Taken 2

Taken 2 2012

6.36

Vuosi sitten Bryan Mills, entinen salaisen palvelun agentti, pelasti tyttärensä Pariisissa albanialaisen mafian näpeistä. Nyt erään kidnappaajan isä vannoo kostoa. Perheen lomamatkalla Istanbulissa Mills ja hänen vaimonsa joutuvat roistojen kynsiin. Millsin hallitsemille erikoistaktiikoille on jälleen käyttöä, mutta tällä kertaa tarvitaan muutakin: tyttären on astuttava isänsä avuksi.

2012

Aftersun - päivämme auringossa

Aftersun - päivämme auringossa 2022

7.70

Eronnut isä lähtee pienen tyttärensä kanssa vaatimattomalle pakettimatkalle, jossa he jakavat ilon auringosta, uima-altaasta ja yhdessäolosta. Muistikuvia kuitenkin värittää selittämätön melankolia, kun Sophie kaksikymmentä vuotta myöhemmin ajattelee yhteistä lomaa. Kuka olikaan se isä, jonka Sophie luuli tuntevansa?

2022

Keskiyön pikajuna

Keskiyön pikajuna 1978

7.50

Kavellessään halki Istanbulin lentokentän nuori amerikkalainen yliopisti-opiskelija Billy Hayes on ymmärrettävästi äärimmäisen hermostunut - onhan hänen rintaansa teipattuna kaksi kiloa hasista. Tarkkasilmäiset viranomaiset ottavat hänet kiini ja tästä alkaa Hayesin tositapahtumiin perustuva tarina hänen painajaismaisista kokemuksistaa turkkilaisessa vankilassa. Hän sai neljän vuoden tuomion ja koko tämän ajan hän joutui kärsimään raa'an päävanginvartijan sadistisesta kidutuksesta. Hayes päätti kuitenkin sinnikkäästi odottaa vapautumistaan. Mutta kun hänellä on enää vain muutama päivä kärsimättä tuomiostaan, Korkein oikeus päättä tehdä hänestä varoittavan esimerkin muulle maailmalle ja pidentää tuomion 30 vuoteen. Lopulta hänet passitetaan vankilan eläimelliseeen mielisairaalaan. Vain tyttöystävän vierailu antaa hänelle voimia yrittää viimeistä pakomahdollisuutta ...hyppyä keskiyön pikajunaan.

1978

Gallipoli

Gallipoli 1981

7.10

Hollywoodiin myöhemmin ankkuroituneet australialaiset Mel Gibson ja Peter Weir tekivät kotimaassaan vahvan sotadraaman, joka kuvaa kahden lahjakkaan juoksijanuorukaisen elämää ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Kaverukset liittyvät kumpikin omista syistään vapaaehtoisina armeijaan ja päätyvät Gallipoliin, jossa ympärysvallat yrittivät Churchillin huonosti suunnittelemaa maihinnousua Turkkiin. Sodan järjetön todellisuus tulee pojille kouriintuntuvasti tutuksi.

1981

Five Minarets in New York

Five Minarets in New York 2010

5.56

Ääri-islamilaisen organisaation johtaja jää kiinni USA:ssa. Kaksi Turkin poliisivoimien edustajaa lentävät USA:han noutaakseen syytetyn. Kaikki näyttäisi etenevän suunnitelmien mukaan, mutta asiat eivät olekaan sitä miltä näyttävät. Tarinan tapahtumat sijoittuvat Istanbuliin, New Yorkiin ja Bitliksen kolmioon ja kertovat nyky-Turkin tilanteesta ja alleviivaa USA:n epäluuloja islamilaista maailmaa kohtaan 9/11 -tapahtumien jälkeen.

2010

Taivaan reunalla

Taivaan reunalla 2007

7.19

Taivaan reunalla on monitahoinen ja vangitseva tarina kolmen perheen yhteen nivoutuvista kohtaloista Saksan ja Turkin välillä. Elokuvan on ohjannut saksanturkkilainen Fatih Akin, joka teki kansainvälisen läpimurron edellisellä elokuvallaan Suoraan seinään.Saksassa asuva turkkilainen Nejat paheksuu suuresti leskeksi jääneen isänsä Alin uutta naisvalintaa. Nejat oppii kuitenkin ajan kanssa kunnioittamaan prostituoituna työskenteleväsä Yeteriä, sillä tämä lähettää säännöllisesti rahaa tyttärelleen Aytenille Istanbuliin. Kun äkillinen tragedia kohtaa kolmikon, Nejat päättää matkustaa Istanbuliin tapaamaan Aytenia. Tämä on kuitenkin joutunut pakenemaan paikallista poliisia Saksaan.Taivaan reunalla on vahva draama idän ja lännen, Turkin ja Saksan, Euroopan reunan ja Euroopan ytimen välisestä kuilusta. Elokuvan käsikirjoitus palkittiin Cannesin elokuvafestivaalilla sekä Euroopan elokuvapalkintojen jaossa vuonna 2007.

2007

Daydreamer

Daydreamer 2018

8.10

Sanem, a young girl with aspirations of becoming a writer, is forced by her parents to choose between an arranged marriage and finding a proper job. Rushing into a new job at an advertising company, she soon falls for her boss, Can.

2018

Rise of Empires: Ottoman

Rise of Empires: Ottoman 2020

7.40

Ottoman Sultan Mehmed II wages an epic campaign to take the Byzantine capital of Constantinople and shapes the course of history for centuries.

2020

New Bride

New Bride 2017

7.00

Bella, a Spanish Girl falls in love with a Turkish man, Hazar. They decide to marry against the wish of their families. Bella is a modern girl and Hazar's family is very traditional, so their cultures clash.

2017

Immortals

Immortals 2018

5.80

Driven by revenge, human-turned-vampire Mia sets out to vanquish Dmitry, a ruthless vampire leader who seeks an artifact that grants immortality.

2018

Türkisch für Anfänger

Türkisch für Anfänger 2006

7.05

Türkisch für Anfänger is a critically acclaimed German television comedy-drama series, which premiered on March 14, 2006 on Das Erste. It was created by Bora Dağtekin and produced by Hoffmann & Voges Ent. The show focuses on the German-Turkish stepfamily Schneider-Öztürk, their everyday lives and particularly on the eldest daughter Lena, who narrates the show. During the show's run of 52 episodes, topics covered included both typical problems of teenagers and cross-cultural experiences. Due to popular demand, the crew shot a third season consisting of 16 episodes, which were aired in Fall 2008. The show was also successful on foreign markets and got sold to and broadcast in more than 70 countries.

2006

Liberation

Liberation 1994

8.07

Epic independence fight in 21st century. Turkish independence war against occupying forces (Greece, England, France, Italy) in her land.

1994

Martha Holidays

Martha Holidays 2022

1

There is something so magical about celebrations during the holidays! On Martha Holidays, Martha will reveal the best dishes to serve from dazzling desserts to scrumptious roasts and the perfect roast turkey. Plus decorating tips, gift ideas, crafts and so many things that make the season special. Martha Holidays will bring to life the joy of watching the holidays done beautifully.

2022

Turkadelica

Turkadelica 2024

1

Singer and actress Meral Polat searches for the roots of Turkish pop music. The music that the guest workers from Turkey brought with them to Europe. But she also meets the artists who are currently leading the charts with psychedelic rock, hip-hop and electro-pop.

2024