Avainsana Martyr
Puhdistuksen yö: Anarkia 2014
Eletään vuotta 2023. Yhdysvaltojen uudet vallanpitäjät antavat kansalaisille vuosittain yhden yön aikaa toteuttaa pimeää puoltaan: 12 tunnin "Puhdistuksen" ajan kaikki rikokset ovat sallittuja ja hätäpalvelut poissa käytöstä. Vuosittaisen puhdistuksen jälleen alkaessa Leo, poikansa kuoleman riivaama arvoituksellinen oman tiensä kulkija, janoaa kostoa. Hyökkäyksen kohteeksi joutunut yksinhuoltajaäiti Eva joutuu jättämään asuntonsa tyttärensä Calin kanssa. Nuoren pariskunnan Shanen ja Lizin auto ryöstetään. He hakevat turvaa Leon panssaroidusta autosta ja päätyvät yhdistämään voimansa näiden kolmen muun tuntemattoman ihmisen kanssa. Pian tälle sattuman yhdistämälle ryhmälle selviää, kuinka pitkälle he ovat valmiita menemään puolustaessaan itseään ja toisiaan. Heidän täytyy vain selvitä hengissä yön yli.
Marttyyrit 2008
Pieni Lucie-niminen tyttö on ollut kadoksissa yli vuoden, kun hänet löydetään hysteerisenä tien poskesta. Lucie johdattaa poliisit taloon, jossa häntä pidettiin vankina, ja jäljistä päätellen hän on käynyt läpi varsinaisen helvetin. 15 vuotta myöhemmin Lucie etsii yhä sieppaajiaan kostaakseen heille kärsimyksensä?
Jeanne d’Arcin kärsimys 1928
Jeanne d'Arcin kärsimys on periksi antamaton ja puolueeton elokuva. Se ei romantisoi historiaa, muokkaa henkilöhahmoja mieleisikseen tai ota kantaa siihen, mikä Jeanne pohjimmiltaan oli: Jumalan valittu, jollain tapaa mielisairas vai johdateltavissa ollut tyttörukka. Katsoja saa päättää itse. Katolinen kirkko hyökkäsi rajusti elokuvaa vastaan, ja useassa maassa se joutui sensuurin hampaisiin.
Martyrs 2015
Marttyyrit perustuu ranskalaisen Pascal Laugierin samannimiseen elokuvatapaukseen (2008). Katsojia ympäri maailman ravistellut elokuva onnistui yhdistämään yksityiskohtaisen väkivallan ja psykologisen jännityksen poikkeuksellisen tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Piinaavaa kauhua ja vastenmielisiä, mutta oudon vangitsevia raakuuksia tulvivat Marttyyrit on moderni klassikko, joka saa nyt suurimman mahdollisen kunnianosoituksen, kun ohjaajaveljekset Kevin Goetz ja Michael Goetz esittelevät elokuvasta oman, englanninkielisen versionsa. Tarinan ytimessä on kaksi nuorta, kovia kokenutta naista. He päättävät kostaa heitä vuosia aiemmin kiduttaneille ja hyväksikäyttäneille henkilöille. Seuraukset ovat karmivat tavoilla, joita tuskin osaat kuvitella - edes pahimmissa painajaisissasi...