Kummisetä

Kummisetä 1972

8.70

Francis Ford Coppolan eeppisessä mestariteoksessa Marlon Brando sai Oscarin roolistaan Corleone perheen johtohahmona. Brandon esittämä Don Corleone ei ole elokuvaversiossa niin selkeä päähenkilö kuin Mario Puzon romaanissa. Sen sijaan huomio keskittyy varsin pian Don Corleonen poikaan Michaeliin, jonka varassa saaga etenee loppuunsa. Ohjaaja Coppola maalaa hyytävän muotokuvan sisilialaisen mafiaperheen vallan noususta ja laskusta Amerikassa. Elokuva on erinomainen kuvaus niin italialaisen Corleonen perheen elämästä kuin heidän harjoittamasta likaisesta rikollisesta toiminnasta. Mario Puzon best-selleriin perustuvan tarinan antia ovat myös Al Pacinon, James Caanin ja Robert Duvallin vakuuttavat roolit. Vuonna 1972 Kummisetä sai kymmenen Oscar-ehdokkuutta, joista se palkittiin kolmella Oscarilla mm. parhaana elokuvavana. Kummisedän ohjaajaksi kaavailtiin alun perin Sergio Leonea.

1972

Dyyni

Dyyni 2021

7.78

Paul Atreides on syntynyt täyttämään suuren kohtalon, joka ylittää hänen ymmärryksensä. Hän joutuu matkustamaan universumin vaarallisimmalle planeetalle varmistaakseen perheensä ja kansansa tulevaisuuden. Kun pahansuovat voimat ryhtyvät taisteluun planeetalta löytyvästä ainutlaatuisesta ja arvokkaimmasta tunnetusta raaka-aineesta - hyödykkeestä, joka voi toteuttaa ihmiskunnan suurimmat mahdollisuudet - vain pelkonsa voittavat selviävät.

2021

Mad Max: Fury Road

Mad Max: Fury Road 2015

7.62

Mad Maxin apokalyptinen tarina sijoittuu planeettamme syrjäisimpään kolkkaan, karulle aavikkoseudulle, jossa ihminen on ajettu hulluuden partaalle taistelemaan henkiinjäämisestään. Tässä maailmassa on kaksi kapinallista, jotka saattavat pystyä palauttamaan järjestyksen. Max on toiminnan ja harvojen sanojen mies, joka etsii rauhaa menetettyään vaimonsa ja lapsensa kaaoksen keskelle. Furiosa puolestaan on toiminnan nainen, joka uskoo selviävänsä, mikäli onnistuu matkaamaan halki aavikon synnyinseuduilleen.

2015

Black Panther: Wakanda Forever

Black Panther: Wakanda Forever 2022

7.07

Kuningatar Ramonda, Shuri, M’Baku, Okoye ja Dora Milaje taistelevat suojellakseen kansakuntaansa asioihin sekaantuvia maailmanvaltoja vastaan kuningas T’Challan kuoleman jälkimainingeissa. Wakandalaisten ponnistellessa aloittaakseen elämässään uuden luvun, sankariemme täytyy lyöttäytyä yhteen Nakian ja Everett Rossin avustuksella ja takoa uusi tulevaisuus Wakandan kuningaskunnalle.

2022

Terminator 2 – Tuomion päivä

Terminator 2 – Tuomion päivä 1991

8.12

Vuonna 2029 supertietokone Skynet taistelee ihmiskunnan rippeitä vastaan armottomalla robottiarmeijallaan. Skynet onnistui vuonna 1997 tuhoamaan ihmiskunnan lähes täysin käynnistämällä maailmanlaajuisen ydinsodan. Ihmisten vastarintaliike onnistui kuitenkin pitämään puolensa vahvan johtajansa John Connorin johdolla. Skynet lähettää nestemäisestä metallista rakennetun T-1000 -tuhoajan ajassa taaksepäin vuoteen 1995, jolloin John Connor on vielä lapsi. Tehtävänään T-1000:lla on tappaa John Connor. Vastarintaliike lähettää Johnin suojaksi oman taistelijansa, Terminatorin, jonka ainoana tehtävänään on suojella Johnia viimeiseen saakka. Kyse on vain siitä, kumpi löytää Johnin ensimmäisenä.

1991

The Imitation Game

The Imitation Game 2014

8.00

Talvella 1952 Iso-Britannian viranomaiset vastaanottivat ilmoituksen asuntomurrosta ja menivät matemaatikko, kryptoanalyytikko ja sotasankari Alan Turingin kotiin tutkimaan tapausta. Viranomaiset päätyivät pidättämään itse Turingin epäiltynä ”törkeästä säädyttömyydestä”. Syyte homoseksuaalisesta kanssakäymisestä johti tuomioon, joka lopulta mursi Turingin. Viranomaiset eivät tienneet syyttävänsä modernin tietojenkäsittelyn uranuurtajaa, joka oli maineikkaasti johtanut tiedemiehistä, kielitieteilijöistä, shakkimestareista ja tiedustelu-upseereista koottua sekalaista joukkoa, joka mursi Saksan laivaston Toisessa maailmansodassa käyttämän Enigma-salauslaitteen koodijärjestelmän. The Imitation Game on intensiivinen ja koskettava henkilökuva nerokkaasta, moniulotteisesta miehestä, joka hirvittävän paineen alla onnistui lyhentämään pitkää sotaa ja siten pelastamaan tuhansia ihmishenkiä.

2014

Aliens - Paluu

Aliens - Paluu 1986

7.95

Ripleyn kertomukseen hirviöstä ja Nostromo-aluksen miehistön kohtalosta suhtaudutaan epäillen. Kun planeetta LV-426:n asukkaat häviävät oudoissa olosuhteissa, hänet kuitenkin nimitetään johtamaan ryhmää, joka lähetetään tutkimaan asiaa. Uusi painajainen alkaa...

1986

Näin koulutat lohikäärmeesi 2

Näin koulutat lohikäärmeesi 2 2014

7.70

Näin koulutat lohikäärmeesi 2 animaatiotrilogian jännittävä toinen osa tekee paluun sankarillisen viikinki Hikotuksen ja hänen uskollisen lohikäärmeensä Hampaattoman uskomattomaan maailmaan. Hikotus on kasvanut jo melkein aikuiseksi. Paksua skottiaksenttia vääntävät viikingit ja hurjalta näyttävät lohikäärmeet elävät sulassa sovussa Berkin vuoristokylässä. Hikotusta odottaa kuitenkin vastuullinen haaste. Hänestä pitäisi tulla isänsä, viikinkipäällikkö Stoickin työn jatkaja. Hikotus ja Hampaaton kohtaavat lohikäärmeenpyytäjä Eretin, joka varustaa armeijaa miehelle nimeltä Drago. Siinä missä Hikotus ja hänen kylänsä asukkaat ovat rakentaneet molemminpuolisen kunnioituksen ja yhteistyösuhteen ihmisten ja lohikäärmeen välille, Drago pitää lohikäärmeitä villieläiminä, jotka eivät tarvitse inhimillistä kohtelua. Dragosta ja hänen armeijastaan tulee uhka Berkin kylälle, ja Hikotuksen ja Hampaattoman tehtäväksi tulee suojella rauhaa ja turvata viikinkien ja lohikäärmeiden tulevaisuus.

2014

Top Gun - lentäjistä parhaat

Top Gun - lentäjistä parhaat 1986

7.06

Lentäjä Pete "Maverick" Mitchell saa kutsun maan parhaille lentäjille tarkoitettuun koulutukseen. Siellä uhkarohkea nuorukainen joutuu taistelemaan paikastaan parhaiden joukossa ja kohtaamaan totuuden isänsä kuolemasta. Kuvioita sotkee vielä entisestään kaunis opettaja Charlie, johon Maverick tuntee vastustamatonta vetoa.

1986

The Equalizer 2

The Equalizer 2 2018

6.77

Robert McCallista on tullut ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen aputarvitsevien puolustaja, joka yrittää siinä sivussa elää normaalia elämää ja lukea kirjallisuuden klassikoita. Hänen uusi työnsä eläkeläisten lyft-kuskina mahdollistaa useiden hädässä olevien ihmisten kohtaamisen. Kun McCallin entinen CIA-kollega ja paras ystävä Susan Plummer murhataan, hän ajautuu henkilökohtaisemmalle kostoretkelle, jossa vastassa ovat rikollisten lisäksi korruptoituneet agentit.

2018

Isku Mogadishuun

Isku Mogadishuun 2001

7.39

Somalia, 1993. Yhdysvaltain erikoisjoukot saavat tehtäväkseen etsiä ja vangita kaksi korruptoituneen somalisotajohdon luutnanttia. Operaation oli suunniteltu kestävän yhden tunnin, mutta raskaasti aseistautunut somaliarmeija pääsee yllättämään joukot, ja kaksi UH-60 Black Hawk helikopteria ammutaan alas. Alkaa pitkä, raaka ja surullinen taistelu, jossa voittajia ei ole kummallakaan puolella.

2001

Vain kuolleen ruumiini yli

Vain kuolleen ruumiini yli 1988

7.80

Korkealla, Los Angelesin kattojen yläpuolella, terroristiryhmä on vallannut pilvenpiirtäjän, ottanut sen työntekijöitä panttivangiksi ja julistaneet sodan. Mutta heiltä on jäänyt yksi ihminen huomaamatta... vapaata viettävä poliisi. Yksin... väsynyt... ja kaikkien ainoa toivo. Hän on New York Cityn etsivä John McClane, joka on hiljattain saapunut kaupunkiin viettämään joulua hänestä etääntyneen vaimonsa kanssa. Mutta McClanen odottaessa vaimon toimistojuhlien päättymistä, terroristit iskevät ja valtaavat rakennuksen. Terroristijohtaja Hans Gruberin ja tämän raa'an kätyrin kootessa panttivankeja McClane onnistuu poistumaan huomaamatta. Aseistettuna ainoastaan virka-aseellaan ja oveluudellaan, McClane alkaa yksinäisen sotansa.

1988

Ilmestyskirja. Nyt

Ilmestyskirja. Nyt 1979

8.30

Saigon, Vietnam. Yksinäisessä hotellihuoneessa nuori kapteeni Willard käy yhden miehen sotaansa, joka ei pääty koskaan. Willardin harhaisen illanvieton keskeyttää kuitenkin ovelta kuuluva koputus. Kapteenille tarjotaan erittäin vaarallista tehtävää suoraan pimeyden sydämeen. Hänen tulee etsiä käsiinsä amerikkalainen eversti Kurtz, jonka olinpaikasta ei ole varmaa tietoa. Kurtz on todellinen legenda erikoisjoukkojen keskuudessa, rohkea ja päättäväinen sotilasjohtaja. Mutta nyt on aihetta epäillä, että eversti on mennyt liian pitkälle. Viidakossa hulluus on aina vain yhden askeleen päässä...

1979

Love Lies Bleeding

Love Lies Bleeding 2024

6.60

Lou on sotkuisen punttisalin manageri nuhjuisessa New Mexicon pikkukaupungissa vuonna 1989. Hänen elämä on lähinnä pelkkää epäonnistumista ja kitumista. Kun kaupunkiin saapuu energinen ja sellaisella söpön kasarilla tavalla säteilevä fitness-kisailija Jackie, kaikki muuttuu. Lou iskee silmänsä Jackieen. Naiset bondaavat nopeasti ja päätyvät tietenkin myös petiin. Lou ehdottaa Jackielle roidien käyttöä, koska "kaikkihan sitä nyt käyttää" ja tämä innostuu lopulta roinasta hieman liikaakin. Rikolliset toimensa ampumaradan kulissin taakse piilottaneelle Loun isälle töihin pääsevä Jackie sekaantuu perheen elämään, kun Loun sisko Beth joutuu miehensä J.J.:n pahoinpitelemäksi. Jackien silmissä siintää Las Vegasissa pidettävän kehonrakennuskilpailun voitto keinolla millä hyvänsä, mutta kaikki tapahtumat käynnistävät valtaisan lumivyöryn, jonka jyräämäksi jäävät muun muassa Loun isäpappa sekä muu perhe. Ristiriidat eskaloituvat väkivaltaisiksi yhteenotoiksi ja verisiksi ongelmiksi.

2024

Cuckoo

Cuckoo 2024

5.70

17-vuotias Gretchen muuttaa vastahakoisesti Yhdysvalloista isänsä uuden perheen luokse Saksan Alpeille. Heitä odottaa Mr. König, isän pomo, joka osoittaa selittämätöntä kiinnostusta Gretchenin mykkää puolisiskoa Almaa kohtaan. Lomakohteessa ei kaikki vaikuta hyvältä, ja Gretchen kärsii outoista äänistä ja verisistä näyistä, kunnes hän paljastaa järkyttävän salaisuuden, joka koskee myös hänen omaa perhettään.

2024

The Woman King

The Woman King 2022

7.70

Tositapahtumiin perustuva elokuva The Woman King on tarina agojie-sotureista afrikkalaisessa Dahomeyn valtakunnassa 1800-luvulla. Agojie oli täysin naisista muodostettu kurinalainen armeijayksikkö, joka suojeli Dahomeyn kuningasta, ja heidät tunnettiin erityisen vahvoina ja julmina sotureina, jotka eivät saa rakastua tai saada lapsia. Agojieita johtaa rautaisella otteella kenraali Nanisca. Hän on taisteluissa kovettunut ja emotionaalisesti lukossa oleva nainen, joka tekee parhaansa kouluttaakseen uuden sukupolven suojelemaan Dahomeyta. Uusien alokkaiden joukossa on Nawi, joka kapinoi agojien tapoja vastaan. Hän osoittautuu kyvykkääksi taistelijaksi ja löytää lopulta paikkansa naisten yhteisöstä. Izogie ja Amenza opettavat alokkaille sodan alkeita, kun Nanisca yrittää vakuuttaa uuden kuninkaan, Ghezon, jättämään orjakaupan Dahomeyn historiaan. Samaan aikaan Oyon keisarikunta uhkaa Dahomeyn rauhaa. Jotkut asiat ovat taistelemisen arvoisia….

2022

Kärpänen

Kärpänen 1986

7.42

Kunnianhimoinen tiedemies yhdistää eriskummallisessa telekinesiakokeessa vahingossa geeneihinsä kärpäsen. Koetta seurannut toimittaja rakastuu tiedemieheen ja joutuu kauhukseen hoivaamaan sekasikiötä, jonka hyönteisminä alkaa pikkuhiljaa saada yliotteen.

1986

Master and Commander: Maailman laidalla

Master and Commander: Maailman laidalla 2003

7.16

"Lucky" Jack Aubreyn (Russell Crowe) komentama laiva joutuu ylivoimaisen vihollisen yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Huolimatta aluksen kärsimistä vahingoista ja useista loukkaantuneista miehistön jäsenistä, Aubrey nostaa purjeet ja lähtee riskialttiiseen ja jännittävään takaa-ajoon pysäyttääkseen vastustajansa. Tehtävä voi muuttaa kansakunnan kohtalon - tai tuhota Aubreyn miehistöineen.

2003

Highlander: Kuolematon

Highlander: Kuolematon 1986

6.90

Connor MacLeod asuu New Yorkissa. Hän näyttää aivan tavalliselta keski-ikäiseltä mieheltä. Hänellä on kuitenkin salaisuus, jonka vain harva tuntee. Hän on nimittäin syntynyt Skotlannissa 400 vuotta sitten ja on kuolematon. Hän pysyy elossa ikuisesti, kunhan kukaan ei vain katkaise hänen kaulaansa. New Yorkissa alkaa yhtäkkiä tapahtumaan omituisia murhia. Kaikille näistä on yhteistä se, että uhreilta on leikattu pää irti. MacLeod joutuu viimenkin osallistumaan kaikkien kuolemattomien viimeisen taistelun ratkaisevaan erään. Vain yksi kuolematon voi jatkaa olemassaoloaan ja vastustaja on eräs tuttu satojen vuosien takaa.

1986

House

House 2004

8.60

Dr. Gregory House, a drug-addicted, unconventional, misanthropic medical genius, leads a team of diagnosticians at the fictional Princeton–Plainsboro Teaching Hospital in New Jersey.

2004

The Mandalorian

The Mandalorian 2019

8.40

After the fall of the Galactic Empire, lawlessness has spread throughout the galaxy. A lone gunfighter makes his way through the outer reaches, earning his keep as a bounty hunter.

2019

The Americans

The Americans 2013

7.90

Set during the Cold War period in the 1980s, The Americans is the story of Elizabeth and Philip Jennings, two Soviet KGB officers posing as an American married couple in the suburbs of Washington D.C. and their neighbor, Stan Beeman, an FBI Counterintelligence agent.

2013

Attack on Titan

Attack on Titan 2013

8.70

Many years ago, the last remnants of humanity were forced to retreat behind the towering walls of a fortified city to escape the massive, man-eating Titans that roamed the land outside their fortress. Only the heroic members of the Scouting Legion dared to stray beyond the safety of the walls – but even those brave warriors seldom returned alive. Those within the city clung to the illusion of a peaceful existence until the day that dream was shattered, and their slim chance at survival was reduced to one horrifying choice: kill – or be devoured!

2013

Travelers

Travelers 2016

7.60

Hundreds of years from now, the last surviving humans discover the means of sending consciousness back through time, directly into people in the 21st century. These "travelers" assume the lives of seemingly random people, while secretly working as teams to perform missions in order to save humanity from a terrible future.

2016

My Dear Destiny

My Dear Destiny 2020

7.80

In the time of the Yi, Humans, the Wolf tribe and the Witches lived dangerously together on the land of Zhangzhou. The divine maiden of the Witch tribe, Mi Qiqi, was banished from her tribe and is then embroiled into the fight of king Lu Ao's harem. The two eventually joined hands to calm the chaos of the three tribes.

2020