Troija

Troija 2004

7.17

Vuonna 1193 eKr. maailman kaunein kuolevainen, Troijan prinssi Paris, on juuri ryöstänyt Spartan kauniin Helenan kuningas Menelaosilta. Menelaos kerää kokoon parhaat soturinsa, joihin kuuluu myös miltei kuolematon sankari Akilles, ja johdattaa satatuhatpäisen armeijansa kostoretkelle ylipäällikkö Agamemnonin avulla. Troijan kuningas Priamos valmistautuu sotaan nimeämällä poikansa Hektorin ylipäälliköksi. Verinen sota alkaa.

2004

Kohtalokas syrjähyppy

Kohtalokas syrjähyppy 2002

6.70

Edward ja Connie Sumner elävät täydellistä elämää: heidän avioliittonsa on onnellinen, heillä on 8-vuotias poika ja ihana talo arvostetulla alueella... Mutta kun Connie tapaa viettelevän muukalaisen ja antautuu tämän kanssa suhteeseen, intohimo muuttuu pakkomielteeksi ja petoksen kova hinta vaatii maksajan.

2002

Knock Knock

Knock Knock 2015

5.38

Evan Webber on onnellinen perheenisä ja varakas arkkitehti, joka jää yksin kotiin työskentelemään vaimon ja lasten lähdettyä viikonloppuretkelle rannikolle. Heti ensimmäisenä iltana Evanin ovikello soi. Kaksi nuorta nättiä naista kertoo tulleensa bileisiin, joita ei kuitenkaan löydy. Evanilla ei ole sydäntä jättää vähäpukeisia neitoja kaatosateeseen, joten hän avaa heille ovensa ja tarjoaa apua. Sitten alkaa naisten tehokas seksuaalinen provosointi, joka johtaa lopulta siihen, että Evan täysin tapojensa vastaisesti pettää vaimoaan. Aamulla hänelle valkenee asioiden todellinen laita, tyttöjen outo ja julma suunnitelma, jossa Evan on varma häviäjä.

2015

The Greatest Showman

The Greatest Showman 2017

7.90

Tämä on lumoava tositarina P.T. Barnumista, yhdestä historian legendaarisimmista viihdyttäjistä. Hän oli visionääri, joka perusti tyhjästä sirkusspektaakkelin, joka lumosi miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa.

2017

Bram Stokerin Dracula

Bram Stokerin Dracula 1992

7.45

Kreivi Dracula matkustaa Transsylvaniasta Lontooseen etsimään 400 vuotta aikaisemmin kuolleen vaimonsa kaksoisolentoa, jotta hän voisi olla ikuisesti rakkaimpansa kanssa.

1992

Vain yksi yö

Vain yksi yö 1993

6.40

Vastanaineet David ja Diana ovat saaneet valmiiksi unelmatalonsa, mutta uhkaavat nyt menettää sen rahavaikeuksien takia. He päättävät lähteä Las Vegasiin ja yrittää voittaa rahat velkojen maksuun. Onni on kuitenkin hylännyt heidät, ja peli näyttää jo menetetyltä, kunnes kuvaan astuu miljonääri John Gage, joka on valmis maksamaan miljoonan yhdestä yöstä Dianan kanssa...

1993

In the Mood for Love

In the Mood for Love 2000

8.10

Hongkong vuonna 1962. Samaan vuokrataloon, samaan rappuun muuttaa samana päivänä kaksi nuorta avioparia. Nainen ja mies ohittavat toisensa ahtailla käytävillä, kapeissa portaissa ja pimeillä kujilla. He tuskin vilkaisevat toisiaan. Nainen on matkalla nuudelikojulle. Mies polttaa tupakkaa ja pitää sadetta. Kumpikin on aina yksin. Heidän puolisojensa kasvoja emme näe, kuulemme vain heidän äänensä. Pian käy ilmi, että näillä puolisoilla on suhde...

2000

Big George Foreman

Big George Foreman 2023

7.50

Urheiludraama George Foremanin hämmästyttävästä elämäntarinasta, joka johtaa hänet olympialaisten kultamitalistista raskaansarjan maailmanmestariksi. Kohdattuaan Muhammad Alin Zairessa pidetyssä Rumble in the Jungle -ottelussa uskoon tullut Foreman lopettaa uransa ja ryhtyy pastoriksi, kunnes perheensä ja seurakuntansa ajauduttua rahavaikeuksiin hän palaa kehään tavoittelemaan mestaruusvyötä takaisin 45-vuotiaana, mikä tekisi hänestä nyrkkeilyn historian vanhimman raskaansarjan mestarin.

2023

Lost in Translation

Lost in Translation 2003

7.39

Kaksi toisilleen vierasta ihmistä tapaa Tokiossa. Charlotte on Tokiossa kiireisen valokuvaajamiehensä Johnin kanssa. John ei osoita paljoakaan kiinnostusta vaimoaan kohtaan, ja Charlotte viettää suurimman osan ajastaan yksin hotellissa. Siellä hän tapaa näyttelijä Bob Harrisin, joka on Tokiossa tekemässä viskimainosta. Bob on tehnyt erityisen tuottoisan sopimuksen, mutta hän on uupunut ja kyllästynyt koko tilanteeseen – samoin kuin vaimoonsa. Vaimo soittaa Bobille Los Angelesista useita kertoja päivässä kuullakseen Bobin mielipiteen heidän talonsa sisustuksesta. Tyhjyyden tunne painostaa, mutta Charlotten ja Bobin välille syntyy yhtäkkinen yhteenkuuluvuuden tunne keskellä vierasta maailmaa. Yhdessä he tutustuvat Tokioon ja japanilaisten karaoke-mieltymykseen ja yllättäen he löytävät olemassaololle syvemmän merkityksen kuin ennen.

2003

Kannibaalien polttouhrit

Kannibaalien polttouhrit 1980

6.30

New Yorkin yliopiston professori palaa pelastustehtävältä Amazonin sademetsästä mukanaan videomateriaalia kadonneelta tutkimusryhmältä, joka oli tekemässä elokuvaa paikallisista kannibaaliheimoista.

1980

Boogie Nights

Boogie Nights 1997

7.64

Kohutun uuden ohjaajan Paul Thomas Andersonin värikäs elokuva Kalifornian pornoteollisuuden alkuvuosista svengaavalla 70-luvulla on koskettavan hauska kuvaus joukosta elokuvantekijöitä, jotka ovat kuin yhtä suurta perhettä niin työssä kuin vapaallakin. Hervottoman juhlinnan ja huumekokeilujen taustalla soi 70-luvun herkullinen musiikki.

1997

Hiljaiset sillat

Hiljaiset sillat 1995

7.72

Iowa, kesä 1965: kohtalo valokuvaaja Robert Kincaidin hahmossa sekoittaa Francescan yksitoikkoisen elämän maalla. Francesca ja Robert rakastuvat toisiinsa silmittömästi ja aloittavat suhteen, joka lupaa tarjota kaikkea sitä mikä heidän elämästään on puuttunut. Mutta aikaa on vain neljä päivää...

1995

Little Children

Little Children 2006

7.10

Tom Perrottan romaaniin perustuva elokuva, joka tutkailee kuinka näennäisesti täydellisten perheiden elämä voi vajota aviorikoksen vanavedessä.

2006

Revolutionary Road

Revolutionary Road 2008

6.99

Frank ja April Wheeler elävät amerikkalaista unelmaa 1950-luvun Connecticutissa: Frank käy työssä Manhattanilla, ja April hoitaa kotona kahta pientä lasta. Täydellisen pinnan alla he eivät kuitenkaan ole onnellisia. April joutui luopumaan näyttelijänhaaveistaan, ja Frank inhoaa työtään tietämättä mitä haluaisi tehdä sen sijaan. Paetakseen keskiluokkaista arkea April ehdottaa, että he muuttaisivat Pariisiin?

2008

Karelasyon

Karelasyon 2015

8.70

A drama anthology series that looks at the difficulties, pains, controversies, and tragedies that some of our people experience because of love, and the lessons you can learn from their experiences.

2015

Soap

Soap 1977

7.30

The antics of a wealthy family, the Tates, and a working-class family, the Campbells, in the fictional town of Dunn's River, Connecticut.

1977

Joseph & Lindsey

Joseph & Lindsey 2020

10.00

Joseph and Lindsey are a famous, talented, and wealthy young couple who reside in their hometown of Plotagon City, and have earned the title of Plotagon City's most famous and richest couple. They have appeared in films and television shows, including their favorite, Love Birds. Joseph's siblings and friends support him and Lindsey's relationship; however, Joseph's incarcerated and maniacal ex-girlfriend Beryl opposes the relationship.

2020

Indian Summers

Indian Summers 2015

7.10

Epic drama set in the summer of 1932 where India dreams of independence, but the British are clinging to power. Set against the sweeping grandeur of the Himalayas and tea plantations of Northern India, the drama tells the rich and explosive story of the decline of the British Empire and the birth of modern India, from both sides of the experience. At the heart of the story lie the implications and ramifications of the tangled web of passions, rivalries and clashes that define the lives of those brought together in this summer which will change everything.

2015

Os Maias

Os Maias 2001

6.60

Pedro da Maia, meets a beautiful woman called Maria Monforte with whom he gets married despite his father's objection. The marriage produces a son, Carlos Eduardo, and a daughter. Some time later, Maria Monforte falls in love with Tancredo and runs away to Italy with him, taking her daughter along. When Pedro finds out, he goes with his son to his father's house where he commits suicide. Carlos stays at his grandfather's house and is educated by him. Carlos, becomes a doctor and opens his own office. Later he meets a gorgeous woman, Maria Eduarda. The two fall in love and have dozens of nights together. Eventually Carlos finds out later that Maria lied to him about her past and he starts fearing the worst. In the end, Carlos finds out that Maria is his sister. He informs her that they are siblings and that they cannot live like this anymore. Carlos, to forget his tragedies, goes for a trip around the world.

2001

Sacchan, Boku wa.

Sacchan, Boku wa. 2024

7.50

Dear Sa-chan, if only I'd had sex with you that time, perhaps I wouldn't have wandered down this disastrous path. A story of true love and its downfall, brought to life by an unconventional protege.

2024

Asura

Asura 2025

8.10

In 1979 Tokyo, four distinct sisters uncover their aging father's affair, causing their happy facades and bottled-up emotions to slowly unravel.

2025

Butterflies

Butterflies 1978

7.10

Ria Parkinson is a bored housewife and mother. She spends her time daydreaming, and meets regularly with wealthy businessman Leonard to relieve the monotony. Husband Ben, a dentist and avid butterfly collector is oblivious to it all, and her unemployed grown up sons, who both live at home also have other things on their minds, especially girlfriends.

1978

Twice Upon a Time

Twice Upon a Time 2019

6.40

Months after a crushing breakup, a man receives a mysterious package that opens a portal to the past -- and gives him a chance to win back his ex.

2019

Perfect Crime

Perfect Crime 2019

4.00

Kaori (Reina Triendl) works as an interior designer for a housing manufacturer. She has been in a secret relationship with her boss Fuyuki (Hidekazu Mashima) for years. Fuyuki is a married man and Kaori can't see a future with him, but she still loves him and continues their relationship. One day, Haruto (Dori Sakurada) appears in front of her. Haruto is a young interior designer who was just transferred from a New York office. Haruto happens to see Kaori and Fuyuki having an affair. Meanwhile, Kaori and Haruto begin to work together as partners at work. Through meeting Haruto, Kaori's fate begins to change.

2019

Anna Karenina

Anna Karenina 2013

7.30

Anna and Kitty. Two lives. One of desperate passion that ends in tragedy, the other, an existence made real through love. Two destinies that interweave, giving rise to two, so very different stories, yet lived in pursuit of the same desire- to find a love that lets them fully be themselves, to live without having to conform to society’s pretenses.

2013

Reed of Glass

Reed of Glass 2015

9.00

Setsuko Koda is a woman who is married to her mother's ex-lover. Events unfold as her husband Kiichiro is involved in a car accident as Setsuko revisits her past while trying to help a little girl facing abuse.

2015

Parade's End

Parade's End 2012

6.59

The story of a love triangle between a conservative English aristocrat, his mean socialite wife and a young suffragette in the midst of World War I and a Europe on the brink of profound change.

2012

The Six Wives of Henry VIII

The Six Wives of Henry VIII 1970

8.10

Series of television plays written by six different authors. Each play is a lavish dramatization of the trials and tribulations surrounding Henry and his wives. Keith Michell ties the episodes together with his dignified and magnetic performance as the mighty monarch.

1970

The Drinky Crow Show

The Drinky Crow Show 2008

7.60

An alcoholic crow goes on suicidal adventures with his monkey friend.

2008

The Rector's Wife

The Rector's Wife 1994

8.00

Three-part dramatization of the novel by Joanna Trollope. A clergyman's wife shocks the church establishment and infuriates her husband by taking a job in a supermarket. She attracts the passionate interest of three very different men: a newly-appointed archdeacon; his younger brother, a philosopher and academic; and a wealthy businessman new to the village.

1994

My Sordid Affair

My Sordid Affair 2017

1.00

Half of all couples cheat but some take it too far that they can never go back. Tales of ordinary moms, dads, wives and husbands who strayed from their relationships and lived to regret it.

2017

The Scarlet Letter

The Scarlet Letter 1979

4.70

The Scarlet Letter is a 1979 miniseries based on the novel of the same name that aired on WGBH from March 3, 1979 to March 24, 1979. The series is four episodes long, 60 minutes each. Part 2 won the 1979 Emmy Award for Outstanding Video Tape Editing for a Limited Series or Special for film editors Ken Denisoff, Janet McFadden, and Tucker Wiard. In 1979, when most literary programs were being produced in the United Kingdom, Boston public television station WGBH decided to produce a homegrown literary classic of its own. The result is this epic version of Nathaniel Hawthorne's enduring novel of Puritan America in search of its soul. Hester Prynne overcomes the stigma of adultery to emerge as the first great heroine in American literature. Hawthorne's themes, the nature of sin, social hypocrisy, and community repression, still reverberate through American society. Meg Foster brings a quiet strength to the role of Hester, the adulteress condemned to wear a scarlet "A" for the rest of her life. As her partner in crime, the Reverend Arthur Dimmesdale, John Heard writhes in private torment most convincingly. Kevin Conway completes this grim triangle as the mysterious, maleficent Roger Chillingworth. The costumes and scenery are simple, so as not to detract from the dialogue as each character grapples with the meaning of sin, forgiveness, and redemption.

1979

The Behaviorist

The Behaviorist 2022

6.80

Gerard Edling is a well-to-do lecturer, an expert in kinesics (the science of body language) and a former prosecutor with vast experience. Horst Zeiger is a shy young man, an outsider, a computer geek and... a totally unpredictable murderer. When one of them intends to commit a crime, the other, known for being able to decipher any criminal and solve any case, tries to prevent it. Unfortunately, the result of their duel is a macabre spectacle, broadcast online to thousands of viewers...

2022