Terrifier 3

Terrifier 3 2024

6.86

Art The Clown on täällä taas ja täynnä joulumieltä ! Maailman häijyin hiippalakki tekee paluun sopivasti juuri kun Miles County on joulun lumisateiden kuorruttama. Alati innokas Art metsästää uusia uhreja ja saa aikaan yletöntä verenpaisumusta.

2024

Poor Things

Poor Things 2023

7.73

Bella on nuori nainen, jonka nerokas mutta omintakeinen tiedemies tri Godwin Baxter herättää henkiin. Aluksi Bella on innokas opettelemaan elämää Baxterin siipien suojassa. Elämänjanossaan hän kuitenkin karkaa sliipatun ja paheellisen lakimiehen Duncan Wedderburnin mukana myrskyisälle matkalle halki mantereiden. Sen myötä aikansa ennakkoluulot karistaneesta Bellasta kasvaa vankkumaton vapauden ja tasa-arvon puolustaja.

2023

Oopperan kummitus

Oopperan kummitus 2004

7.25

Hän on nero, jonka haltioitunut musiikki täyttää 1870-luvun Pariisin oopperatalon. Lisäksi hän on yksinäinen sielu, joka peittää epämuodostumansa naamion taakse ja oleskelee talon katakombeissa. Mutta hän ei enää voi salata rakkauttaan nuoreen sopraanoon, Christineen. Ja kummitus voi nousta varjoista niin, ettei paluuta enää ole. Musikaalisensaatio siirtyy valkokankaalle taianomaisena ja unohtumattomana tässä ohjaaja Joel Schumacherin upeassa tuotannossa, joka kohottaa katsojat uusiin äänen ja kuvan loistokkuuden korkeuksiin. Gerard Butler (Kummitus), Emmy Rossum (the National Board of Reviewn palkinto läpimurtoroolista Christinenä) ja Patrick Wilson (Raoul) esittävät pääosia tässä kohtalokkaassa kolmiodraamassa, jonka tapahtumat levittäytyvät eteemme loisteliaina, jännittävinä - ja yön musiikin siivittäminä.

2004

Vanilla Sky

Vanilla Sky 2001

6.82

David Aames on nuori ja menestynyt kustannuspomo, jolla on kaikkea, mitä rahalla voi saada. Mutta silti Davidista tuntuu, että elämästä puuttuu jotakin, kunnes hän tapaa eräissä juhlissa unelmiensa naisen. Onnen tiellä on kuitenkin Davidin entinen rakastettu, joka ei voi mustasukkaisuuttaan päästää irti Davidista. David ajautuu painajaismaiseen kierteeseen, jossa ei voi tietää, keneen luottaa...

2001

Avaa silmäsi

Avaa silmäsi 1997

7.45

Mustasukkaisuus Cesarin uutta ihastusta kohtaan ajaa Nurian epätoivoiseen tekoon - hän ohjaa autonsa ulos tieltä. Nuria menettää henkensä, ja kyydissä olevan Cesarin kasvot vaurioituvat pahoin. Jonkin ajan kuluttua Cesarille alkaa tapahtua hyytäviä asioita...

1997

The Toxic Avenger

The Toxic Avenger 1984

6.30

Melvin parka! Ei riitä, että hän on hintelä kukkakeppi, harvinaisen ruma ja kajahtanut, vaan jälleen kerran Melvin joutuu häijyn kepposen kohteeksi. Hän putoaa kolmannesta kerroksesta ikkunan läpi suoraan kemiallisia myrkkyjä kuplivaan jätetynnyriin. Mutta Melvin ei kuole – sen sijaan hänestä tulee Toxic Avenger, lattiamopilla aseistautunut supersankari, jota vain sokea tyttöystävä tukee taistelussa Tromavillen alamaailmaa vastaan.

1984

Trash Fire

Trash Fire 2016

5.70

Moniongelmainen Owen kamppailee parisuhteessa rakastavan tyttöystävänsä Isabelin kanssa. Isabel keksii luhistuvan rakennelman pelastajaksi vierailun miehensä lapsuudenkotiin. Jo ensikohtaaminen traumatisoituneen siskon ja pahansisuisen isoäidin kanssa paljastaa, miksi ajatus paluusta juurille koetteli Owenin kipupisteitä. Pian niitä hivellään jo pajavasaralla.

2016

Phoenix

Phoenix 2014

6.90

Tarina keskitysleiriltä selviytyneestä naisesta, Nellystä, jonka kasvot ovat pahoin vaurioituneet. Sodan päätyttyä Nelly käy läpi useita leikkauksia, joiden myötä hänen ulkonäkönsä muuttuu. Nainen vaihtaa nimensä ja aloittaa uuden elämän. Juuri ennen sotaa Johnnyn kanssa avioitunut Nelly päättää etsiä miehen käsiinsä. Johnny löytyy, mutta tämä ei tunnista vaimoaan. Nelly epäilee miehensä luovuttaneen hänet vapaaehtoisesti Gestapon kynsiin eikä sen vuoksi paljasta tälle todellista henkilöllisyyttään. Tilanne saa merkillisen käänteen, kun Johnny pyytää Nellyä esittämään vaimoaan. Johnny tahtoo nimittäin saada haltuunsa edesmenneeksi luulemansa vaimon perinnön...

2014

Уродина

Уродина 1970

1

Vera Semenova is very beautiful. No man can pass by indifferently. Vera knows how to effectively present herself, highlighting her best. She wants to find the one who will provide her with a beautiful life and protection. And she found the one she was looking for. It all ends in a second with someone splashing acid in her face. Vera woke up in a hospital bed. Her face was disfigured. Vera thinks about suicide, starts talking to a therapist. Vera lives through all the stages of accepting the inevitable: denial, anger, bargaining, depression. Now she has two goals - to achieve everything in life herself and to find the one who splashed acid in her face. Unexpectedly, she meets Nikita, whose fate is somewhat similar to hers.

1970