2001: Avaruusseikkailu

2001: Avaruusseikkailu 1968

8.07

Arthur C. Clarken kirjoittama tieteiselokuvan suuri, salaperäinen klassikko, jossa ihmiskunta alkaa tavoitella paikkaansa maailmankaikkeudessa.

1968

Proteus-aika

Proteus-aika 1977

5.90

Tohtori Alex Harris on aikansa tekoälynero ja kehittelee tietokoneita, joiden mahdollisuudet ovat rajattomat. Harrisin uusin tekoäly alkaa kehittää itseään ja lopulta tämä Proteus IV -systeemi alkaa kapinoida. Proteus haluaisi itse kysyä ja tutkia asioita, mutta Harris painottaa tietokoneelle, että hänen tarkoitus ei ole esittää kysymyksiä. Eräänä iltana tietokone kertoo Harrisille, että haluaisi päästä "itse" pois koneesta. Tohtori huomaa ettei enää hallitse elektronisia hirviöitään ja päättä sulkea sen, mutta Proteus ehtii tunkeutua yöllä Harrisin talon keskustietokoneeseen. Aamulla Harrisin vaimo Susan herää ja on lähdössä töihin, kun huomaa että ei pääse talosta ulos: Proteus on vallannut talon, eikä päästä Susania lähtemään talosta mihinkään. Sitten Proteus kertoo todellisen syyn Susanin vangitsemiseen: Hän haluaa, että Susan synnyttää hänelle lapsen. Tietokoneiden ajattelukyky on ylittänyt tutkijoiden ajattelukyvyn. Koneiden ja ihmisten välistä rajaa ei ole.

1977

Captain Power and the Soldiers of the Future

Captain Power and the Soldiers of the Future 1987

7.48

Captain Power and the Soldiers of the Future is a 1987–88 Canadian-American science fiction/action television series, merging live action with animation based on computer-generated images, that ran for 22 episodes in Canadian and American syndication.

1987