Avainsana Entity
Presence 2024
Perhe uskoo, etteivät he ole yksin muutettuaan uuteen kotiinsa esikaupunkialueella.
Paranormal Activity 2007
Kun nuori, keskiluokkainen pariskunta muuttaa normaalilta vaikuttavaan taloon lähiössä, he tulevat hyvin pian tietoisiksi jonkun tai jonkin, joka voi olla demoninen, läsnäolosta. Se on aktiivisimmillaan keskellä yötä, varsinkin heidän nukkuessaan.
Interior 2014
Daddy's Head 2024
The Possession of Hannah Grace 2018
Ruumishuoneella yövuorossa työskentelevä Megan näkee kauhistuttavia näkyjä ja epäilee, että yksi ruumiista on joutunut paholaisen riivaamaksi.
Skinamarink 2023
来る 2018
Mom 2025
The Atticus Institute 2015
Tämä palkitun käsikirjoittajan ja tuottajan ohjaama elokuva on uskomattoman hyytävä tarina syksystä 1976, jolloin pienestä psykologian laboratoriosta tuli tahattomasti Yhdysvaltain hallituksen ainoan koskaan vahvistaman riivaustapauksen syntypaikka. Paranormaaleille ilmiöille omistautunut psykologi Dr. Henry West huomasi, että hänen uusimmalla potilaallaan, Judith Winsteadilla oli käsittämättömiä voimia, jotka eivät yksinkertaisesti olleet kontrolloitavissa. Tapaus nousi kansalliseksi turvallisuuskysymykseksi. Tämä on kauhutarina Atticus Institute -tutkimuslaitoksesta ja tapauksesta, joka oli luokiteltu salaiseksi lähes neljäkymmentä vuotta.
Dreamkatcher 2020
Eye for an Eye 2025
Stranded 2008
Poseído 2019
Malicious 2018
Black Site 2018
Bedeviled 2017
Nikki, nuori nainen, joka on äskettäin ladannut omituisen sovelluksen nimetlä Mr. Bedevil, kuolee järkytyksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Hänen poikaystäväänsä ja neljää muuta ystävää pyydetään latamaan sama sovellus, ja he tekevät niin sillä seurauksella, että heistä jokainen joutuu Mr. Bedevilin vainoamaksi. Heistä sovelluksella ei ole muuta tehtävää kuin yrittää tappaa heidät.
Intruders 2014
You're Not Alone 2020
The Outsider 2020
When an insidious supernatural force edges its way into a seemingly straightforward investigation into the gruesome murder of a young boy, it leads a seasoned cop and an unorthodox investigator to question everything they believe in.