Total Recall

Total Recall 2012

6.02

Yhtiö nimeltä Rekall kykenee tekemään unelmista todentuntuisia muistikuvia. Tehdastyöntekijä Douglas Quaidin mielestä tämä kuulostaa houkuttelevalta tavalta hankkia hieman vaihtelua turhauttavan arjen keskelle. Vaikka hänellä toki onkin kaunis vaimo, jota hän rakastaa, niin aidot muistot superagentin elämästä saattaisivat silti kummasti piristää hänen elämäänsä. Kun toimenpide sitten meneekin pahasti pieleen, Quaidista tulee pahaksi onnekseen takaa-ajettu. Pakoillessaan poliisia, jota komentaa vapaan maailman johtaja Cohaagen, Quaid lyöttäytyy yhteen erään kapinallisen taistelijan kanssa, ja yhdessä he ryhtyvät etsimään maanalaisen vastarintaliikkeen johtajaa (tehdäkseen lopun Cohaagenin toimista. Fantasian ja todellisuuden raja hämärtyy ja maailman kohtalo on vaakalaudalla, kun Quaid saa tietää kuka hän oikeasti on, ketä hän oikeasti rakastaa ja mikä hänen todellinen kohtalonsa on.

2012

色‧戒

色‧戒 2007

7.24

Lust, Caution (Se jie) on vuonna 2007 julkaistu Ang Leen ohjaama yhteistuotantoelokuva. Amerikkalais-kiinalais-taiwanilais-hongkongilainen tuotanto on vakoilukertomus, jonka juonenkäänteet tapahtuvat Kiinassa toisen maailmansodan aikana.Elokuva palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla Kultaisella leijonalla, ja se on ollut ehdolla myös Golden Globe -palkinnon saajaksi. Ang Lee teki jälleen yhteistyötä Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme -elokuvan kirjoittajien ja tuottajien kanssa.

2007

Skylines

Skylines 2020

5.58

Ihmiskunta ja maapallolle hyökänneet muukalaiset ovat eläneet rauhan aikaa ja siedettävää rinnakkaiseloa jo viiden vuoden ajan. Mutta nyt uuden viruksen uhatessa vieraita vallottajia, he kääntyvät ihmisiä vastaan - uhaten hävittää heidät sukupuuttoon. Kenraali Radford etsii käsiinsä alieneita vastaan taistelleen kapteeni Rose Corleyn ja suostuttelee tämän mukaan uhkarohkeaan suunnitelmaan. Rose saa johdettavakseen joukon eliittisotilaita ja tehtäväkseen mennä muukalaisten omalle planeetalle. Tehtävän ainoa tarkoitus on pelastaa ihmiskunta - epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Elokuva on Skyline-trilogian viimeinen osa, edelliset ovat Skyline (2010) ja Beyond Skyline (2017).

2020

Kapteeni Corellin mandoliini

Kapteeni Corellin mandoliini 2001

5.97

Elokuva kertoo mandoliinia soittavasta italialaisesta kapteenista Antonio Corellista ja voimakastahtoisesta kreikattaresta Pelagiasta. Tapahtumien näyttämönä on Kefalonian saari Kreikassa Toisen Maailmansodan aikana. Kun Corelli ja hänen komppaniansa ovat miehittäneet saaren, he alkavat nauttia olostaan kuin lomalaiset. Heillä on mielessään vain viini, laulu ja naiset. Aluksi Pelagia ja kyläläiset inhoavat kutsumattomia vieraita, mutta italialaisten charmi ja elämänilo murtavat jään kansallisuuksien väliltä. Pelagia oppii pian näkemään Corellin todellisen luonteen.

2001

Den 12. mann

Den 12. mann 2017

7.16

Skotlanti 1943. Brittiläiset joukot kouluttavat norjalaissotilaita tekemään sabotaasi-iskuja Norjassa. Operaatio Martin Red käynnistetään 24. maaliskuuta. Jan Baalsrud on yksi kahdestatoista norjalaisesta vastarintamiestä, jotka lähetetään Norjaan. Tehtävänä on sabotoida saksalaisten lentokenttiä ja tehtaita. Tehtävän alkumetreillä saksalaiset sotilaat huomaavat Baalsrudin vastarintaryhmän heidän salakuljettaessaan aseita ja varusteita laivalla Pohjois-Norjaan. Baalsrudin toverit tapetaan, mutta Baalsrud haavoittuu vain varpaaseen ja pääsee pakoon. Pitkä matka Ruotsin rajalle alkaa. Pakomatkallaan Baalsrud on täysin riippuvainen norjalaisten maanmiestensä ystävällisyydestä. Elokuva perustuu Jan Baalsrudin tositarinaan hänen pakomatkastaan halki Norjan, puolueettoman Ruotsin lappiin. Hänet palkittiin Pyhän Olavin tammenlehvämerkillä ja Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäsenyydellä palveluksistaan.

2017

Tulkki

Tulkki 2005

6.30

YK:n päämajassa New Yorkissa toimiva tulkki Silvia Broome kuulee vahingossa keskustelun suunnitelmasta murhata eräs afrikkalainen valtionpäämies. Kertoessaan kuulemastaan Silvia joutuu hengenvaaraan. Salaisen palvelun agentti Tobin Keller, joka määrätään tutkimaan asiaa, ei ole täysin vakuuttunut siitä, että Silvian kertomus pitää paikkansa.

2005

Jin-Roh - The Wolf Brigade

Jin-Roh - The Wolf Brigade 1999

7.42

Toisen maailmansodan tuhoista on vain noin vuosikymmen aikaa, kun yhteiskunta Japanissa elää jälleen uhkaavaa murroskautta. Taloudelliseen kasvuun voimakas satsaaminen ei pysty takaamaan hyvinvointia kaikille, ja levottomuudet alkavat ottaa sijaa. Ääriryhmät ja terrorismi lisäävät osaltaan kaaosta ja pelkoa. Järjestyksen ja rauhan ylläpitämiseksi, muodostaa hallitus entistä kovaotteisemmat ja laajemmin valtuuksin toimivat poliisivoimat. Nuori Kazuki Fuse kuuluu poliisin erikoisjaostoon. Erikoiskoulutetun, raskaasti panssaroidun ja aseistetun jaoston päätehtävinä on tuhota urbaani terrorismi - väkivaltaa kaihtamatta, uhrien määrästä välittämättä.Mutta eräs rutiinitehtävä menee Fusen kohdalta pieleen, jättäen häneen raskaat muistot.

1999

Taistelu Algeriasta

Taistelu Algeriasta 1966

7.90

Algerian siirtomaasota 1954-62. Algerian itsenäistymisen puolesta taistelevasta FLN-järjestöstä tulee Ranskan pahin vihollinen, ja pian levottomuudet puhkeavat armottomaksi sodaksi kapinallisten ja Ranskan armeijan välillä.

1966

Telemarkin sankarit

Telemarkin sankarit 1965

6.93

Vuonna 1943 Saksa oli jo voittamassa sodan. Englantilaiset taistelivat henkensä kaupalla. Eurooppa oli miehitetty Afrikasta Napapiirille asti. Huippusalaisissa laboratorioissa Norjan tuntureilla ovat natsit vaarallisen lähellä tuottaessaan raskasta vettä, jota tarvitaan atomipommin valmistamiseen ehtiäkseen ennen länsivaltoja. Tehdas on tuhottava, muussa tapauksessa sota on hävitty. Tehtävä annetaan kommandoryhmälle, jonka täytyy tunkeutua tehtaan sisään tuhotakseen veden valmistus. Natsit ovat keskittäneet raskaat erikoisjoukkonsa alueelle estääkseen kommandoiskut ja pommitukset, joten alueen lähestyminenkin on lähes mahdotonta...

1965

Altered Carbon

Altered Carbon 2018

7.70

After 250 years on ice, a prisoner returns to life in a new body with one chance to win his freedom: by solving a mind-bending murder.

2018

Kenichi: The Mightiest Disciple

Kenichi: The Mightiest Disciple 2006

8.50

Yeah, Kenichi’s a total wimp. He’s always getting picked on and doesn’t have a lot of friends to stick up for him. The guy needs motivation if he hopes to graduate in one piece. Well, Miu’s the perfect motivation. She’s hot, she accepts him, and she just so happens to live at a dojo with six martial arts masters. You could say fate has led Kenichi to their door, or you could say he was just following the hottie. Either way, he’s about to get whipped into serious shape. If he can survive some hard-core training, he might survive another day at school. He might even score with Miu. Yeah, you could call Kenichi a wimp. But let’s go with underdog instead.

2006

The Written Off

The Written Off 1974

9.00

"The Written Off" is a famous Serbian TV miniseries, that was very popular in former Yugoslavia, originally airing in 1974. Due to its popularity, Radio Television of Serbia has shown reruns of the series ten times, the last re-run starting in 2012. The series has achieved something of a cult status among its audience and still attracts an estimated 3 million viewers with its last rerun. Idea of series derives from exploits of freedom fighters in Belgrade during World War II, and all the characters and events are fictitious.

1974

Snapphanar

Snapphanar 2006

5.63

Snapphanar is a Swedish miniseries which aired in three parts on Sveriges Television during Christmas 2006, directed by Måns Mårlind and Björn Stein. The historical drama is about the Snapphane peasant rebel movement which fought against the Swedish rule of Scania in the 17th century. The "Snapphanar" was a rebellion people, who fought secretly for Denmark during 1660-1700. The miniseries were criticised by historians due to a perceived lack of historical accuracy. The Scanian nationalist attitudes portrayed in the series did not exist in the 17th century, and the term snapphane, which is used for self-identification in the series, was in fact a derogatory term used by Swedes.

2006

The Line

The Line 1978

8.00

The series follows a group of Allied pilots who crashed in occupied territories during WWII. A network of civilians and Resistance fighters, "La Filière", is in charge of helping them pass from France to Spain so they can avoid capture.

1978