Pacific Rim – Kapina

Pacific Rim – Kapina 2018

6.13

Jakella on takanaan lupaava ura robottipilottina. Hänen isänsä on jäänyt historian lehdille annettuaan henkensä kaijujen kukistamiseksi. Jake on sittemmin hylännyt pilottikoulutuksen ja luisunut rikoksen poluille. Mutta kun vieläkin voimakkaampi uhka panee koko maapallon polvilleen, Jaken sisko Mako Mori, joka johtaa sodan varjossa varttuneita uuden sukupolven pilotteja, etsii Jaken käsiinsä ja antaa tälle viimeisen mahdollisuuden täyttää isänsä saappaat. Ainoa keino oikaista vääryydet on yhdistää kaikki voimat kapinaan tuhon voimia vastaan. Jake saa rinnalleen lahjakkaan kilpailevan pilotin nimeltä Lambert ja 15-vuotiaan robottihakkeri Amaran. Nuorista sankareista tulee pian hänen ainoat läheisensä. Yhdessä he ovat valmiita suuntaamaan mahtavat mittasuhteet saavalle seikkailulle.

2018

Die Hard 4.0

Die Hard 4.0 2007

6.60

New York Cityn etsivä John McClane jakaa vanhojen, hyvien aikojen oikeutta uuden sukupolven terroristeille kun massiivinen, Yhdysvaltain infrastruktuuriin kohdistuva tietokoneisku on pysäyttää koko maan itsenäisyyspäivän viikonloppuna.

2007

The Love Punch

The Love Punch 2014

6.01

Eronnut ja keski-ikäinen Richard Jones odottaa rennon letkeää tulevaisuutta saapuessaan toimistoonsa viimeistä kertaa myytyään yrityksensä eteenpäin. Tyrmistyksekseen hän huomaa, että yrityskauppa on ollut vilpillinen, hänen yhtiönsä on nyt konkurssissa ja tulevaisuuden turvaksi suunniteltu eläkerahasto on pyyhkiytynyt jäljettömiin. Richard värvää ex-vaimonsa Katen avukseen jäljittämään petoksen tehnyttä bisnesmiestä hämärien kauppojen takana. Kissa-hiiri leikki johtaa lopulta Eurooppaan, jossa ex-aviopari joutuu keskelle takaa-ajojen, koruvarkauksien ja tunteidensa pyörremyrskyä.

2014

Kyberbunkkeri: Portti pimeään verkkoon

Kyberbunkkeri: Portti pimeään verkkoon 2023

6.86

Dokumentti paljastaa, kuinka hakkerijoukko hallitsi internetin synkimpiä kolkkia saksalaisessa turistikaupungissa sijaitsevasta kylmän sodan aikaisesta bunkkerista käsin.

2023

The Equalizer

The Equalizer 2021

7.58

Robyn McCall, an enigmatic former CIA operative with a mysterious background, uses her extensive skills to help those with nowhere else to turn.

2021

Quantum Leap

Quantum Leap 2022

7.20

It's been nearly 30 years since Dr. Sam Beckett stepped into the Quantum Leap accelerator and vanished. Now, a new team, led by physicist Ben Song, has been assembled to restart the project in hope of understanding the mysteries behind the machine and the man who created it. Everything changes, however, when Ben makes an unauthorized leap into the past, leaving the team behind to solve the mystery of why he did it.

2022

Liaison

Liaison 2023

6.30

Two agents—and former lovers—must work together to combat international cyberattacks threatening the UK while also confronting the buried secrets of their destructive relationship.

2023

Spy x Sect

Spy x Sect 2024

9.00

In a captivating tale of sacrifice and rebirth, a brilliant hacker named Chen Ning dies to save humanity from a rogue AI, only to be reincarnated as the leader of a powerful sect in a realm of immortal cultivation. Chen Ning must maintain a low profile while handling new responsibilities and guarding against spies within his sect and the encroaching AI threat. Hidden beneath his cold exterior is a deep care for others, as he navigates a world of martial arts, mystical powers, and political intrigue. With the mysterious system agent Jiang Que at his side, Chen Ning unleashes his true potential and commands both allies and foes. As hidden truths of this mystical world reveal themselves, Chen Ning races against time, merging his hacking prowess with newfound mystical abilities, to thwart an impending apocalypse and save another world from destruction.

2024

The Undeclared War

The Undeclared War 2022

6.53

In the post-pandemic world of 2024 during an upcoming British general election involving the UK’s first Black Conservative prime minister, a leading team of analysts at the heart of the UK’s NSA-style spy agency GCHQ attempt to ward off a cyber-attack on the country’s electoral system.

2022