet, ja hän onnistuu lopulta pakenemaan kuin ihmeen kautta. Tekeytyen salaperäiseksi ja varakkaaksi Monte Criston kreiviksi, Dantes soluttautuu ranskan aatelistoon vain toteuttaakseen julman kostonsuunnitelmansa.

2002

Indiana Jones ja tuomion temppeli

Indiana Jones ja tuomion temppeli 1984

7.30

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1935. Indiana Jonesin pakomatka Shanghaista tyssää lyhyeen, kun hänen lentokoneensa törmää vuoreen ja hän päätyy kumppaneineen pieneen intialaiskylään. Salaperäisen kultin jäsenet ovat ryövänneet kylästä pyhän kiven sekä kaikki kylän lapset. Jones saa vastaansa pahuuden voimat ja pahansuovan kultin ylipapin, joka hänen on nujerrettava pelastaakseen lapset ja palauttaakseen kiven sen oikeille omistajille.

1984

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta 2008

6.01

Sankariarkeologi Indiana Jones matkustaa nuoren Mutt Williamsin kanssa Peruun, missä hänen kollegansa on kadonnut löydettyään kristallikallon, jossa piilee legendan mukaan ylimaallisia voimia. Eletään vuotta 1957, ja kylmän sodan tuoksinassa kristallikalloa havittelevat myös vallanhaluiset venäläiset roistot. Kuvioihin ilmestyy myös Indianan vanha rakastettu Marion Ravenwood, joka on yllättävä linkki Indianan ja Muttin välillä.

2008

As Above, So Below

As Above, So Below 2014

6.70

Pariisin katujen alla mutkittelevat katakombit ovat lukemattomien sielujen ikuinen tyyssija. Tutkijajoukko uskaltautuu seikkailemaan tuntemattomaan luulabyrinttiin ja löytää kuolleiden kaupungin kätkemän synkän salaisuuden. As Above, So Below on hulluuden ja kauhun taival, joka kurottaa syvälle ihmisen psyykeen ja paljastaa meitä kaikkia omalla tavallaan piinaavat paholaiset.

2014

National Treasure: Kansallisaarre

National Treasure: Kansallisaarre 2004

6.64

Temppeliritarien aarre on tunnettu legenda, mutta jotkut ovat valmiita vaarantamaan kaiken löytääkseen oikean aarteen. Seikkailija ja arkeologi Ben Gates etsii maailman suurinta ja myyttisintä aarretta, samoin kuin hänen isänsä ja useat aikaisemmat sukupolvet hänen perheessään. Mutta hän ei ole ainoa etsijä. Ben joutuu huomaamaan, että aarteenetsinnässä ei voi luottaa kehenkään. Vai voiko?

2004

Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus

Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus 2011

6.90

Aikamme suuriin tarinankertojiin lukeutuvat Oscar®-palkittu ohjaaja Steven Spielberg ja Oscar®-palkittu tuottaja Peter Jackson herättävät henkiin Hergén rakastettuihin sarjakuvahahmoihin perustuvan seikkailukertomusten klassikon Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus. Tämä toimintaa, huumoria ja jännitystä nerokkaasti yhdistelevä tarina on kiehtonut sukupolvia toisensa jälkeen. Löydettyään purjelaiva Yksisarvista koskevan arvoituksellisen viestin Tintti (Jamie Bell) ja hänen uskollinen Milou-koiransa tempautuvat mukaan huikealle matkalle ympäri maailmaa. Mojovaa lehtijuttua metsästävä Tintti kohtaa salaperäisen herra Sakarinin (Daniel Craig), alati seikkailunjanoisen mutta usein hieman änkyräisen kapteeni Haddockin (Andy Serkis) sekä koheltavan poliisikaksikon Dupond ja Dupont (Simon Pegg ja Nick Frost) ja pääsee lopulta pahamaineisen Rakham Punaisen merirosvoaarteen - ja samalla ikivanhan kirouksen - jäljille.

2011

National Treasure 2: Salaisuuksien kirja

National Treasure 2: Salaisuuksien kirja 2007

6.36

Aarteenetsijä Ben Gates jäljittää työkseen historian hämäriin hautautuneita aarteita. Kun Ben löytää isoisänsä päiväkirjan kadonneen sivun, alkaa näyttää siltä, että isoisä oli sekaantunut Abraham Lincolnin murhaan. Ben haluaa todistaa isoisänsä syyttömyyden, ja selvittääkseen totuuden hän lähtee matkalle, joka vie hänet Pariisiin ja Lontooseen ja jälleen Yhdysvaltoihin.

2007

Pinnan Alla

Pinnan Alla 2005

5.90

Jared Cole (Paul Walker) ja Samantha "Sam" Nicholson elelevät Bahamasaarilla tehden hanttihommia. Jared on vapaa-ajallaan eräänlainen aarteenetsijä, joka sukeltelee Samin kanssa etsien sitä isoa jättipottia, jonka myötä loppuelämä olisi turvattu. New Yorkista tulee vieraisille Jaredin vanha kamu, asianajajana toimiva Bryce (Scott Caan) tyttöystävänsä Amandan (Ashley Scott) kera. Neljän kopla lähtee sukellusreissulle ja Jared osuu lentokoneen hylylle, josta löytyy arvokas, mutta laiton lasti. Lasti kiinnostaa myös erästä rikollisjoukkoa. Jaredin porukka osuu myös lähettyvillä makaavan vanhan laivan hylylle, jossa pitäisi olla arvokas lasti. Kun isot rahat on pelissä, niin ahneuskin luonnollisesti nostaa päätään. Kaikkihan kuitenkin tietävät millainen loppu ahneella on?!

2005

Aavelaiva

Aavelaiva 2002

6.00

Löytäjä saa pitää. Mikä tahansa hylätty alus, joka ajelehtii kansainvälisillä vesillä on vapaata riistaa. Onnekkaan löytäjän tarvitsee vain julistaa paatti omakseen ja hinata se satamaan. Mutta löytäminen ei ole aina hyväksi, kuten eräs erikoisryhmä saa karvaasti havaita.

2002

The Pirates: The Last Royal Treasure

The Pirates: The Last Royal Treasure 2022

6.50

Sisukas joseonilainen merirosvojoukko saa vastaansa myrskyisiä vesiä, arvoituksellisia johtolankoja ja samaa kuninkaallista kulta-aarretta kärkkyviä sotureita.

2022

Niilin jalokivi

Niilin jalokivi 1985

6.21

Menestyselokuvan Vihreän timantin metsästys lopussa romaanikirjailija Joan Wilder ja seikkailija Jack Colton purjehtivat yhdessä auringonlaskuun. Tässä jännittävässä jatko-osassa Ralph on jälleen heidän jäljillään ja pariskunta tekee paluun toimintapoluille vaarallisella matkalla Pohjois-Afrikan autiomaassa. Edes petolliset villit, tappavat vankityrmät tai loputtomiin hyökkäilevät roistot eivät estä tätä kolmikkoa löytämästä, lopultakin, mystistä jalokiveä.

1985

Renegades

Renegades 2017

5.56

Amerikkalainen Navy SEALs-tiimi on suorittamassa tehtävää sodan runtelemassa Bosniassa, kun he löytävät toisen maailmansodan aikaisen natsien kulta-aarteen järven pohjalta. Huhujan mukaan se olisi satojen miljoonien dollareiden arvoinen. Autaakseen paikallisia asukkaita, tiimi hylkää tehtävänsä ja päättää auttaa kullan palauttamisessa sen oikeille omistajille. Suunnitelma saa uuden käänteen, kun heidät havaitaan vihollisen toimesta - ryhmälle jää vain 10 tuntia aikaa toteuttaa tavoitteensa.

2017

Lupin III: Cagliostron linna

Lupin III: Cagliostron linna 1979

7.53

Uransa ehtoopuolella olevan mestarivaras Lupin III:n uusin nerokas huijaus menee mönkään. Kasinolta vohkitut rahasäkit osoittautuivat taidokkaiksi väärennöksiksi! Lupin suuntaa toverinsa Jigenin kanssa Eurooppaan, kaukaiseen Cagliostron valtioon, koston kiilto silmissään. Suunnitelmat suistuvat raiteiltaan, kun parivaljakko kohtaa Clarissen, pulassa olevan kuninkaallisen neidon, joka on vastoin tahtoaan joutumassa naimisiin pahaenteisen kreivi Cagliostron kanssa. Prinsessan pelastaminen ei käy helposti, sillä Lupin ja Jigen – apunaan Lupinin arvaamaton ex-tyttöystävä Fujiko ja miekkamies Goemon – joutuvat raivaamaan tiensä halki ansojen täyttämän linnan, hengenvaarallisen vankityrmän ja ammattisalamurhaajien armeijan! Onnistuuko Lupinin pelastaa tyttö, pysyä poissa arkkivihollisensa tarkastaja Zenigatan kynsistä ja paljastaa Cagliostron linnan salaiset aarteet?

1979

One Piece

One Piece 1999

8.72

Years ago, the fearsome Pirate King, Gol D. Roger was executed leaving a huge pile of treasure and the famous "One Piece" behind. Whoever claims the "One Piece" will be named the new King of the Pirates. Monkey D. Luffy, a boy who consumed a "Devil Fruit," decides to follow in the footsteps of his idol, the pirate Shanks, and find the One Piece. It helps, of course, that his body has the properties of rubber and that he's surrounded by a bevy of skilled fighters and thieves to help him along the way. Luffy will do anything to get the One Piece and become King of the Pirates!

1999

Lupin the Third

Lupin the Third 1971

8.10

Follow the thrilling adventures of master thief Lupin the Third, quite possibly the world's greatest thief. Along with Daisuke Jigen, Goemon Ishikawa and his on-off love interest Fujiko Mine, he pulls off the greatest heists of all time while always escaping the grasp of Inspector Koichi Zenigata.

1971

Gold Rush

Gold Rush 2010

7.00

Follow the lives of ambitious miners as they head north in pursuit of gold. With new miners, new claims, new machines and new ways to pull gold out of the ground, the stakes are higher than ever. But will big risks lead to an even bigger pay out?

2010

Mysterious Joker

Mysterious Joker 2014

8.60

The thief Mysterious Joker doesn't just steal things. An audacious and elusive miracle-maker, he travels the world searching for treasure with his partner and cook Hachi. As they circle the globe, they must avoid traps set by the police and compete in various competitions to reach their final goal, the Timeslip Treasure.

2014

Stealer: The Treasure Keeper

Stealer: The Treasure Keeper 2023

4.10

A comic action drama in which a veiled cultural asset thief 'Skunk' and an unofficial cultural asset recovery team 'Karma' unite against those who cannot be judged by the law.

2023

Gold Rush: White Water

Gold Rush: White Water 2018

7.10

Gold miners Dakota Fred and his son Dustin are back – returning to McKinley Creek Alaska, determined to make a fortune no matter the risk. But to find the big gold payout, they'll put their lives on the line by diving deep beneath the raging waters of one of Alaska's wildest creeks.

2018

The Count of Monte Cristo

The Count of Monte Cristo 1998

7.30

A TV mini-series adaptation of the classic Alexandre Dumas novel. Edmond Dantes is unjustly sent to prison for 18 years. He escapes to reclaim his fiancée Mercedes and revenge against his nemesis, Mondego.

1998

Treasure Hunters

Treasure Hunters 2006

8.00

Treasure Hunters is a reality television series on NBC and Global Television in which ten teams of three solve puzzles and complete challenges in hopes of solving the ultimate puzzle and winning the grand prize. Teams travel across the United States and Europe in search of seven "artifacts" which when assembled will "lead to the key. Find the key, and find the treasure." The challenges and puzzles are spliced with American history, and the ultimate goal is to find a hidden treasure, leading the show to be compared on various occasions to the film National Treasure. The value of the treasure in the series was revealed on the season finale to be $3,000,000. The two-hour premiere episode aired on June 18, 2006 and beginning June 26 the series moved to its regular Monday night timeslot. The season finale was broadcast live on August 21, 2006. The Hunt is similar in format to The Amazing Race. Key differences include: ⁕Teams consist of three members as opposed to The Amazing Race's usual two ⁕The start location of each leg is not necessarily the end point of the previous leg ⁕Teams start each leg at the same time; Amazing Race teams have staggered starts based on previous leg finish order

2006

WWE's Most Wanted Treasures

WWE's Most Wanted Treasures 2021

8.60

Stephanie McMahon and Triple H leads a team of collectors and WWE celebrities as they travel across the United States to find WWE collectibles.

2021

King Solomon's Mines

King Solomon's Mines 2004

6.30

Renowned safari hunter Allan Quatermain is lured back into the unknown recesses of the African jungles to find a man who disappeared while searching for the fabled King Solomon's Mines--a destination of legendary riches from which no soul has ever returned alive.

2004

THE ONE PIECE

THE ONE PIECE 1970

1

A remake of the One Piece anime for Netflix will recreate the story of the original "ONE PIECE" manga, starting from the East Blue arc.

1970

Treasure Hunt

Treasure Hunt 1982

7.20

Helicopter skyrunner Anneka Rice races against the clock to find directions to treasure at locations worked out by studio guests from cryptic clues.

1982

Gold Rush: Parker's Trail

Gold Rush: Parker's Trail 2017

6.60

Parker's Trail follows legendary gold miner Parker Schnabel during the Klondike off-season through various gold-related adventures.

2017

Blackbeard

Blackbeard 2006

5.20

Bristol, England, 1717. Lieutenant Robert Maynard of the Royal Navy scouts the seas in order to restore safe passage to the sea lanes. He meets his match when he's taken by a fearsome hulk of a menace in the West Indies—a pirate sailing off the Island of St. Vincent. Edward Teach has no plans for retirement. In fact, his goal-to find and lay claim to the fabled treasures of Captain Kidd.

2006

Low Life

Low Life 1970

1

A dangerous story of rough people obsessed with shameless greed who gather together with their own greed and logic to find underwater artifacts off the coast of Shinan.

1970

Tales From Oak Island

Tales From Oak Island 2024

1

Dives deeper than ever before into the extraordinary stories of relentless perseverance and unwavering "always forward" spirit of the many searchers who have devoted their lives to unlocking the treasure hot spot's many secrets. It also explores the great and sometimes deadly dangers that surround Oak Island -- all possibly caused by a legendary curse.

2024