Avainsana Based On Comic
Venom: The Last Dance 2024
Eddie ja Venom ovat pakosalla. Molempien maailmojensa jahtaamina ja verkon sulkeutuessa kaksikon on pakko tehdä tuhoisa päätös, joka romahduttaa Venomin ja Eddien viimeisen tanssin.
Kraven the Hunter 2024
Hämähäkkimiehen pahimmasta vastustajasta, Kravenista, on tässä elokuvassa tehty oikeuden ulottumattomissa olevien rikollisten metsästäjä. Sillä tavalla hän kapinoi omaa isäänsä, rikollispomo Nikolai Kravinoffia vastaan. Tämä olisi halunnut Kravenista, eli Sergei-pojastaan organisaationsa manttelinperijän. Omille teilleen karanneen Sergein heikko kohta on pikkuveli Dmitri, joka ei ole onnistunut irrottautumaan isäpapan otteesta, vaikka onkin tälle jatkuva pettymyksen aihe. Tätä Kravenin pehmeää puolta pyrkii hyödyntämään myös Kravinoffin kanssa kilpaileva rikollinen, jolla myös on tavallisesta poikkeavia kykyjä. Pian Sergein onkin käytettävä Kraven-taitojaan Dmitrin pelastamiseksi.
The Avengers 2012
Asgardista karkotettu jumala Loki halajaa maailman herruutta, ei mitään sen vähempää. Maailmoja ravistelevan sodan takia kutsutaan avuksi supersankarit, jotka ovat jo useamman kerran joko pelastaneet ihmiskunnan pulasta - tai sitten aiheuttaneet toimillaan tuhoa ja kuolemaa. Nick Fury kansainvälisestä S.H.I.E.L.D. -turvajärjestöstä kokoaa parhaan mahdollisen ryhmän avukseen. Hänellä on apuna vakooja Natasha Romanoff eli Musta leski ja agentti Phil Coulson. Furyn kokoamaan sankariryhmään kuuluvat Kapteeni Amerikka, Iron Man, Thor ja Hulk. Myöhemmin mukaan liittyy vielä esittämä Haukansilmä. Tiimityö lähtee melko takellellen liikkeelle, kun ryhmän epäsuhteiset kemiat kohtaavat. Meren pohjalta pelastettu Kapteeni Amerikka on historiallinen reliikki ja Tony Stark, eli Iron Man luottaa teknologiaan. Tohtori Banner taas yrittää pitää vihansa ja vihreän hirviönsä kurissa. Supertiimi hioutuu yhteen vaikeimman kautta. Tavoite on kuitenkin lopulta yhteinen: ihmisten maailma on pelastettava.
Yön ritari 2008
Rikospoliisi Jim Gordonin ja piirisyyttäjä Harvey Dentin avulla Batman yrittää tuhota mafian Gothamissa lopullisesti. Kolmikon yhteistyö osoittautuu tehokkaaksi, mutta pian he huomaavat joutuneensa Jokeri-nimisen nousevan rikollisneron saaliiksi. Jokeri syöksee Gothamin anarkian valtaan ja pakottaa Batmanin tasapainoilemaan sankarin ja oman käden oikeuteen turvautuvan järjestyksenvalvojan häilyvällä rajalla.
Avengers: Infinity War 2018
Mielipuolinen Thanos on saanut päähänsä, että universumin tasapaino edellyttää valtavan määrän sen asukkaista tappamista. Sen tehdäkseen hän jahtaa viittä aikojen alussa syntyttä ikuisuuskiveä. Niiden avulla hän aikoo pysäyttää asuttuja planeettoja piinaavan ylikansoituksen tappamalla kerralla puolet universumin väestöstä. Avengersien ja heidän liittolaistensa täytyy olla valmiita uhraamaan kaiken yrittäessään päihittää voittamattoman Thanoksen ennen kuin tämä tuhoaa koko universumin. Kivet on ripoteltu eri planeetoille, joten Avengersin joukot joutuvat jakaantumaan. Mutta kun jo Thanosin alempiarvoiset kätyrit tuntuvat voittamattomilta, voi sankarien uhrautuva toiminta tuntua vain vääjäämättömän viivyttämiseltä. Elokuvassa ovat mukana melkein kaikki Marvel-maailman sankarit; Thor, Iron Man, Doctor Strange, Captain America, Spider-Man, Hulk, Black Widow ja Black Panther, sekä Guardians of the Galaxyn Star-Lord, Groot, Gamora, Mantis, Rocket ja Drax.
Thunderbolts* 2025
Masentunut salamurhaaja Yelena Belova lyöttäytyy yhteen MCU:n vähiten toivottujen hylkiöiden kanssa.
Spider-Man: Homecoming 2017
Nuori Peter Parker totuttelee uuteen identiteettiinsä hämähäkinverkkoja viskovana supersankarina. May-tätinsä kanssa asuva Peter palaa kotiin yhä innoissaan kokemuksestaan Avengersien kanssa. Uuden mentorinsa Tony Starkin valvovan silmän alla Peterin paluuta tavalliseen arkeen häiritsevät vain hänen haaveensa todistaa olevansa muutakin kuin vain ystävällinen koko naapuruston Spider-Man. Peter on kyllästynyt ottamaan kiinni pelkkiä pikkunäpistelijöitä ja pyörävarkaita, ja etsii jotain isompaa, koska edes Iron Man ei tunnu löytävän aikaa tylsistyneelle teinipojalle. Mahdollisuus suurempaan suupalaan tulee vastaan, kun asekauppias Adrian Toomes, eli Korppikotka, aiheuttaa tuhoa New Yorkissa varastamalla maan ulkopuolista teknologiaa ja myymällä siitä valmistettuja tee-se-itse-aseita. Peter sotkeutuu Korppikotkan suunnitelmiin ja sekoittaa samalla myös opiskelijaelämänsä melko pahasti - kaikki mikä on Peterille tärkeää joutuu vaaraan.
Spider-Man: Kohti Hämähäkkiversumia 2018
Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia esittelee meille Brooklynissä asuvan teinin, Miles Moralesin, ja Hämähäkkiversumin rajattomat mahdollisuudet, kun useampi kuin yksi voi kätkeytyä naamion taakse...
Spider-Man: Halki hämähäkkiversumin 2023
Brooklynin naapuruston ystävällinen Spider-Man sinkotuu yhdessä Gwen Stacyn kanssa halki multiversumin, missä hän ohtaa olemassaoloaan suojelevat Hämähäkki-ihmiset. Mutta kun sankarit riitelevät kuinka käsitellä tätä uutta uhkaa, joutuu Miles vastakkain muita Hämähäkkejä vastaan ja hänen on määriteltävä uudelleen, mitä sankarina oleminen tarkoittaa, jotta hän voi pelastaa ihmiset, joita hän rakastaa eniten.
Karvinen 2024
Karvinen, maailmankuulu maanantaita inhoava ja lasagnea rakastava kotikissa, on lähdössä villiin seikkailuun! Kohdattuaan yllättäen uudelleen kauan sitten kadonneen isänsä, resuisen katukissa Vikin, Karvinen ja hänen koirakaverinsa Osku joutuvat jättämään täydellisen hemmotellun elämänsä auttaakseen Vikiä riemastuttavassa ryöstökeikassa, jossa pelataan korkeilla panoksilla.
Iron Man 2008
Marvel-sarjakuvien legendaarinen supersankari Iron Man siirtyy paperilta valkokankaalle. Upporikas teollisuusmies ja keksijä Tony Stark kidnapataan ja hänet pakotetaan keksimään kaikkien aikojen tuhoaseen. Aseen sijasta hän älyään ja kekseliäisyyttään käyttäen tekeekin huipputeknisen panssaripuvun, jonka turvin hän pakenee vankilastaan. Paljastettuaan ilkeän, koko maailmaan kohdistuvan juonen, Tony pukeutuu jälleen haarniskaansa ja vannoo suojelevansa maailmaa Iron Manina.
Big Hero 6 2014
Baymax on rakastettava henkilökohtainen hoitajarobotti, joka muodostaa erityisen suhteen robotiikan ihmelapsi Hiro Hamadan kanssa. Kun tuhoisa käänne syöksee heidät keskelle vaarallista juonta, joka levittäytyy San Fransokyon kaduille, Hiro kääntyy Baymaxin ja tämän moninaisten ystävien puoleen, ja näistä muodostuu odottamattomien sankareiden joukko. Ajoittaiset vilkkuvat valot tai kuviot voivat vaikuttaa valoherkkiin katsojiin.
Spider-Man - hämähäkkimies 2002
Peter Parker on koulukiusattu silmälasipäinen lukiolaisnörtti, joka on ihastunut kauniiseen Mary Janeen. Kun Peterin luokka on luokkaretkellä tutkimuslaitoksessa, häntä puraisee geenimanipuloitu hämähäkki. Pian Peter huomaa että hänellä on omituisia kykyjä, muun muassa hämähäkin nopeus, voima ja ketteryys. Peter päättää ansaita rahaa uusilla kyvyillään, ja aloittaa uuden uran show-painijana, jossa pääpalkintona on 3 000 dollaria 3 minuutista kehässä. Peter saa vain 100, koska oli vain 2 minuuttia. Hetken päästä paikka ryöstetään ja Peter päästää rosvon karkuun. Rosvo ampuu hänen Ben-setäänsä ja tämä kuolee. Siitä hetkestä lähtien Peter päättää käyttää uusia kykyjään maailman pahuutta vastaan. Toisaalla Peterin kaverin, Harryn isä, Norman Osborn tulee hulluksi eräässä kokeessa. Osbornista tulee Hämähäkkimiehen päävihollinen Vihreä Menninkäinen.
Avengers: Endgame 2019
Avengers: Endgame on suoraa jatkoa vuonna 2018 ilmestyneelle Avengers: Infinity War:ille, jossa galaktinen titaanilordi Thanos voitti Avengers-ryhmän, tuhosi puolet universumin asukkaista ja pakeni kaukaiselle planeetalle. Nyt jäljelle jääneet supersankarit joutuvat uransa vaikeimman haasteen äärelle pohtiessaan, miten jatkaa tästä eteenpäin. Muutama viikko on kulunut Thanoksen aiheuttamasta massahävityksestä. Tästä selvinneet ihmiset ovat hiljalleen alkaneet keräilemään voimiaan. Tony Stark eli Iron Man on alkanut miettimään omaa tulevaisuuttaan ja yrittää Nebula-kyborgin kanssa keksiä keinon päästä takaisin Maahan. Muut hyökkäyksestä selvinneet, Thor, Natasha Romanoff, Bruce Banner, ja Steve Rogers saavat rinnalleen takaisin Hawkeyen, Scott Langin ja Carol Denversin. Yhdessä he päättävät vielä kerran käydä taisteluun Thanosta vastaan hieman erikoisella tavalla, joka tulee vaatimaan isoja uhrauksia ja lujaa tahtoa. Mutta Thanoksella on myös omat suunnitelmat hävityksen jälkeen.
The Fantastic Four: First Steps 2025
Mister Fantastic, Invisible Woman, Human Torch ja The Thing kohtaavat tähän asti hirmuisimman haasteensa. Nelikko joutuu tasapainoilemaan sankarirooliensa ja vahvojen perhesiteidensä välillä puolustaessaan maapalloa kyltymättömältä avaruusjumalalta nimeltä Galactus ja hänen arvoitukselliselta airueltaan Silver Surferilta. Ja jos Galactuksen suunnitelma ahmaista kerralla koko planeetta ja kaikki sen asukkaat ei kuulosta tarpeeksi hurjalta, tapahtumien joukkoon nivoutuu vielä hyvin henkilökohtainen käänne.
Joker 2019
Yhteiskunnan hylkäämä, pakonomaisista naurukohtauksista kärsivä Arthur Fleck yrittää nousta suosituksi stand up -koomikoksi. Arthur yrittää selvitä raskaasta arjestaan käymällä terapiassa, tekemällä satunnaisia töitä ja huolehtimalla iäkkäästä äidistään. Kun Arthur kohtaa elämässään yhä uusia vastoinkäymisiä ja terapiakin säästösyistä lopetetaan, hän ajautuu lopulta väkivallan ja koston tielle. Arthurin psykoosin kasvaessa hänestä tulee Gothamin hulluin rikollinen ja sarjamurhaaja , Jokeri, eli ”Vitsailija”.
The Batman 2022
Vartioidessaan kahden vuoden ajan kaupungin katuja Batmanin hahmossa, kylväen samalla kauhua rikollisten keskuuteen, Bruce Wayne on vajonnut syvälle Gotham Cityn varjoihin. Tukenaan vain muutama luotettu liittolainen - Alfred Pennyworth ja komisario James Gordon - tämä yksinäinen oikeuden puolustaja on ottanut tehtäväkseen toimia korruptoituneen hallinto- ja valtakoneiston vastustajana ja kaupungin asukkaiden ainoana koston välineenä. Kun tuntematon tappaja kohdistaa sadistisen juonensa Gothamin eliittiin, arvoituksellisten vihjeiden vana johdattaa maailman parhaan etsivän tutkimusmatkalle alamaailmaan, missä hän kohtaa monia värikkäitä hahmoja. Kun todisteet alkavat osoittaa yhä lähemmäs tiettyjä tekijöitä ja salajuonen todelliset mittasuhteet alkavat paljastua, Batmanin on hankittava uusia ystäviä, paljastettava syyllinen ja kitkettävä vehkeilijät Gotham Cityä pitkään piinanneesta mädännäisten vallanpitäjien verkostosta.
Avengers: Doomsday 2026
Daredevil: Born Again 2025
Matt Murdock, a blind lawyer with heightened abilities, is fighting for justice through his bustling law firm, while former mob boss Wilson Fisk pursues his own political endeavors in New York. When their past identities begin to emerge, both men find themselves on an inevitable collision course.
The Flash 2014
After being struck by lightning, CSI investigator Barry Allen awakens from a nine-month coma to discover he has been granted the gift of super speed. Teaming up with S.T.A.R. Labs, Barry takes on the persona of The Flash, the Fastest Man Alive, to protect his city.
INVINCIBLE 2021
Mark Grayson is a normal teenager except for the fact that his father is the most powerful superhero on the planet. Shortly after his seventeenth birthday, Mark begins to develop powers of his own and enters into his father’s tutelage.
Teen Titans Go! 2013
Robin, Starfire, Raven, Beast Boy and Cyborg return in all-new, comedic adventures. They may be super heroes who save the world every day ... but somebody still has to do the laundry!
Lucifer 2016
Bored and unhappy as the Lord of Hell, Lucifer Morningstar abandoned his throne and retired to Los Angeles, where he has teamed up with LAPD detective Chloe Decker to take down criminals. But the longer he's away from the underworld, the greater the threat that the worst of humanity could escape.
Smallville 2001
The origins of the world’s greatest hero–from Krypton refugee Kal-el’s arrival on Earth through his tumultuous teen years to Clark Kent’s final steps toward embracing his destiny as the Man of Steel.
Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D. 2013
Agent Phil Coulson of S.H.I.E.L.D. (Strategic Homeland Intervention, Enforcement and Logistics Division) puts together a team of agents to investigate the new, the strange and the unknown around the globe, protecting the ordinary from the extraordinary.
The Boys 2019
A group of vigilantes known informally as “The Boys” set out to take down corrupt superheroes with no more than blue-collar grit and a willingness to fight dirty.
Garfield and Friends 1988
The animated stories of Garfield the cat, Odie the dog, their owner Jon and the trouble they get into. And also Orson the Pig and his adventures on a farm with his fellow farm animals.
Batman 1966
Wealthy entrepreneur Bruce Wayne and his ward Dick Grayson lead a double life: they are actually crime fighting duo Batman and Robin. A secret Batpole in the Wayne mansion leads to the Batcave, where Police Commissioner Gordon often calls with the latest emergency threatening Gotham City. Racing to the scene of the crime in the Batmobile, Batman and Robin must (with the help of their trusty Bat-utility-belt) thwart the efforts of a variety of master criminals, including The Riddler, The Joker, Catwoman, and The Penguin.
Superman & Lois 2021
After years of facing megalomaniacal supervillains, monsters wreaking havoc on Metropolis, and alien invaders intent on wiping out the human race, The Man of Steel aka Clark Kent and Lois Lane come face to face with one of their greatest challenges ever: dealing with all the stress, pressures and complexities that come with being working parents in today's society.
Marvel's Daredevil 2015
Lawyer-by-day Matt Murdock uses his heightened senses from being blinded as a young boy to fight crime at night on the streets of Hell’s Kitchen as Daredevil.
Gotham 2014
Everyone knows the name Commissioner Gordon. He is one of the crime world's greatest foes, a man whose reputation is synonymous with law and order. But what is known of Gordon's story and his rise from rookie detective to Police Commissioner? What did it take to navigate the multiple layers of corruption that secretly ruled Gotham City, the spawning ground of the world's most iconic villains? And what circumstances created them – the larger-than-life personas who would become Catwoman, The Penguin, The Riddler, Two-Face and The Joker?
DC's Legends of Tomorrow 2016
When heroes alone are not enough ... the world needs legends. Having seen the future, one he will desperately try to prevent from happening, time-traveling rogue Rip Hunter is tasked with assembling a disparate group of both heroes and villains to confront an unstoppable threat — one in which not only is the planet at stake, but all of time itself. Can this ragtag team defeat an immortal threat unlike anything they have ever known?
Love in Pavilion 1970
It tells the story of Dongfang Huaizhu and Wangquan Hongye, the leaders of two major families, the Dongfangs and the Wangquans. In a time when humans and demons are in conflict, they work together to stabilize the situation in order to revive the Unity Alliance. On the seventh day of the seventh month, at the Bamboo Pavilion by the Huai River, their fates intertwine like the sheaths of two swords, never to be separated. They pick up the most heartwarming promise and tell a story that has endured for generations.
Arrow 2012
Spoiled billionaire playboy Oliver Queen is missing and presumed dead when his yacht is lost at sea. He returns five years later a changed man, determined to clean up the city as a hooded vigilante armed with a bow.
Riverdale 2017
Set in the present, the series offers a bold, subversive take on Archie, Betty, Veronica and their friends, exploring the surreality of small-town life, the darkness and weirdness bubbling beneath Riverdale’s wholesome facade.
The Smurfs 1981
Classic Saturday-morning cartoon series featuring magical blue elf-like creatures called Smurfs. The Smurfs, named for their personalities, inhabit a village of mushroom houses in an enchanted forest. These loveable creatures are led by Papa Smurf and live carefree... except for one major threat to their existance: Gargamel, an evil but inept wizard who lives in a stone-built house in the forest; and his feline companion, the equally nasty Azrael.
Teen Titans 2003
Fighting for truth, justice and the last slice of pizza, these five superheroes are living proof you're never too young to save the planet. Protecting Earth and beyond, the Teen Titans use martial arts and gadgetry to battle villains.
The Garfield Show 2009
Your favorite lazy, fat cat is at it again. Garfield, Odie, Jon and the rest of the gang are back for more funny misadventures. Whether he's scarfing down lasagna or tricking Nermal the kitten, Garfield is guaranteed to crack you up. But remember: He hates Mondays!