The Judge

The Judge 2014

7.33

Hank Palmer on ylimielinen ja kyyninen huippulakimies. Hän on erikoistunut puolustamaan pulaan joutuneita upporikkaita asiakkaita, jotka ovat mitä ilmeisimmin syyllisiä mutta välttyvät raudanlujan asianajajansa ansiosta vankilatuomiolta. Uutinen äidin kuolemasta saa Hankin hektisen elämän pysähtymään. Hän matkustaa kotikulmilleen indianalaiseen pikkukaupunkiin järjestelemään hautajaisia. Samalla hän tapaa pitkästä aikaa kaksi veljeään ja isänsä. Hank puhuttelee perheen patriarkkaa nimellä tuomari, sillä oikeussalissa tuomioita jakava Joseph Palmer tuntee arvonsa, ja välit Hankin kanssa ovat kylmenneet. Hank ei pääsekään palaamaan suurkaupungin sykkeeseen, kun hautajaiset ovat ohi. Selviää että muistikatkoista kärsivää isää syytetään murhasta. Hankista tulee pyytämättä ja yllätyksenä isänsä puolustusasianajaja.

2014

Susanin kääntymys

Susanin kääntymys 1947

7.40

Susanin kääntymys (Miracle on 34th Street) on George Seatonin ohjaama yhdysvaltalainen jouluelokuva vuodelta 1947. Elokuvassa tavaratalon joulupukkina työskentelevä Kris Kringle joutuu oikeuden edessä todistamaan olevansa oikea joulupukki. Elokuva sai kolme Oscar-palkintoa. Palkinnot tulivat parhaasta alkuperäistarinasta, parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta ja Edmund Gwennille parhaasta miessivuosasta roolistaan Kris Kringlenä.

1947

Valamiesten ratkaisu

Valamiesten ratkaisu 1957

8.55

Sidney Lumetin esikoisohjaus sijoittuu surmaoikeudenkäynnin valamiehistön pieneen ja kuumaan huoneeseen. Nuorta latinomiestä syytetään puukotuksesta, ja jury on valmis tuomitsemaan miehen. Vain yksi kahdestatoista jäsenestä on eri mieltä. Hän alkaa perusteluillaan saada muutkin vähitellen puolelleen ja samalla tarkistamaan omia asenteitaan. Leffa tarjoaa tiivistä tunnelmaa ja hyvää näyttelijäntyötä.

1957

Notre Damen kellonsoittaja

Notre Damen kellonsoittaja 1996

7.12

Elokuva kertoo Victor Hugon klassikkoromaanin innoittamana Quasimodon, kiltin ja yksinäisen kyttyräselkäisen Notre Damen kellonsoittajan, seikkailuista. Gargoilikavereidensa Victorin, Hugon ja Lavernen kehottamana Quasimodo lähtee torninsa yksinäisestä turvasta ja suuntaa etsimään ensimmäistä todellista ystäväänsä, mustalaiskaunotar Esmeraldaa. Kun Esmeralda pidätetään ja suljetaan katedraaliin, Quasi auttaa hänet pakoon ja Esmeralda uskoo hänelle salaisen kartan mustalaisten piilopaikkaan. Kun piilo on uhattuna, Quasi, sankareista epätodennäköisin, taistelee pelastaakseen rakastamansa kaupungin ihmisineen. Nämä vuorostaan alkavat nähdä ihmiset sellaisina kuin nämä ovat, eivät sellaisina kuin miltä nämä näyttävät. Sisältää tupakkatuotteita.

1996

Oikeuden palvelija

Oikeuden palvelija 2011

7.21

Mickey Haller on puolustusasianajaja, jonka toimisto sijaitsee miehen autossa; Lincoln Continentalissa. Valtaosan nihkeästä urastaan Haller on puolustanut pikkunilkkejä, haaveillen suuremmasta jutusta. Hän tajuaa tilaisuutensa tulleen saadessaan tehtäväkseen puolustaa liukasliikkeistä hurmuria – joka sattuu myös olemaan upporikas. Näennäisen yksinkertaisesta oikeudenkäynnistä kehittyy kuitenkin hengenvaarallinen eloonjäämiskamppailu.

2011

Dredd

Dredd 2012

6.80

Tulevaisuuden kaupungit ovat yhtä suurta kaatopaikkaa, rikollisuus kukoistaa ja tavikset ovat kovilla. Oikeuslaitos käyttää poliiseinaan tuomareita, joiden oikeudentajua on vaikea horjutaa, ja joiden harkinnalla tuomioita jaellaan nopsaan. Nopeus on valttia kun vain muutamaan prosenttiin hälytyksistä pystytään vastaamaan. Yhteen tällaiseen hälytykseen vastaavat Dredd ja keltanokka, mutanttimaiset meedionkyvyt omaava, Anderson. Parivaljakko päätyy lohduttomaan lähiöön, 200 -kerrosta korkeaan betonitaloon, jonka uumenissa majailee odottamaton uhka. Julma ja hulluuden rajoilla horjuva Ma-Ma hallitsee paitsi valtaisaa rikollisjoukkoa, myös uutta muotihuumetta - Slow Mo:ta. Dredd ja Anderson joutuvat taistelemaan tiensä eteenpäin kerros kerrokselta saadakseen käsiinsä ylimmässä kerroksessa asuvan rikollispomon.

2012

Pahan värit: Punainen

Pahan värit: Punainen 2024

6.77

Tytön ruumis löytyy Pommerin kolmoiskaupungin rannalta Puolassa, ja syyttäjä ryhtyy kiihkeään totuuden etsintään yhdessä uhrin äidin kanssa.

2024

Kolme väriä: Punainen

Kolme väriä: Punainen 1994

7.90

Kieslowskin väritrilogian viimeisessä osassa liikutaan punahehkuisessa Genevessä. Kiireinen, nuori opiskelija Valentine törmää autollaan koiraan. Koska kaulapannassa on nimi, Valentine vie haavoittuneen eläimen sen omistajalle. Tämä on eläkkeellä oleva tuomari Kern, joka Valentinen hämmästykseksi ei piittaa koiransa kohtalosta. Sen sijaan hän salakuuntelee naapuriensa puhelinkeskusteluja. Ensihämmennyksestä huolimatta heidän välilleen syntyy psykologinen jännite, ja ystävyys syvenee kun tuomari alkaa uskoutua Valentinelle.

1994

Judge Dredd - Tuomari

Judge Dredd - Tuomari 1995

5.80

Vuosi 2139. Atomisota on muuttanut maan myrkylliseksi autiomaaksi jota kutsutaan kirotuksi. Harvat eloonjääneet ovat muuttaneet Megacityihin, jättiläiskaupunkeihin, joita hallitsevat rikolliset raakalaisjoukot. Kun laki ja järjestys on jäämässä tappiolle, perustetaan iskuryhmä yhteiskuntaa valvomaan. Tällä eliittijoukolla on valta jakaa oikeutta, rangaista ja toimia pyöveleinä. He ovat tuomareita ja heidän valtansa on kiistaton. Tunnetuin tuomareista on Judge Dredd. Hän on kova, mutta oikeudenmukainen. Sitten Dreddiä vihaava rikollinen järjestää ansan. Dredd tuomitaan kuolemaan...

1995

Spotlight

Spotlight 2015

7.82

Kun sanomalehden peräänantamaton reportteritiimi “Spotlight” alkaa tutkia katoliseen kirkkoon kohdistuvia ahdisteluväitteitä, heidän onnistuu pitkällisen tutkimuksen päätteeksi tuoda päivänvaloon vuosikymmeniä jatkunut salailu, johon ovat sekaantuneet ylintä johtoaan myöten niin Bostonin uskonnolliset yhteisöt, lakimiespiirit kuin virkamieskunta. Löydöt tulevat käynnistäneeksi oikean paljastusten sarjan ympäri maailmaa.

2015

Pyhän temppeliviikunan siemen

Pyhän temppeliviikunan siemen 2024

7.60

Teheranilainen perheenisä ja virkamies nousee asemaan, johon kuuluu muun muassa kapinoitsijoiden tuomitseminen kuolemaan. Valta houkuttelee, vastuu repii ja vainoharhat kasvavat. Tapahtumien katalysaattoriksi muodostuu pistooli, jonka isä saa perheensä turvaksi. Aseen kadotessa jännitteet kasvavat.

2024

Erään murhan anatomia

Erään murhan anatomia 1959

7.84

Tiheätunnelmainen klassikko pikkukaupungin lakimiehestä, joka mutkikkaaksi käyvässä oikeudenkäynnissä puolustaa murhasta syytettyä upseeria.

1959

Jane Austenin jalanjäljillä

Jane Austenin jalanjäljillä 2007

7.30

Jane Austenin jalanjäljillä on kertomus Jane Austenin nuoruusvuosista. Se on tarina romanttisesta rakkaudesta, perheestä, ystävyydestä ja varakkuudesta, jalomielisyydestä ja nerokkuudesta. Jane Austenin roolissa nähdään Anne Hathaway (Paholainen pukeutuu Pradaan).Jane Austen valaisi maailmaa sanoillaan, huumorillaan ja viisaudellaan. Mutta hänen elämänsä oli myöskin täynnä intohimoa ja romantiikkaa. Ollessaan 20-vuotias hän rakastui Tom Lefroyhin (James McAvoy The Last King of Scotland) ja heidän suhteensa oli yhtä romanttinen kuin tarinat hänen kirjoittamissaan kirjallisuuden klassikkoteoksissa. Ja juuri kuten hänen romaaneissaan valinta tehdään rahan ja rakkauden välillä. 1700-luvulla valinta oli selkeä, mutta Jane Austen ei ollut niitä jotka mukautuivat vallitseviin normeihin. Hän valitsi mieluummin rakkauden – tai ei mitään...

2007

Hirttäkää heidät

Hirttäkää heidät 1968

6.83

Ensimmäisessä amerikkalaiswesternissään Clint Eastwood kaivertaa nimimerkkinsä lähtemättömällä tavalla kovanaaman perikuvaksi – kylmäpäisenä, lujatahtoisena ja taipumattomana kostajana. Clint Eastwood esittää ankarassa kostolänkkärissä karjankasvattaja Jed Cooperia, joka joutuu syyttömänä hirttosilmukan jatkoksi. Cooper pelastuu ja värväytyy kovaotteisen tuomari Fentonin (loistava Pat Hingle) johtamiin lainvartijoihin löytääkseen ja tappaakseen lynkkaajansa. Maailmankatsomukseltaan synkkä ja nihilistinen kostolänkkäri resonoi spagettiwesternien brutaalia henkeä. Se on myös kiehtova tutkielma julkisen ja yksityisen oikeusjärjestelmän vioista ja yhtäläisyyksistä.

1968

Pelikaanimuistio

Pelikaanimuistio 1993

6.59

Lahjakas lakitieteen opiskelija kirjoittautuu kuolemanvaaraan hämmästyttävällä teoriallaan kahden tuomarin murhasta. Hänen havaintonsa uhkaa jopa USA:n korkeimpia hallituspiirejä...

1993

Kummituskopla

Kummituskopla 1996

6.89

Kummituskopla (engl. The Frighteners) on vuonna 1996 ensi-iltansa saanut Peter Jacksonin ohjaama kauhukomedia. Elokuva kertoo etsivä Frank Bannisterista, joka on menettänyt vaimonsa oudoissa olosuhteissa. Hän omaa yliluonnollisia kykyjä, sillä hän näkee kummituksia, joita muut eivät voi nähdä. Frankilla on oma ”kummituskopla”, jonka avulla hän ansaitsee rahaa: Aluksi kummitukset pelottelevat jonkin talon asukkaita, minkä jälkeen Frank muka manaa talon puhtaaksi haamuista ja lähtee tyytyväisenä rahat mukanaan. Rauhallisessa kylässä alkaa kuitenkin kuolla terveitä ihmisiä ja Frank epäilee jonkin yliluonnollisen ja pahan olevan asialla.

1996

Just Mercy

Just Mercy 2019

7.87

Väkevä ja ajatuksia herättävä tosipohjainen tarina “Just Mercy” kertoo siitä, miten nuori lakimies Bryan Stevenson ryhtyy historialliseen taisteluun oikeuden puolesta. Harvardin yliopistosta valmistuttuaan Bryanilla on runsaasti houkuttelevia uravaihtoehtoja, mutta niiden sijaan hän suuntaa Alabamaan puolustamaan väärin perustein tuomittuja ja niitä, joilla ei ole ollut varaa kunnolliseen asianajajaan. Siinä työssä häntä tukee paikallinen avustaja Eva Ansley. Yksi hänen ensimmäisistä ja kiistellyimmistä jutuistaan on Walter McMillianin tapaus. Tämä on tuomittu vuonna 1987 kuolemaan runsaasti huomiota herättäneestä 18-vuotiaan tytön murhasta - vaikka todisteet hänen syyttömyydestään olivat painavat ja jutun ainoana todistajana oli rikollinen, jolla oli hyvä syy valehdella.

2019

Jeanne d’Arcin kärsimys

Jeanne d’Arcin kärsimys 1928

8.00

Jeanne d'Arcin kärsimys on periksi antamaton ja puolueeton elokuva. Se ei romantisoi historiaa, muokkaa henkilöhahmoja mieleisikseen tai ota kantaa siihen, mikä Jeanne pohjimmiltaan oli: Jumalan valittu, jollain tapaa mielisairas vai johdateltavissa ollut tyttörukka. Katsoja saa päättää itse. Katolinen kirkko hyökkäsi rajusti elokuvaa vastaan, ja useassa maassa se joutui sensuurin hampaisiin.

1928

Judging Amy

Judging Amy 1999

7.50

Judging Amy is an American television drama that was telecast from September 19, 1999, through May 3, 2005, on CBS-TV. This TV series starred Amy Brenneman and Tyne Daly. Its main character is a judge who serves in a family court, and in addition to the family-related cases that she adjudicates, many episodes of the show focus on her own experiences as a divorced mother, and on the experiences of her mother, a social worker who works in the field of child welfare. This series was based on the life experiences of Brenneman's mother.

1999

The Judge from Hell

The Judge from Hell 2024

8.83

A cruel and vicious judge who wields power only for herself, who meets a warm and cheerful detective who puts the victims first.

2024

American Idol

American Idol 2002

5.11

Each year, hopeful singers from all over the country audition to be part of one of the biggest shows in American television history. Who will become the new American Idol?

2002

Lauren Lake's Paternity Court

Lauren Lake's Paternity Court 2013

5.90

Judge Lauren Lake hears cases involving not only questions of paternity, but also many types of stories involving DNA.

2013

All Rise

All Rise 2019

7.73

A look at the personal and professional lives of the judges, lawyers, clerks, bailiffs and cops who work at an L.A. County courthouse.

2019

Juvenile Justice

Juvenile Justice 2022

7.90

A tough judge balances her aversion to minor offenders with firm beliefs on justice and punishment as she tackles complex cases inside a juvenile court.

2022

Judy Justice

Judy Justice 2021

3.90

The Honorable Judy Sheindlin, retired Judge of the Manhattan family Court, brings her signature blend of sharp wit and wisdom, hilarious candor and unwavering honesty that has made her America’s favorite judge for over 25 years, as she presides over real cases, arbitrates binding decisions and delivers what only she can: “Judy Justice.”

2021

Judge vs. Judge

Judge vs. Judge 2017

6.90

An unconventional judge sets out to prove the innocence of her brother, a convict accused of rape and murder, with the help of a fellow justice.

2017

Hot Bench

Hot Bench 2014

4.60

A panel of three judges hear court cases, argue the merits of the case amongst themselves, and render a verdict.

2014

The Devil Judge

The Devil Judge 2021

8.60

The court system is corrupted and old-fashioned. People desire a new system that can satisfy the crowds. However, are the crowds always correct? The drama shows how judges discover the truth about people in court. It centers around a chief judge who doesn’t believe in justice, but only makes judgements that the crowds will be satisfied with. An assistant judge starts to question his motives and tries to find the truth.

2021

Your Honor

Your Honor 2018

7.17

Han Soo-Ho and Han Kang-Ho were born as identical twins, but they live totally different lives. Han Soo-Ho works as a judge and he is guided by principles. Han Kang-Ho's extensive criminal record contains 5 different arrests. One day, Han Soo-Ho suddenly disappears. Han Kang-Ho secretly takes his brother's place as a judge. Han Kang-Ho, who was once considered trash, becomes "Dear Judge" and highly respected.

2018

Next Level Chef

Next Level Chef 2022

7.30

The next evolution in cooking competitions, as Gordon Ramsay has designed a one-of-a-kind culinary gauntlet, set on an iconic stage over three stories high, each floor contains a stunningly different kitchen. From the glistening top floor to the challenging bottom of the basement, the ingredients match the environment, because Ramsay believes the true test of great chefs is not only what they can do in the best of circumstances, but what kind of magic they can create in the worst!

2022

Black Lighthouse

Black Lighthouse 2020

10.00

Qiao Nuo, a fresh graduate, comes across an unexpected opportunity to become an intern for the city court. Because of her lack of knowledge for what the work entails, her abilities are questioned by the judge. Qiao Nuo witnesses the intense confrontations between prosecutors and defense lawyers with her own eyes and starts to develop an appreciation for her profession. She becomes determined to become a good judge. Under the guidance of the chief judge, Zuo Dong Hai, she is unafraid to put in the hard work to search for useful clues to help a trial case, to accumulate experiences, to meet friends and to find love.

2020

American Idol

American Idol 2018

6.80

The iconic series that revolutionized the television landscape by pioneering the music competition genre is back!

2018

Café Meineid

Café Meineid 1990

1

Café Meineid is a German courtroom comedy television series based on actual cases. The series aired 147 episodes from 1990 to 2003 and ended with the death of lead actor Erich Hallhuber.

1990

Hand of God

Hand of God 2014

6.70

A morally corrupt judge suffers a breakdown and believes that God is speaking directly to him, compelling him onto a path of vigilante justice.

2014

Dark Justice

Dark Justice 1991

6.80

Dark Justice is an American crime drama about a judge that turns into a vigilante by night in order to bring to justice high-level offenders that use technicalities to "escape" the legal system. The role of Judge Nicholas Marshall was played by actors Ramy Zada and Bruce Abbott. The series began airing in 1991 and ran for three seasons finishing in 1993.

1991

Whatcha Packin'

Whatcha Packin' 2014

2.00

Michelle Visage interviews the eliminated queen from the week's episode of RuPaul's Drag Race.

2014