Kerro minulle jotain hyvää

Kerro minulle jotain hyvää 2016

7.90

Louisa ”Lou” Clark asuu pikkukaupungissa Englannin maaseudulla. Hän on luova, tyyliltään hieman omalaatuinen 26-vuotias, vailla varsinaista suuntaa elämälleen. Lou tekee erilaisia pätkätöitä auttaakseen perhettään selviytymään taloudellisesti. Uusin työpaikka asettaa Loun positiivisen luonteen kuitenkin koetukselle. Hän alkaa omahoitajaksi Will Traynorille, varakkaalle nuorelle pankkiirille, joka päätyi pyörätuoliin jouduttuaan pahaan onnettomuuteen. Ennen niin seikkailunhaluinen Will on nyt neliraajahalvaantunut - ja katkeroitunut sekä luovuttanut toivonsa. Lou on kuitenkin päättänyt näyttää hänelle, että elämä on vielä elämisen arvoista. Lou suunnittelee Willille sarjan erilaisia elämyksiä, jotka sopivat pyörätuolipotilaallekin. He kokevat lopulta yhdessä enemmän kuin osasivat aavistaa. Kummankin elämä muuttuu lopullisesti. Kerro minulle jotain hyvää perustuu Jojo Moyesin samannimiseen menestysromaaniin.

2016

Dangerous Lies

Dangerous Lies 2020

6.30

Rahaton hoitaja perii yllättäen potilaansa omaisuuden. Perintöön liittyy kuitenkin synkkiä salaisuuksia, jotka kietovat vaurastuneen naisen petoksen ja vaaran vyyhtiin.

2020

Kiitos tilauksestasi

Kiitos tilauksestasi 2019

7.34

Ricky ja hänen perheensä ovat olleet jo pitkään pulassa velkojensa kanssa. Kun lupaava tilaisuus tehdä lisätienestiä lähettinä ilmaantuu, Ricky tarttuu oljenkorteen. Mutta itsenäiseksi mainostettuun työhön franchise-yrittäjänä kuuluu lukuisia sudenkuoppia. Myös Rickyn vaimon työ hoitajana on raskasta, ja paineiden alla perheen välit alkavat rakoilla.

2019

It's Okay to Not Be Okay

It's Okay to Not Be Okay 2020

8.53

Desperate to escape from his emotional baggage and the heavy responsibility he’s had all his life, a psychiatric ward worker begins to heal with help from the unexpected – a woman who writes fairy tales but doesn’t believe in them.

2020

If You Wish Upon Me

If You Wish Upon Me 2022

7.50

The story of patients and the caregivers of a hospice department. It is the story of people who dream of 'well-dying'.

2022