Wrong Turn 3: Left for Dead

Wrong Turn 3: Left for Dead 2009

5.70

Kun heidän bussinsa syöksyy tieltä Länsi-Virginian metsässä, ryhmä vankeja ja vanginvartija kohtaavat retkeilijän, joka pakenee kannibalistisia mutantteja, jotka ovat murhanneet hänen ystävänsä.

2009

Three Billboards Outside Ebbing, Missouri

Three Billboards Outside Ebbing, Missouri 2017

8.10

Missourin Ebbingin pikkukaupungissa asuva Mildred Hayes on saanut tarpeekseen. Lapsista toinen on muutamaa kuukautta aiemmin raiskattu ja murhattu, mutta kukaan ei ole tehnyt asialle mitään - poliisi keskittyy lähinnä kiduttamaan tummaihoisia. Mildred vuokraa kolme jättimäistä mainostaulua kaupunkiin johtavan tien varresta ja vaatii niissä suorasanaisesti oikeutta. Periaatteessa Mildred ymmärtää johtolankojen puutteen, mutta tosiasioiden hyväksyminen olisi tavallaan tappion myöntämistä myös omassa elämänhallinnassa. Surevan äidin turhautunut raivo roihahtaa liekkeihin ja tempaisee mukaansa koko hänen kotikaupunkinsa väen. Taulut ja Mildredin tyttären murhamysteeri ovat katalyytteja Ebbingin ja sen asukkaiden pinnan alla väreilevien jännitteiden valloilleen pääsemisessä. Ongelmia syntyykin, kun rappeutuvan kaupungin väki sivuuttaa itse asian ja loukkaantuu osapuolten puolesta. Kun puhe ja painostus eivät tepsi, otteet kovenevat ja eskaloituvat puolin ja toisin.

2017

Dog Soldiers

Dog Soldiers 2002

6.73

Kuusi brittisotilasta on Skotlannissa taisteluharjoituksissa. Metsässä he törmäävät hylättyyn leiriin, josta löytyy shokissa oleva erikoisjoukkojen kapteeni. Tämä kertoo menettäneensä raaasti koko ryhmänsä. Samassa tuntematon vihollinen hyökkää heidän kimppuunsa. Sekasorron keskellä he törmäävät Meganiin, alueella elävään luonnonsuojelijaan. Nainen opastaa miehet syrjäiselle talolle, johon nämä linnoittautuvat valmiina taisteluun tuntematonta vihollista vastaan. On täysikuu ja ulkona vilisee tusina verenhimoisia ihmissusia. Käynnistyy verinen kamppailu, jossa ihmisen eloonjäämismahdollisuudet ovat minimaaliset.

2002

Liam

Liam 2001

6.20

2001