Avainsana Political Instability
Tiikerikissa 1963
Luchino Viscontin muhkea eepos Sisilian aatelisluokasta, jonka valta ja loisto alkavat kuihtua 1860-luvun poliittisen kuohunnan keskellä. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Sisiliaan vuosina 1860–1863 juuri Italian yhdentymisen alkuvaiheisiin. Garibaldin armeija on noussut Sisilian Marsalassa maihin ja ruhtinas Salina lähtee perheineen ja palvelusväkineen kesäresidenssiinsä Donnafugataan. Ruhtinas oivaltaa, että feodalismin päivät Italiassa ovat luetut ja niin hän sallii veljenpoikansa Tancredin avioitua tavallisen rahvaan edustajan, rikkaan kauppiaan tyttären Angelican kanssa. Elokuva on tullut tunnetuksi upeasta tanssikohtauksestaan ja hitaan raukeasta toiminnasta.
Resident Evil: Damnation 2012
Yhdysvaltalainen erikoisagentti Leon S. Kennedy matkustaa vaivihkaa pieneen itäeurooppalaiseen maahan vahvistaakseen huhut sodassa käytettävistä bio-orgaanisista aseista (B.O.W.). Heti soluttautumisensa jälkeen Yhdysvaltojen hallitus määrää hänet kuitenkin lähtemään maasta välittömästi. Leon on päättänyt selvittää totuuden ja uhmaa saamaansa määräystä astumalla taistelukentälle lopettaakseen bio-orgaanisten aseiden aiheuttaman murhenäytelmän.
Kolja 1996
Tsekkoslovakiassa asuva 55-vuotias Louka on lahjakas muusikko, jolla oli uransa puolesta takanaan loistava tulevaisuus. Hänen aikoinaan valtiovaltaa vastaan osoittama protesti piti huolen siitä, että musisointi valtion sinfoniaorkesterissa loppui kuin seinään. Nyt Louka elättää itseään antamalla soittotunteja, koristelemalla hautakiviä ja esiintymällä hautajaisissa. Vapaa-aikansa hän käyttää nuorten naisten liehittelyyn - varsin hyvällä menestyksellä. Kun nuoren ja viehättävän venäläisen naisen, Nadezdan, pitää oleskeluluvan saamiseksi löytää tsekkiläinen aviomies, suostuu Louka tämän perheen tarjoukseen mennä maksua vastaan naimisiin Nadezdan kanssa. Mutta ennen kuin riisi on karissut häähunnusta, häipyy Nadezda poikaystävänsä luokse Saksaan, jättäen 6-vuotiaan poikansa, Kolyan, Loukan huostaan.
관상 2013
The Babymoon 2017
Abril 2017
Democracy Is ... 2009
Afganistanin sota 1979 2014
Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin oli kylmän sodan viimeinen konflikti, jolla oli tärkeä osa Neuvostoliiton romahduksessa, joka synnytti Al-Qaidan ja jonka vaikutukset ulottuvat nykypäivään asti.
Israelin kaaoksen mestarit 2024
Israelin demokratia horjuu ja maan historian oikeistolaisin hallitus on jakanut kansan. Jakoa syventää taistelu Hamasia ja Hizbollahia vastaan. Oikeistohallituksessa keskeistä valtaa Benjamin Netanjahun johdolla käyttävät Itamar Ben Gvir ja Bezalel Smotrich, heissä yhdistyy kaksi voimakasta aatetta: kahanismi ja sionismi. He kylvävät kaaosta edistääkseen lopullista tavoitettaan: juutalaisen lain mukaista "Suur-Israelia" Välimereltä Jordanjoelle.
CAP: 2 Intentos 2016
Uprising 2012
All in the Family 1971
Archie Bunker, a working class bigot, constantly squabbles with his family over the important issues of the day.