Avainsana Icon
Andrei Rublev 1966
Andrei Tarkovskin mestariteos kertoo ikonimaalari, munkki Andrei Rublevin elämästä 1400-luvun Venäjällä. Sekasortoinen maa on jatkuvien mongolihyökkäysten kohteena, ja etuoikeuksiaan puolustavat ruhtinaat levittävät eripuraa kansan pariin. Matkallaan Venäjän halki Andrei Rublev kohtaa epäluuloja ja saa vastaansa valtaa pitävien vihan. Yksinäisen taiteilijan on kuitenkin luotettava omaan näkemykseensä, kamppailtava uskonsa puolesta ja noustava yksilönä suurten joukkojen yläpuolelle.
Vox Lux 2018
Selvittyään verisestä kouluammunnasta, 14-vuotias Celeste laulaa uhrien muistotilaisuudessa ja hänestä tulee USA:n vusi kullannuppu. Hän saa muhkean levytyssopimuksen ja ura syöksyy nousuun. Globaalin megatähden status tulee kuitenkin kalliiksi. Celine aikuistuu liian varhain, menettäen uskonsa ja viattomuutensa - kuvaannolli ja kirjaimullisesti. Lähes 20 vuotta myöhemmin Celine on ylimeikattu riidanhaastaja, jonka ura on skandaalin saattelemana ohi. Hän valmistautuu comebackiin ja julkaisemaan 6. albuminsa, Vox Luxin, mutta haluaako kansa kullannuppuaan takaisin?
Searching for Sugar Man 2012
Dokumentissa kaksi eteläafrikkalaista musiikkifania tulevat paljastaneeksi järkyttävän salaisuuden selvittäessään hämärän jenkkirokkarin Sixto Diaz Rodriguezinin taustoja. Rodriguez ei tiedä olevansa Elvistä suurempi tähti Etelä-Afrikassa, eivätkä eteläafrikkalaiset tiedä Rodriguezin elämästä rakennustyöläisenä.
James Dean 2001
The James Dean Story 1957
Nasty 2024
Brando 2007
Springsteen & I 2013
Salt of the Earth 2022
Garbo 2005
It's All in Lebanon 2012
Clint Eastwood: A Cinematic Legacy 2021
As he enters his eighth decade in the movies, Warner Bros. celebrates this cinematic icon - actor, producer, director, master filmmaker - with 9 new documentaries covering the entire breadth of Eastwood's remarkable career.
Olivia: Hopelessly Devoted to You 2018
The hugely popular Australian singer Olivia Newton-John is the subject of this moving drama about her brilliant career. The two-part series charts the astonishing personal life of Australia’s sweetheart.