Den of Thieves

Den of Thieves 2018

6.80

Nick Flanagan johtaa Los Angelesin poliisin eliittiryhmää. Ryhmä joutuu törmäyskurssille Levin johtaman menestyneen ryöstäjäjoukon kanssa, kun se suunnittelee täydellistä pankkiryöstöä Yhdysvaltain keskuspankin LA:n toimipaikkaan. Ryöstäjien ja poliisien kohtalot nivoutuvat yhteen myös henkilökohtaisellakin tasolla.

2018

Shooter

Shooter 2007

7.12

Kunnioitettu ja arvostettu entinen merijalkaväen tarkka-ampuja Bob Lee Swagger astuu takaisin palvelukseen tehtävänään estää presidentin salamurha, mutta jotakin täysin odottamatonta tapahtuu: hänet petetään ja lavastetaan syylliseksi murhayritykseen. Swagger on päättänyt todistaa syyttömyytensä, mutta maan kaikki poliisiviranomaiset ja myös päivänvaloa kaihtava organisaatio haluaisivat nähdä hänet kuolleena.

2007

Jack Reacher: Tappajan jäljillä

Jack Reacher: Tappajan jäljillä 2012

6.64

Kun ampujan laukaukset vaativat viisi kuolonuhria, kaikki todisteet näyttävät viittaavan poliisin vangitsemaan mieheen. Kuulusteluissa epäilty kuitenkin vaatii: ”Hakekaa Jack Reacher!” Näin alkaa ajojahti totuuden jäljillä ja vastauksia etsiessään Jack Reacher joutuu kohtaamaan epätavallisen vihollisen, joka varjelee salaisuuttaan keinoja kaihtamatta.

2012

White House Down

White House Down 2013

6.47

Washingtonissa poliisina toimiva John Cale menettää suureksi harmikseen tilaisuuden päästä unelmiensa työtehtävään suojelemaan presidentti James Sawyeria Salaisen palvelun riveissä. Hän ei halua tuottaa huonoilla uutisilla pettymystä pikku tytölleen, joten hän vie tämän kierrokselle Valkoiseen taloon. Yllättäen talon valtaa kuitenkin raskaasti aseistettu puolisotilaallinen ryhmä. Hallituksen luisuessa kohti kaaosta ja kellon tikittäessä vääjäämättömästi kohti katastrofia, Calen harteille lankeaa vastuu presidentin, oman tyttärensä ja koko kansakunnan pelastamisesta.

2013

Naisen tuoksu

Naisen tuoksu 1992

7.80

Frank Slade on määräilevä, sokea eversti, joka palkkaa avustajakseen nuoren opiskelijan. Vastakohtien vetovoimasta kertovassa liikuttavassa ja lämpimässä tarinassa kaksi miestä lähtee viettämään villiä viikonloppua, joka muuttaa molempien elämän.

1992

Punaisen Lokakuun Metsästys

Punaisen Lokakuun Metsästys 1990

7.38

Punaisen Lokakuun metsästys on rankka kertomus kahdesta miehestä, jotka pitävät käsissään tuomiopäivän avaimia. Neuvostoliiton yhdinsukellusvenelaivaston ylpeys, teknologian viimeisintä huutoa edustava Punainen Lokakuu lähestyy Yhdysvaltain rannikkoa kapteeni Marko Ramuiksen komennossa. USA:n analyytikko Jack Ryan uskoo Ramiuksen aikovan loikata. Mutta Ryanilla on vain muutama tunti aikaa löytää Ramius ja todistaa väitteensä oikeaksi, sillä Punaisen Lokakuun jäljillä on myös koko Neuvostoliton ilma- ja merivoimat.

1990

Luvattu maa

Luvattu maa 2023

7.74

Köyhä sotilas Ludvig Kahlen saapuu vuonna 1755 Jyllannin karuille nummille ainoana päämääränään seurata kuninkaan kehotusta viljellä maata ja saavuttaa siten vaurautta ja kunniaa. Kahlen saa kuitenkin nopeasti vihollisen. Armoton maanomistaja Frederik De Schinkel, joka on alueen ainoa hallitsija, uskoo, että nummi kuuluu hänelle eikä kuninkaalle. Kun De Schinkelin vaimo Ann Barbara karkaa rakastajansa kanssa, he löytävät turvapaikan Kahlenin luota. De Schinkel tekee kaikkensa karkottaakseen Kahlenin pois ja saadakseen samalla julman koston. Kahlen ei taivu, vaan ryhtyy itsepäisesti epätasa-arvoiseen taisteluun ja vaarantaen sekä oman että läheistensä hengen - ihmisten, jotka ovat oppineet arvostamaan ja luottamaan hänen oikeudenmukaisuuteen.

2023

Peloista pahin

Peloista pahin 2002

6.36

CIA analyytikko Jack Ryan huomaa, että islamilainen terroristijärjestö rakentaa ydinkärkeä. Jackin on estettävä terroristien suunnitelma luoda katastrofaalinen ristiriita Yhdysvaltojen ja Venäjän välille räjäyttämällä ydinase Baltimoressa jalkapallopelin aikana johon osallistuivat molemmat Yhdysvaltojenja Venäjän uusi presidentti.

2002

The Contractor

The Contractor 2022

6.36

James Harper on jalkavammasta kärsivä armeijan erikoisjoukkojen kersantti, joka vasten tahtoaan erotetaan armeijasta. Erotuksen vuoksi hän menettää sairasvakuutuksensa ja eläkkeensä, ja hänen perheensä alkaa velkaantua. Epätoivoisena mies hakeutuu entisen sotilaskollegansa suositteluilla salassa toimivan yksityisen armeijan riveihin. Ensimmäinen sotilasoperaatio menee kuitenkin pieleen ja pian hän on takaa-ajettu - vaarallisen salaliiton kohde. Harper uutena tehtävä on nyt yrittää selviytyä hengissä kotiin.

2022

Jack Ryan: Shadow Recruit

Jack Ryan: Shadow Recruit 2014

6.11

Afganistanin sodan veteraani Jack Ryan on kuin kuka tahansa New Yorkin finanssikeskuksen työntekijöistä, mutta todellisuudessa hänet on pestattu CIA-analyytikoksi jo vuosia sitten. Hänet otettiin mukaan tohtorintutkinnon suorittaneena älykkönä, joka hallitsee globaalit markkinat. Kun Ryan saa yllättäen selville tarkasti suunnitellun juonen, jonka tarkoituksena on kaataa Yhdysvaltojen talous ja luoda maailmanlaajuinen kaaos, hän onkin yhtäkkiä ainoa, joka voi pysäyttää terroristit. Ryanista tulee täysin operatiivinen, ja hän joutuu keskelle epäilysten, petosten ja tappajien maailmaa. Tasapainotellessaan CIA-kontaktinsa Harperin, täysin pimennossa pidetyn morsiamensa Cathyn sekä mahtavan venäläisen oligarkin välissä, Ryan joutuu kohtaamaan uuden todellisuuden, jossa kehenkään ei voi luottaa. Kun miljoonien ihmisten kohtalo on hänen varassaan, Ryanin on oltava koko ajan askeleen edellä muita.

2014

Isku Kolumbiaan

Isku Kolumbiaan 1994

6.65

Kun Jack Ryan nimitetään CIA:n virkaa tekeväksi tiedustelupäälliköksi, on hänen ensimmäinen tehtävänsä selvittää presidentin läheisen ystävän murha. Uhri on suurliikemies, jolla on yhteyksiä Kolumbian huumekartelleihin. Ryanin tietämättä CIA on jo lähettänyt Kolumbiaan vaarallisen kenttäagentin, joka johtaa puolisotilaallista joukko-osastoa tuhotakseen kolumbialaiset huumekuninkaat.

1994

Näkymätön vihollinen

Näkymätön vihollinen 1992

6.68

CIA-analysoijan työnsä jättänyt Jack Ryan lomailee Lontoossa perheensä kanssa, kun hän osuu sattumalta keskelle IRA:n salamurhayritystä. Ryan pelastaa terroristien kohteen hengen ja aiheuttaa samalla yhden hyökkääjän kuoleman. Kotimaahan palattuaan Ryan saa huomata, että IRA ei ole unohtanut hänen tekoaan, ja koko perheen on lähdettävä pakomatkalle kostoa vannovan terroristin tieltä.

1992

Shrapnel

Shrapnel 2023

6.00

Sean joutuu keskelle jokaisen vanhemman pahinta painajaista, kun hänen tyttärensä katoaa hämäräperäisesti Meksikon rajan tuntumassa. Epätoivon ajamana ja oikeutta palavasti janoten hän yhdistää voimansa entisen merijalkaväen taistelutoverinsa kanssa, ja miehet lähtevät vaaralliselle matkalle pelastaakseen Seanin tyttären armottoman kartellin kynsistä.

2023

Alex Cross

Alex Cross 2012

5.18

Tohtori Alex Cross on psykologi ja rikollisten profiloija, joka auttaa poliisia ja FBI:tä kaikkein vaikeimmissa ja kieroimmissa murhatapauksissa. Kun Cross tutkii erään palkkamurhaajan tekemiä iljettäviä rikoksia ja on pääsemässä epäillyn Michael "The Butcher" Sullivanin jäljille, Sullivan päättää lähettää tälle kuolettavan viestin - Sullivan tappaa kylmäverisesti Crossin vaimon. Crossin vannoo etsivänsä tappajan, mutta Sullivanin rikollinen nerokkuus ajaa hänet moraalin ja etiikan rajoille, niin tutkijana kuin isänäkin.

2012

The Price We Pay

The Price We Pay 2023

5.84

Panttilainaamon ryöstöyritys epäonnistuu, mutta ryöstäjät saavat saalikseen panttivangin. He piiloutuvat hylättyyn taloon, jossa alkaa kohta paljastua synkkiä salaisuuksia. Talosta löytyy salainen kammio, joka viittaa sadismiin ja raakaan väkivaltaan, ja pian ryöstäjät huomaavat, etteivät ole enää yksin.

2023

Tom Clancy's Jack Ryan

Tom Clancy's Jack Ryan 2018

7.69

When CIA analyst Jack Ryan stumbles upon a suspicious series of bank transfers his search for answers pulls him from the safety of his desk job and catapults him into a deadly game of cat and mouse throughout Europe and the Middle East, with a rising terrorist figurehead preparing for a massive attack against the US and her allies.

2018

The Equalizer

The Equalizer 2021

7.46

Robyn McCall, an enigmatic former CIA operative with a mysterious background, uses her extensive skills to help those with nowhere else to turn.

2021

Justified

Justified 2010

7.95

A character drama based on the 2001 Elmore Leonard short story "Fire in the Hole." Leonard's tale centers around U.S. Marshal Raylan Givens of Kentucky, a quiet but strong-willed official of the law. The tale covers his high-stakes job, as well as his strained relationships with his ex-wife and father.

2010

The Night Shift

The Night Shift 2014

7.50

The stories of the men and women who work the overnight shift at San Antonio Memorial Hospital. They are an irreverent and special breed, particularly adrenaline junkie T.C. Callahan.

2014

NCIS: Origins

NCIS: Origins 2024

7.50

In 1991, years prior to the events of NCIS, Leroy Jethro Gibbs starts his career as a newly minted special agent at the fledgling NCIS Camp Pendleton office, where he forges his place on a gritty, ragtag team led by NCIS legend Mike Franks.

2024

Transporter: The Series

Transporter: The Series 2013

6.10

The adventures of professional transporter Frank Martin, who can always be counted on to get the job done—discreetly. Operating in a seedy underworld of dangerous criminals and desperate players, his three rules are: Never change the deal, no names, and never open the package. Occasionally, complications arise and rules get broken.

2013