Amerikasta palannut Jussi Ketola haetaan yöllä kotoaan ja kuljetetaan mustien autojen kyydissä itärajan pintaan. Siellä hänet aiotaan ampua, mutta Ketola pääsee livahtamaan murhaajilta ja juoksee yli rajan Neuvostoliiton puolelle. Rajan takana Neuvostoliiton valtiollinen poliisi NKVD antaa hänelle uuden henkilöllisyyden, työpaikan kolhoosista ja järjestää jopa uuden vaimonkin. Yhdessä Amerikasta vapaaehtoisesti Karjalaan saapuneiden suomalaisten kanssa Ketola rakentaa työläisten paratiisia ja saa hetken kokea onnea. Stalinin vainojen myötä paratiisi muuttuu helvetiksi, jossa Ketola mieluummin ottaisi kuulan kalloonsa kuin eläisi, mutta kuolemaapa hänelle ei sallita. Ketola näkee ja kokee asioita, jotka ovat kuolemaakin pahempia. Ikitie oli reitti, jota pitkin Lapuan liikkeen miehet kuljettivat vuonna 1930 kommunisteja tai sellaisiksi epäiltyjä Neuvostoliiton rajalle ja rajan yli. Kansa kutsui näitä retkiä muilutuksiksi kuuluisimpien ihmisrahtaajien Jussi ja Jaakko Muilun mukaan.
Otsikko | Ikitie |
---|---|
Vuosi | 2017 |
Genre | Historia, Draama, Sota |
Maa | Estonia, Finland, Sweden |
Studio | Taska Film, MRP Matila Röhr Productions, Anagram Film, Film i Väst |
Heittää | Tommi Korpela, Sidse Babett Knudsen, Hannu-Pekka Björkman, Irina Björklund, Sampo Sarkola, Ville Virtanen |
Miehistö | Kristian Taska (Co-Producer), Martin Persson (Co-Producer), Gunnar Carlsson (Co-Producer), Fredrik Dalenfjäll (Sound Designer), Olger Bernadt (Production Sound Mixer), Antti Tuuri (Novel) |
Vapauta | Sep 15, 2017 |
Ajonaika | 103 pöytäkirja |
Laatu | HD |
IMDb | 6.90 / 10 mennessä 38 käyttäjille |
Suosio | 9 |