Avainsana Coal Mining
Vihreä oli laaksoni 1941
Vihreä oli laaksoni (How Green Was My Valley) on yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1941. Se kertoo Etelä-Walesissa pienessä kaivoskaupungissa elävän perheen tarinaa poikien aikuistuessa ja perheyhteisön hajotessa. Elokuvan tarina pohjautuu Richard Llewellynin romaaniin Vihreä oli laaksoni.Elokuva oli kymmenen Oscarin ehdokkaana ja sai parhaan elokuvan palkinnon, vaikka muina ehdokkaina olivat muun muassa Citizen Kane ja Maltan haukka.
Kaivosmiehen tytär 1980
Sissy Spacek palkittiin Oscarilla elämäkertaelokuvasta, jossa Loretta Lynn (1932-2022) raivaa tietään Kentuckyn kaivosseudun köyhyydestä country-musiikin ykköstähtien joukkoon.
Matewan 1987
暴裂无声 2017
Mine 9 2019
Appalakkien pienessä hiilikaivoskaupungissa kaivosmiehet ovat huolissaan omasta turvallisuudesta, kun kaivoksessa huomataan olevan liikaa helposti räjähtävää metaania. Turvalaitteiden pitäisi hälyyttää vaarasta, mutta kaivoksen omistaja ei laita rahojaan järjestelmän huoltoon ja ylläpitoon. Johtajat sanovat, että jos niin tehtäisiin, niin kaivosmiehet jäävät ilman palkkaa. Ja jos liittovaltion tutkijat saavat asiasta tietää, kaivos suljetaan ja kaikki jäävät ilman työtä. Kaivosmiehet siis toivovat parasta ja työt yli puolen kilometrin syvyydessä jatkuvat. Sitten onni loppuu - metaaniräjähdys sulkee 9 kaivosmiestä vedellä täyttyvään kaivoskuiluun ja happea heille riittää vain tunniksi.
The Molly Maguires 1970
Wir waren Kumpel 2024
Margaret's Museum 1995
Confidential Agent 1945
Broken Rainbow 1985
The Proud Valley 1940
Black Fury 1935
김동무는 하늘을 난다 2012
Germinal 1963
Pit Pony 1999
Pit Pony is a 1999 CBC television series which tells the story of small-town life in Glace Bay, on the island of Cape Breton, Nova Scotia in 1904. The plot line revolves around the lives of the families of the men and boys who work in the coal mines.
Dopesick 2021
The story of how one company triggered the worst drug epidemic in American history. Look into the epicenter of America's struggle with opioid addiction, from a distressed Virginia mining community, to the hallways of the DEA, and to the opulence of "one percenter" Big Pharma Manhattan.
Kanunsuz Topraklar 2021
Rote Erde 1983
Days of Hope 1975
Days of Hope is a BBC television drama serial produced in 1975. The series dealt with the lives of a working-class family from the turmoils of the First World War in 1916 to the General Strike in 1926. It was written by Jim Allen, produced by Tony Garnett and directed by Ken Loach.
How Green Was My Valley 1975
Life is harsh but uncomplicated and happy for the Morgan family in their coal mining village in the Rhondda Valleys. But as the 20th century approaches, the younger generation is restless.