Avainsana Camera
Lolan häät 1998
Polaroid 2019
Lukiossa syrjään vetäytyvä Bird Fitcher ei arvaa löytämänsä, vanhan Polaroidkameran kätkevän sisäänsä synkkiä salaisuuksia, mutta ennen pitkää tyttö oivaltaa, että kaikki kameralla ikuistetut kohtaavat karmivan lopun.
Summer of 84 2018
Nostalgisella 80-luvulla 15-vuotias Davey ja hänen ystävänsä kuulevat uutisista, että heidän kotikaupungissaan liikkuu sarjamurhaaja. Ystävykset rupeavat tutkimaan tapahtumia ja saavat selville, että Daveyn naapurissa asuva poliisi saattaa olla otsikoista tuttu nuorisoa vainoava murhamies. He viettävät kesän keräten todisteita ja mitä lähemmäs he pääsevät totuutta, sitä vaarallisemmaksi teinien elämä muuttuu.
The Rental 2020
Työkaverit Charlie ja Mina ovat lyöneet lukkoon rahakkaan sopimuksen, joten he päättävät vuokrata hulppean mökin meren rannalta, jotta voisivat päästellä sen kunniaksi hieman höyryjä. Mukaan lähtevät Charlien kihlattu, kiltti Michelle, sekä Minan poikaystävä Josh, Charlien ei niin menestynyt hulttioveli. Täydelliseltä lomapaikalta vaikuttava rantahuvila alkaa kuitenkin ensimmäisten tuntien aikana muuttumaan epäilyttävämmäksi tapaukseksi, kun lomalaiset tuntevat olonsa seuratuiksi. Pariskuntien välit joutuvat koetukselle juhlayön jälkeen. Paha krapula muuttuu entistä pahemmaksi, kun talosta löytyy piilokameroita. He alkavat epäillä, että heidän täydelliseltä vaikuttavan vuokrahuvilansa isäntä salakuvaa heitä. Juhlimiseen tarkoitettu viikonloppu muuttuu nopeasti synkemmäksi, kun heidän salaisuutensa paljastuvat ja paranoia kasvaa sietämättömäksi. Tarkoin varjellut salaisuudet paljastuvat ja neljä vanhaa ystävystä alkaa nähdä toisensa uudessa valossa.
The Christmas Chronicles 2018
Pudotettuaan vahingossa Pukin reen kahden sisaruksen on autettava sanavalmista ja suorapuheista valkopartaa joulun pelastamiseksi.
Frost/Nixon 2008
Standoff 2016
Surveillance 2008
Kaksi FBI-agenttia saapuu Santa Fen autiomaan laidalla sijaitsevalle poliisiasemalle tutkimaan maantien varrella tapahtunutta raakaa teloitusta. Haalareihin ja lateksinaamareihin verhoutuneet kylmäveriset tappajat ovat surmanneet joukon viattomia ohikulkijoita. Kolmen silminnäkijän, poliisin, narkkarin ja kahdeksanvuotiaan pikkutytön todistajanlausunnot jättävät tapahtumien kulkuun merkillisiä aukkoja ja kaikilla näyttää olevan jotain salattavaa. Tappajat ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen ja paine päästä heidän jäljilleen kasvaa. Arvoituksen kuroutuessa auki kuulustelut saavat yllättävän käänteen.
Lisbon Story 1994
Kodachrome 2017
The Borderlands 2014
Mimic: Sentinel 2003
Boy Meets Girl 1994
ただ、君を愛してる 2006
Amatööri 1979
Filip ostaa kaitafilmikameran, kun hänen ensimmäinen lapsensa syntyy. Koska se on kylän ensimmäinen kamera, paikallinen puoluepomo nimittää hähet valokuvaajaksi. Hänen näkoalansa laajenee, kun hänet lähetetään alueellisille elokuvafestivaaleille teostensa kanssa, mutta harrastus johtaa myös perheriitoihin ja filosofisiin dilemmoihin.
How Do You Play? 2019
Yoo Jae-suk reunites the producing team of Infinite Challenge and presents you How Do You Play? The Indefinitely expanding YOONIVERSE, based on Yoo's blood, sweat, and tears, will entertain viewers at home. Let's follow Yoo and his friends' new projects every week.
Funniest Pets & People 2006
Funniest Pets & People is a solid half-hour of pure entertainment with a proven format featuring hysterical, fast-paced video clips submitted by viewers who share the funniest moments of their favorite Pets & People.
Archive 81 2022
An archivist takes a job restoring damaged videotapes and gets pulled into the vortex of a mystery involving the missing director and a demonic cult.
Here We Go 2022
Family life with no filter. The Jessops navigate life's everyday challenges - from changing jobs to kidnapping dogs.
Criminals: Caught on Camera 2013
UK is the most surveilled place in the world. It is home to more than 6 million CCTV cameras -- about 1 for every 14 people -- that operate 24/7 and generate more than 1 billion hours of video every week. Crime reporter Nick Wallis tells us how UK police uses this vast surveillance network for active crime prevention as well as tracking down outlaws.