Die Hard 4.0

Die Hard 4.0 2007

6.63

New York Cityn etsivä John McClane jakaa vanhojen, hyvien aikojen oikeutta uuden sukupolven terroristeille kun massiivinen, Yhdysvaltain infrastruktuuriin kohdistuva tietokoneisku on pysäyttää koko maan itsenäisyyspäivän viikonloppuna.

2007

Assassin's Creed

Assassin's Creed 2016

5.43

Kuolemaan tuomittu Cal Lynch päätyy osalliseksi Abstergo Industriesin pyörittämää Animus-projektia, jossa samaa nimeä kantavalla laitteella pyritään kartoittamaan koehenkilöiden geneettistä muistia. Lynchin suonissa virtaa 1400-luvun Espanjassa temppeliherroja vastaan taistelleen salamurhaaja Aguilar de Nerhan veri. Animuksen avulla Lynch lähetetään takaisin menneisyyteen, inkvisition runtelemaan Espanjaan paikantamaan Abstergo Industriesin hamuamaa voimallista taikaesinettä, Eedenin omenaa. Lynchin tietoja ja taitoja tarvitaan nyt taistelussa mahtavaa ja tyrannimaista Templar-organisaatiota vastaan.

2016

Brick Mansions

Brick Mansions 2014

5.90

Tulevaisuuden Detroitissa paremmista ajoista muistuttavat enää hylätyt tiilirakennukset, joissa nyt asuu vain kaikkein vaarallisimpia rikollisia. Viranomaiset ovat erottaneet alueen muusta kaupungista jättimäisellä suojamuurilla, jonka tarkoitus on pitää rikollisuus muurin toisella puolella. Peitetehtävissä olevalle poliisille Damien Collierille (Paul Walker) jokainen päivä on taistelu korruptiota vastaan. Entinen rikollinen Lino (David Belle) taas taistelee päivittäin itsensä kanssa yrittäessään elää rehellisesti. Heidän polkujensa ei olisi koskaan pitänyt kohdata, mutta kun huumepomo Tremaine (RZA) kidnappaa Linon tyttöystävän, Damien joutuu vastahakoisesti turvautumaan pelottoman Linon apuun. Yhdessä heidän on estettävä uhkaava suunnitelma, joka toteutuessaan aiheuttaisi tuhoa koko kaupunkiin.

2014

13th District

13th District 2004

6.80

Damien saa tehtäväkseen soluttautua jengiin estääkseen joukkotuhoaseen joutumisen vääriin käsiin - mutta päästäkseen sisäpiiriin Damien tarvitsee liittolaisen.

2004

Gorgeous

Gorgeous 1999

6.40

Romanttinen taiwanilaistyttö Bu löytää pullopostia, jossa lukee: "Tiesitkö, että odotan sinua? Albert" Lähettäjä löytyy Hongkongista, mutta viesti olikin tarkoitettu miehelle! Matkustettuaan Hongkongiin asti Bu päättää hieman seikkailla eikä todellakaan joudu pettymään. Hän pelastaa sattumalta upporikkaan Chanin hengen ja rakastuu korviaan myöten, mutta joutuu palaamaan pettyneenä maalaiskyläänsä. Sitten rantaan ajautuu varsin henkilökohtaista pullopostia...

1999

Shaolin

Shaolin 2011

6.86

Sotapäälliköiden taistellessa vallasta, Shaolinin temppelin vaatimattomat munkit hoitavat brutaalin sodankäynnin jättämiä jälkiä hoitamalla loukkaantuneita ja yrittämällä parhaansa mukaan suojella köyhiä ja heikkoja. Nuori kenraali Hao Jie on pääosin syyllinen tapahtumiin sillä hänen väkivaltaiset ja häikäilemättömät keinot eivät erottele sotilaita ja siviilejä. Kun Haon kenraali-toveri Cao Man pettää hänet, Hao joutuu pakenemaan ja hakeutuu munkkien suojaan turvaan heidän vuorilla sijaitsevaan salaiseen temppeliin. Päivien kuluessa Hao alkaa nähdä elämän huolettomampana hänen oppiessaan munkkien rauhallisen elämäntyylin. Mutta Caon lähestyessä ja sodan kolkutellessa temppelin portteja, munkit valmistautuvat taistelemaaan raivoisalla tavalla, jollaista yksikään sotapäällikkö ei ole nähnyt aiemmin - Shaolinin Kung Fu -tyylillä.

2011

Tracers

Tracers 2015

6.02

Cam on polkupyörälähetti New Yorkin vaarallisilla kaduilla. Hän selviää kaikesta kahdella pyörällä, mutta velka paikalliselle mafialle pakottaa hänet ottamaan jalat alleen. Hän tapaa sattumalta kauniin ja upean Nikkin, joka johdattaa Camin parkourin lumoavaan ja henkeäsalpaavaan maailmaan. Tämän akrobatiataitoja kehittävän ekstremelajin myötä Cam keksii mahdollisuuden päästä eroon kaikista ongelmistaan kertaheitolla.

2015

Run

Run 2013

5.60

2013

The Gathering

The Gathering 2024

6.80

A violent attack on a teenager at an illegal beach rave sends shockwaves of suspicion through a Merseyside community. As secrets and lies are laid bare, will the truth emerge?

2024

Hoodie

Hoodie 2020

6.00

Since his parents' divorce, Pieter has lived a low-profile life during the day as an unathletic and unremarkable schoolboy. But unbeknown to his overanxious mother, Pieter sneaks outside at night to do incredibly cool parkour jumps in another neighbourhood, along with his parkour mentor and best friend Sefu. When Pieter’s mother - a local police officer - becomes overloaded with work thanks to the rising crime rate, Pieter decides to use his secret talent to become Hoodie: a mysterious hero who protects the Brussels neighbourhood 'Vrijbeek', with the help of three other local youths who have discovered his secret. The loner suddenly has three friends and Team Hoodie is born...

2020

Narenare -Cheer for You!-

Narenare -Cheer for You!- 2024

6.80

Misora Kanata is a first-year student on the Takanosaki High School cheerleading team. She won a national championship in middle school, but can’t jump after a mistake in a competition. She befriends Suzuha, Shion, Anna, Onka, and Megumi to form the PoMPoMs. Their new team goes beyond cheerleading to reach the hearts of the people they cheer on. They might just change the world!

2024

Floor Is Lava

Floor Is Lava 2020

6.54

Teams compete to navigate rooms flooded with lava by leaping from chairs, hanging from curtains and swinging from chandeliers.

2020

Prince of Stride: Alternative

Prince of Stride: Alternative 2016

5.80

"Stride," is an extreme sport that involves six people on one team who run relay races through towns. Hōnan Academy and other schools compete to win eastern Japan's top Stride competition, "End of Summer." However, Hōnan's team has shut down. First-year high school students Takeru Fujiwara and Nana Sakurai attempt to restart the club, but they must recruit six members for the team. They ask Riku Yagami to join, but he turns them down by saying that Stride is the one thing he doesn't want to do.

2016

Ultimate Parkour Challenge

Ultimate Parkour Challenge 2010

1

MTV brings the extreme sport of Parkour to TV with some of the most prestigious traceurs (or free runners) from the World Freerunning & Parkour Federation to complete various courses in the quickest time with flow/style and awards one lucky winner a $10,000 prize.

2010