Sinister

Sinister 2012

6.87

Piinaavassa kauhuelokuvassa rikoskirjailija Ellison muuttaa perheineen idylliseen omakotitaloon, jonka vanhat asukit kokivat karmaisevan kohtalon perheen nuorimmaisen kadottua samalla mystisesti. Kun Ellison löytää ullakoltaan peltilaatikollisen kaitafilmejä äärimmäisen brutaaleista vuosikymmenien takaisista veriteoista, havahtuu kirjailija olevansa keskellä toistuvaa ja selittämätöntä painajaista. Menneet murhat motiiveineen alkavat hahmottua kauhistuneelle kirjailijalle ja pahuuden ympäröimä perhe joutuu tilanteeseen, josta ei ole paluuta. Nähtyäsi hänet, et ole enää turvassa.

2012

Katseeseen kätketty

Katseeseen kätketty 2009

8.00

Vuonna 1974 rikosoikeuden asianajaja Benjamín Espósito saa hoitaakseen nuoren, kauniin naisen murhaa koskevan mysteerin, mikä lopulta leimaa lähtemättömästi hänen uraansa ja koko elämäänsä. Jäätyään eläkkeelle Espósito palaa salaperäisen jutun pariin 25 vuotta myöhemmin ja kohtaa uusin silmin menneisyytensä - täynnä rakkautta, ystävyyttä ja kuolemaa.

2009

Sydämen kuiskaus

Sydämen kuiskaus 1995

8.00

Shizuku on lukuintoinen nuori tyttö viettämässä kesälomaa ennen viimeistä kouluvuotta. Kun hän huomaa yhden nimen, Seiji Amasawa, toistuvan kaikkien lainaamiensa kirjastokirjojen takakannessa hän tajuaa, että joku on lukenut kaiken saman kuin hän. Ensiksi. Viedessään isänsä lounasta Shizuku huomaa kissan matkustavan junassa. Hän päättää seurata kissaa. Kissa johdattaa hänet Seiji Amaswan luo. Shizukun haaveena on tulla kirjailijaksi, Seiji haluaa matkustaa Italiaan ja ryhtyä kuuluisaksi viulunveistäjäksi. Sydämen kuiskaus on heidän rakkaustarinansa. Rakkauden, joka voittaa kaikki esteet.

1995

Talo järven rannalla

Talo järven rannalla 2006

7.03

Rakkaustarina yksinäisestä lääkäristä ja ahdistuneesta arkkitehdista, jotka kommunikoivat mystisen kirjelaatikon kautta ja rakastuvat. Pian ilmenee, että he asuvat samassa paikassa, samassa talossa mutta eri aikoina - kahden vuoden päässä toisistaan.

2006

Stuck in Love

Stuck in Love 2013

7.40

Vielä kolme vuotta avioeronsa jälkeen kirjailija Bill Borgens (Greg Kinnear) ei voi olla ajattelematta entistä vaimoaan Ericaa (Jennifer Connelly), joka jätti hänet toisen miehen takia. Samaan aikan hänen tyttärensä Samantha (Lily Collins) on julkaisemassa ensimmäistä kirjaansa vältellen samalla rakastumista nähtyään mitä se on tehnyt hänen vanhemmilleen. Billin poika Rusty (Nat Wolff) puolestaan on aloitteleva fantasia-kirjailija ja unelmiensa naisen - jolla on läjäpäin todellisia ongelmia - poikaystävä. Näiden kolmen elämäntilanteen nivoutuessa yhteen kriisien kautta, Borgenit huomaavat että lopussa on aina jonkin uuden alku.

2013

American Fiction

American Fiction 2023

7.33

Thelonious Ellison on erittäin älykäs yhdysvaltalainen korkean luokan kirjailija ja professori Los Angelesissa. Hänen työnsä saavat valtavasti suosiota akateemisissa piireissä, mutta myynnillisesti kirjat eivät kuitenkaan tunnu vetävän yleisöä puoleensa ollenkaan. Luotaantyöntävien myyntilukujen vuoksi Ellisonin viimeisinkin luomus päätyy jokaisen kustantajan silmissä suoraan hylkyyn. Samaan aikaan mies joutuu pakkolomalle professorin työstä jatkuvien selkkauksien ja erimielisyyksien johdosta. Kirjailija päättääkin lähteä sapattivapaallaan takaisin kotikonnuilleen Bostoniin, jossa hän osallistuisi jokavuotiseen paikalliseen kirjaseminaariin. Siellä suurimman valokeilan itseensä kohdistaa uusi tulokas, jonka menestyskirjan sisältö kuvottaa Ellisonia kauttaaltaan. Turhautumisensa johdosta mies päättää kirjoittaa suurelle yleisölle kaavaillun tusinakirjan, jonka olisi määre kritisoida alan vääristynyttä lähestymistapaa afroamerikkalaiseen kulttuuriin, sekä menestyksen nurinkurista taetta.

2023

Joe Bell

Joe Bell 2020

6.50

Homoutensa vuoksi armottoman kiusaamisen kohteeksi joutuneen pojan isä lähtee kiertämään Yhdysvaltoja levittääkseen tietoa syrjinnän vaikutuksista.

2020

Hannah ja sisaret

Hannah ja sisaret 1986

7.50

Hannah ja sisaret (Hannah and Her Sisters) on vuoden 1986 romanttinen komedia, jonka on ohjannut Woody Allen. Elokuva kertoo yhden suurperheen yhteenkietoutuneista tarinoista vuoden ajalta kahden kiitospäiväaterian välissä. Elokuvan pääosia esittävät Mia Farrow Hannahina ja Barbara Hershey sekä Dianne Wiest tämän siskoina.Hannah ja sisaret on lipputuloissa mitattuna Allenin parhaiten menestynyt elokuva. Pohjois-Amerikassa se on tuottanut yhteensä 41 miljoonaa dollaria, tosin otettaessa inflaatio huomioon Annie Hall ja Manhattan ovat olleet tuottoisampia.Hannah ja sisaret oli ehdolla seitsemässä Oscar-palkintokategoriassa. Se voitti niistä kolme, kun Michael Caine palkittiin parhaasta miessivuosasta, Dianne Wiest naissivuosasta ja Woody Allen alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Oscarien lisäksi elokuva on saanut kaksi BAFTA-palkintoa ja parhaan draamaelokuvan Golden Globen.

1986

Alaston lounas

Alaston lounas 1991

7.00

Kirjailija Bill Leen tekstintuotos ei ota onnistuakseen ja selvitäkseen laskuista hän tekee työtä tuholaistorjujana. Pian hyönteisten tappamiseen tarkoitettu pulveri alkaa aiheuttaa riippuvuutta Billylle ja hänen vaimolleen, ja toinen toistaan oudoimmat hallusinaatiot sekoittuvat arkipäivään. Billy ajautuu nopeasti yhä syvemmälle huumatun maailman varjoihin, missä keneenkään tai mihinkään ei voi luottaa...

1991

Gaga: Five Foot Two

Gaga: Five Foot Two 2017

7.44

Provosoiva poptähti Lady Gaga julkaisee uuden albumin, valmistautuu esiintymään Super Bowlin puoliajalla ja kohtaa sekä fyysisiä että henkisiä haasteita.

2017

Curb Your Enthusiasm

Curb Your Enthusiasm 2000

8.02

The off-kilter, unscripted comic vision of Larry David, who plays himself in a parallel universe in which he can't seem to do anything right, and, by his standards, neither can anyone else.

2000

30 Rock

30 Rock 2006

7.40

Liz Lemon, the head writer for a late-night TV variety show in New York, tries to juggle all the egos around her while chasing her own dream.

2006

Ghostwriter

Ghostwriter 1992

6.80

Ghostwriter is an American television program created by Liz Nealon and produced by the Children's Television Workshop and BBC One. It began airing on PBS on October 4, 1992, and the final episode aired on February 13, 1995. The series revolves around a close knit circle of friends from Brooklyn who solve neighborhood crimes and mysteries as a team of young detectives with the help of an invisible ghost named Ghostwriter. Ghostwriter can communicate with the kids only by manipulating whatever text and letters he can find and using them to form words and sentences. The series was filmed on location in Fort Greene, Brooklyn.

1992

Smart Guy

Smart Guy 2014

1

The popular writer Roman Strakhov has to hand over another masterpiece to the publishing house in two weeks. But, as luck would have it, he has a creative crisis. For inspiration, Fears goes to the Investigative Committee. In order to study the material, the writer has to share heroic everyday life with the staff of the investigative department. Strict and very cute investigator Zhenya Ogareva becomes the main character not only of Strakhov's plots, but also of his whole life. Zhenya inspires the writer to a new novel. Both literally and figuratively…

2014

Doin' It

Doin' It 2017

1

Two best friends follow a piece of advice each episode about making it in showbiz, usually to mixed results – success, failure, pregnancy scares, songs about boobs. They're starting at the bottom and, well, mostly staying there.

2017

The Book Group

The Book Group 2002

7.00

Clare, a neurotic American, moves to Glasgow and starts a book group to meet new, interesting people. But Kenny, Dirka, Rab, Fist and Janice are more interesting than she bargained for...

2002

Colin's Sandwich

Colin's Sandwich 1988

6.00

Colin's Sandwich is a British sitcom broadcast on BBC2 in 1988 and 1990 which stars Mel Smith as Colin Watkins, a British Rail clerk who aspired to be a horror writer. The show was written by Paul Smith and Terry Kyan and ran for two series of six episodes. In the second series, Colin manages to achieve some small successes as a writer.

1988

The Martians and Us

The Martians and Us 2006

1

Documentary series about the history of British science fiction.

2006